Tiistai 2.3.2010 14:58
kirjoittanut - otto
aiheet - Pihvi
Aamiaiselta yli jääneen kaurapuuron voi hyödyntää pihvinteossa.
Kypsensin puoli desiä punaisia linssejä ja puoli desiä tummaa soijarouhetta. Sekoitin ne kaurapuuroon. Pihvitaikinaan lisäsin vielä seesaminsiemeniä, kikhernejauhoja, punasipulia, öljyä, maustekurkun lientä, ketsuppia, pippurisekoitusta, paprikajauhetta ja suolaa. Taikinan tulee olla hieman kostea.
Pihvit paistoin margariinissa pannulla.
Kaurapuuropihvit sopivat hyvin ruoaksi tai leivän päälle.
Mainoksia
Siirry bloggaukseen
Kaurahiutale, Ketsuppi, Kikhernejauho, Seesaminsiemen, Sipuli
Perjantai 25.9.2009 17:54
kirjoittanut - Anne
aiheet - Paistettu, Pihvi
Otto on meillä yleensä se joka paistaa linssipihvit, mutta tällä kertaa ajattelin minäkin kokeilla mitä aikaan saisin. Pihvien kaveriksi oli perunaa ja edellisenä päivänä Oton tekemää tulista tomaattikastiketta. Tuon kastikkeen vuoksi säästelin hieman mausteissa ja ilman kastiketta olisin lisännyt taikinaan hieman pippuria tai muuta “potkua”, mutta nyt sitä ei siis tarvittu.
Taikina josta tuli noin 20 [...]
Siirry bloggaukseen
Kaurahiutale, Linssi, Lisää uusi avainsana, Seesaminsiemen, Sipuli, Valkosipuli
Sunnuntai 19.7.2009 16:01
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Grillaus, Pihvi
Tähän astiset grillauskokeilumme ovat olleet helppoja. Nyt päätin kokeilla linssipihvien paistoa grillissä. Huomasin, että tämäkin oli helppoa, niin kuin asioiden tuleekin olla kesällä.
Tällä kertaa linssipihveihin tuli vain vihreitä linssejä. Yleensä laitan myös punaisia, mutta niitä ei nyt ollut. Muutenkin linssien saaminen on vaikeutunut, kun niitä saa enää vain toisesta kylämme kaupoista. Tarjolla oli vain vihreitä [...]
Siirry bloggaukseen
Ketsuppi, Linssi, Seesaminsiemen, Sinappi, Sipuli, Valkosipuli, Vehnäjauho, Öljy
Keskiviikko 18.2.2009 16:58
kirjoittanut - otto
aiheet - 2 viikon menu, Ateria, Kastike, Pihvi, Salaatti, Uuniruoka
Kokeilu, josta tuli seuraavana päivänä eri ruoka.
Kahden viikon menu, päivät 9 ja 10.
Anne teki pihvejä uunissa, pidin niistä ja ajattelin itsekin kokeilla. Pidämme kyllä pannulla paistetuista pihveistä, mutta aina pitää (pitääkö?) kokeilla jotain uutta.
Aloitin pihvien teon laittamalla kulhoon 2dl kaurahiutaleita ja 2dl vettä. Sillä aikaa kun kaurahiutaleet imivät veden itseensä, huuhtelin 1dl vihreitä ja 1dl [...]
Siirry bloggaukseen
Appelsiini, Basilika, Kaurahiutale, Kurkku, Linssi, Oliivi, Paprika, Porkkana, Salaatti, Seesaminsiemen, Sipuli, Tomaatti
Keskiviikko 3.12.2008 06:31
kirjoittanut - otto
aiheet - Joulu 2008, Pihvi
Anne teki jouluamme varten pasteijoita ja juuresvuoan. Minun panokseni oli tehdä pihvit. Tein pieniä muutoksia meidän suosikkipihveihin, linssipihveihin. Maistoimme niitä “firman pikkujouluissa” ja kyllähän ne maistuivat erinomaisen hyviltä.
