Vaikka useimmat ruokablogit antavat kuvan, että kaikki valmistavat ruokansa alusta loppuun itse, pullottavat ruokakaupat puoli- ja kokovalmiita ruokia. Mielestäni myös valmisosista saa hyvää ruokaa.
Itse pidän esim. pussiperunamuusista, jonka monet varmaan laittaisivat myyntikieltoon. Pakastetut vihannespussit ovat myös suosikkejani. En tarkoita, että niitä suosisin yli tuorevihannesten, mutta kyllä meiltä aina löytyy valikoima pakasteita. Kun ei jaksa, viitsi [...]
Avainsanojen arkisto > Perunamuusi
Valmisosista ateria
Oivalluspurilaiset salaatilla
Edelliseltä päivältä oli jäänyt perunamuusia ja kasviksia. Kaupasta taas oli tarttunut mukaan Pågen Oivallus Subs sämpylöitä. Näistä osista kehittyi tietysti Oivalluspurilaiset.
Sekoitin muusin ja kasvikset sekä hieman öljyä ja vehnäjauhoa. Tästä seoksesta paistoin rypsiöljyssä pihvejä.
Oivalluspurilaisten kokoaminen sujui helposti. Aluksi paahdoin sämpylät leivänpaahtimessa. Ylä- ja alaosaan laitoin ketsuppia. Kuumien pihvien päälle laitoin muutaman edam juustoviipaleen.
Salaatin tein Napolitana [...]
Perunapihvit, uunitomaatit ja salaatti
Kun kokkaa kahdelle on helppo tehdä ruoka, jota syö 2-3 päivää. Esim. keitot ovat parhaimmillaan tekopäivää seuraavana päivänä. Isommasta määrästä ruokaa voi seuraavana päivänä tehdä myös jotain uutta. Muusit ovat siitä hyviä, että niistä saa helposti pihvejä.
Tällä kertaa tein edellisen päivän perunamuusista pihvejä. Lisäsin muusiin kasvissuikaleiden lopun, pilkottua sipulia ja hieman jauhoja. Paistoin reilussa määrässä [...]
Leipäset
Intouduin jälleen leipomaan ja tuloksena oli leipäsiä, jotka oli kivoja sellaisenaan, salaatin sekä keitonkin kera. En ollut ennen käyttänyt muusijauhetta leivonnassa, mutta nyt kokeilin ja olin iloisesti yllättynyt. Seuraavan kerran taidan rohkeasti laittaa vielä hieman enemmän ja katsoa kuin toimii.
Leipäset:
1dl maitoa
3dl vettä
reilu 1/2dl muusijauhetta
reilu 6dl vehnäjauhoja
1/2 dl öljyä
pussi kuivahiivaa
suolaa
ripaus sokeria
Lisää reilun kädenlämpöiseen nesteeseen muut aineet [...]
Perunakakkuja, soijapaloja ja salaattia
Jotain uutta, hieman tuttua ja kevyesti salaattia.
Kahden viikon menu, päivät 7 ja 8.
Perunakakut tein Felixin perunamuusista. Sekaan raastoin kaksi porkkanaa, mausteeksi laitoin reilusti Herbes de Provence mausteseosta, joka sisältää mäkimeiramia, basilikaa, kynteliä, timjami, salviaa, kreikkalaista oreganoa ja rosmariinia. Lopuksi lisäsin vielä ripauksen suolaa.
Muusin laitoin kuusiosaiseen muffinsisilikonivuokaan. Jokaiseen laitoin aluksi hieman öljyä, muusia ja päälle pari [...]
Perunapihvipurilainen
Aterialta jäi perunamuusia, josta yleensä tulee tehtyä perunalättyjä. Nyt kehittelin jotain uutta ja päätin yhdistää lämpimät voileivät ja perunalätyt. Lisäsin perunamuusiin kaksi raakaa porkkanaa ja yhden perunan raasteena. Lisäsin vielä hieman öljyä ja sekoitin hyvin. Oikein kuumalle paistinpannulle margariinia ja neljä perunapihviä paistumaan.
Pihvien paistuessa laitoin kahdeksan ruisleipäpalaa uunipellille leivinpaperin päälle. Leipien päälle laitoin margariinia, pilkottua [...]
Pikaista kasvisruokaa
Silloin kun ei halua käyttää aikaa ruoanlaittoon, vaikka se niin kivaa onkin, niin valmismuusi ja pakastevihannekset auttavat.
Apetit Aurinkokasvikset, joissa on porkkanaa, keltaista porkkanaa ja papua, laitetaan mikroon kypsymään. Pussissa oleva aika kannattaa puolittaa ja tehdä kypsennys kahdessa osassa välillä sekoittaen.
Yksi pilkottu sipuli öljyn kanssa paistinpannulle. Kun sipulit saavat hieman väriä, niin kasvikset sekaan. Maustetaan suolalla [...]
Perunamuusisoijarouhepihvit
Anne teki edellisenä iltana hyvää ja ruokaisaa sipulioliivileipää, joka mielestäni sopisi hyvin myös ruoan kanssa. Sen lisäksi piti saada jotain. Päivältä oli jäänyt perunamuusia, josta ajattelin tehdä pihvejä. Uutena kokeiluna keksin laittaa sekaan soijarouhetta, jonka keitin hyvin mausteisessa (kasvisliemikuutio, valkosipulia, tabascoa ja jalapenoa) vedessä 5 minuuttia. Valutin soijarouheen siivilässä ennen lisäämistä perunamuusin sekaan. Pihviainekseen laitoin [...]
Soijasuikaleet perunamuusilla
Sarjassamme pakastelöytöjä on vuorossa Finnsoy Oy:n Terra tuotemerkin Soijasuikaleita Valkosipuli. Tuote yllätti positiivisesti, muoto ja rakenne kohdallaan. Kaikin puoli onnistunut tuote Uusikaupunkilaiselta yritykseltä. Finnsoy Oy:n nettisivut ovat vain Englanniksi, joka hieman kummastuttaa, varsinkin kun heille on myönnetty avainlippu.
Soijasuikaleiden lisäksi tein Felixin perunamuusia ja tilkassa öljyä paistoin pussillisen Apetit Maalaiskasvikset -pakastetta, joka sisältää porkkanaa, vihreää papua, [...]
Tomaattisalsa
Tämän päivän ruokana oli pikainen Apetit Tomaattisalsa-pakasteesta tehty ruoka. Tomaattisalsa sisältää tomaattia, sipulia, keltaista porkkanaa, kesäkurpitsaa, omenaa ja inkivääriä.
Laitoin kaksi kuorittua ja pilkottua porkkanaa paistumaan margariini/öljy-seokseen pannulle. Kun porkkanaviipaleet alkoivat hieman pehmetä, lisäsin kaksi pilkottua sipulia. Kun sipuli sai hieman väriä, lisäsin tomaattisalsapussin ja kymmenkunta pientä tomaattia. Paistoin kunnes tomaatit alkoivat aueta. Maustoin mustapippurilla ja [...]