2 isoa sipulia
2dl seesaminsiemeniä
2dl vihreitä linssejä
2dl punaisia linssejä
2dl soijarouhetta
1dl öljyä
chilikastiketta (Felix)
kuivattuja valkosipulilastuja murskattuna
1-2dl jauhoja
suolaa ja grillimaustetta
margariinia paistamiseen
Pilko sipulit pieniksi. Kypsennä soijarouhe ja linssit. Muista huuhdella linssit ennen ja [...]
Siirry bloggaukseen
Linssi, Seesaminsiemen, Sipuli, Soijarouhe, Valkosipuli
Torstai 28.8.2008 17:02
kirjoittanut - Anne
aiheet - Ateria, Paistettu, Pihvi
Soijarouhe kokeiluni jatkuivat tällä kertaa pihvien muodossa. Yksinkertainen ja helppo taikina, joka ilokseni pysyi paistettaessa hyvin kasassa, vaikka teinkin melko ohkaisia pihvejä. Meillä syötiin perunamuusin kera. Lisukkeena tomaattia, salaatinlehtiä ja maustekurkkua, joka ansaitsee erikoismaininnan, toimi todella hyvin. Minä lisäsin vielä valkosipulisinappia omien pihvieni kyytipojaksi. Sitten tietenkin ruisleipää ja raikasta vettä.
Pihvitaikina:
4dl vettä
2dl tummaa soijarouhetta
1 kasvisliemikuutio
2 pientä [...]
Siirry bloggaukseen
Perunamuusi, Seesaminsiemen, Sipuli, Soijarouhe
Sunnuntai 17.8.2008 21:37
kirjoittanut - Anne
aiheet - Ateria, Kastike, Paistettu, Pyörykät
Tämä on hieman aikaa vievää, sellaista mukavaa sunnuntai ruokaa. Me nautittiin tätä laiskannaisenmuusin (Felix perunamuusi) ja porkkanaraasteen kera.
Pullataikina
6dl vettä
3dl linssejä
kasvisliemikuutio
2 sipulia
5 valkosipulinkynttä
1dl seesaminsiemeniä
1dl ruis-kaurahiutaleita
n.1dl vehnäjauhoja
paprikajauhetta
grillimaustetta
mustapippuria
paistamiseen margariinia tai öljyä
pullien pyörittämiseen jauhoa
Ruskeakastike:
3rkl jauhoja
vettä
kasvisliemikuutio tai suolaa oman maun mukaan
ketsuppia
mustapippuria
Laita vesi kiehumaan, heitä sekaan kasvisliemikuutio. Huuhtele linssit hyvin ja lisää kiehuvaan veteen, keitä ohjeen mukaan. Pilko kiehumisen aikana sipuli [...]
Siirry bloggaukseen
Kasvisliemi, Kaurahiutale, Linssi, Seesaminsiemen, Sipuli, Valkosipuli
Torstai 7.8.2008 17:47
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria
Anne on vieläkin hieman heikko-oloinen, joten ajattelin hieman piristää oloa ruoalla.
Lisäsin Findus Wok Couscous valmisateriaan reilusti valkosipulia, jonka laitoin pannulle ennen couscousateriaa.
Aterian valmistuessa pannulla (noin 8 minuuttia) tein salaatin, jossa oli lehtisalaattia, rucolaa, paprikaa, tomaattia, mustapippuria ja seesaminsiemenöljyä. Aluksi revitään salaatit pienemmiksi kulhoon ja lisätään öljy ja mustapippuri. Lopuksi pilkotut paprikat ja tomaatit.
Jälkiruokana hillomunkkikahvit. Minun [...]
Siirry bloggaukseen
Couscous, Kahvi, Paprika, Salaatti, Seesaminsiemen, Tomaatti, Valkosipuli