Avainsanojen arkisto > Peruna
Torstai 4.6.2009 10:59
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Kastike, Loma, Paistettu, Pihvi, Salaatti
Linssipihvit toimivat meille aina. Täällä lomalla tuli ostettua lasipurkissa kikherneitä ja linssejä, pitihän niistä jotain kehittää.
Aluksi perunat kiehumaan. Kikherneitä lukuunottamatta pihvit olivat ihan tavallisia. Sekoitetaan huuhdellut linssit, pilkottu sipuli ja valkosipuli, huuhdotut ja muussatut kikherneet, hieman öljyä, pikkasen vehnäjauhoa, loraus ketsuppia, ripaus suolaa ja reilusti pippurisekoitusta.
Paistetaan margariinissa paistinpannulla.
Lisäksi oli keitettyjä perunoita, ruskeaa kastiketta ja salaatinlehtiä. [...]
Siirry bloggaukseen
Ketsuppi, Kikherne, Linssi, Peruna, Salaatti, Sipuli, Valkosipuli
Perjantai 22.5.2009 12:49
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Keitto, Loma
Vaikka helteessä ollaankin, niin kyllä täälläkin keitto maistuu.
Ihan peruskeiton tein, porkkanaa, vihreitä papuja, sipulia, valkosipulia ja pastaa. Mausteena oli kasvisliemikuutio ja hieman pippurisekoitusta ja suolaa.
Keitto sopi hyvin syötäväksi myöhään illalla ulkosalla, kun pimeys laskeutuu ja lämpötila puolittuu.
Mainoksia
Siirry bloggaukseen
Papu, Pasta, Peruna, Porkkana, Sipuli
Torstai 14.5.2009 21:20
kirjoittanut - otto
aiheet - Välipala
Pihvejä on suunnitelmissa tehdä näin lomallakin, mutta ennen niitä tuli tehtyä purilaiset paistetuilla perunoilla. Kyllä, ne korvasivat pihvit ihmeen hyvin.
Edellisen päivän keitetyt perunat paistetaan reilussa öljyssä ja maustetaan suolalla. Purilaissämpylät paahdetaan leivänpaahtimessa valmiiksi, jotta kokoaminen olisi mahdollisimman nopeaa. Purilaisethan tulee valmistaa nopeasti ja syödä heti, siis pikaruokaa.
Kokoaminen on helppoa - ketsuppia, juustoa, perunat, salaattia, tomaattia, [...]
Siirry bloggaukseen
Juusto, Ketsuppi, Peruna, Salaatti, Sipuli, Tomaatti
Torstai 7.5.2009 19:43
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Herkku, Salaatti, jälkiruoka
Täällä on hienoa, kun saa syödä “ulkona” joka ilta. Tänä vuonna parvekkeemme on viime vuotista pienempi, mutta kyllä siihen hyvin mahtuu syömään.
Tuoreita vihreitä papuja, perunoita ja salaattia (salaatinlehtiä, tomaattia, vihreitä oliiveja ja öljymarinoituja fetakuutioita). Juomana punaviini ja leipänä kaupan paistamaa patonkia.
Jälkiruoaksi mansikoita kermavaahdolla ja suklaalla.
Siirry bloggaukseen
Feta, Kermavaahto, Leipä, Mansikka, Papu, Peruna, Salaatti, Suklaa, Tomaatti
Torstai 16.4.2009 07:49
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Höyrystetty, Leipä, Salaatti
Salaatin saa helposti ruokaisaksi lisäämällä siihen lämpimänä (tai kylmänä) juureksia. Tällä kertaa kokeilin myös Arlan Apetina Snack sekoitusta..
Salaattiin laitoin erilaisia salaatinlehtiä, punaista paprikaa ja tuorekurkkua. Sekaan laitoin yhden Arla Apetina Snack rasian, joka sisältää vihreitä oliiveja, fetaa ja valkosipulia mausteöljymarinadissa. Lopuksi lisäsin vielä mustapippuria.
Salaatin lisäksi höyrykypsensin perunaa, kukkakaalia ja porkkanaa. Leivät tein Annen Leipäset ohjeella. [...]
Siirry bloggaukseen
Feta, Kukkakaali, Oliivi, Peruna, Porkkana, Salaatti, Valkosipuli
Perjantai 10.4.2009 13:42
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Eilistä, Lisuke, Paistettu
Laitoin edellisenä päivänä yli jääneet höyrystetyt kastikekattilaan, johon oli jäänyt tilkka kastiketta. Sekoitin ja laitoin jääkaappiin. Sitä ei jäänyt paljon, joten seuraavana päivänä kehittelin lisukkeen.
Huuhtelin punaiset linssit ja laitoin ne bulgurin kanssa kiehumaan. Pilkoin sipulin pieniksi ja laitoin paistumaan öljytylle paistin pannulle. Kun sipuli sai hieman väriä siirsin ne astiaan odottamaan. Tilalle laitoin edellisen päivän [...]
Siirry bloggaukseen
Bulguri, Lanttu, Peruna, Porkkana, Sipuli, Tomaatti
Torstai 9.4.2009 10:11
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Höyrystetty, Kastike
Höyrykypsensin perunaa, lanttua, porkkanaa ja sipulia. Kastikkeeksi tein perus-ruskeakastikkeen vehnäjauhoista ja rypsiöljystä, jonka maustoin suolalla, mustapippurilla, ketsupilla ja tilkalla säilykekurkkulientä.
Tämä ruoka on ruisleivän kanssa erinomaisen hyvää.
Siirry bloggaukseen
Lanttu, Peruna, Porkkana, Sipuli
Torstai 26.2.2009 10:35
kirjoittanut - otto
aiheet - Aamiainen, Iltapala, Uuniruoka
Anne teki illalla perunaa ja porkkanaa uunissa. Hieman öljyä ja suolaa peruna- ja porkkanasuikaleisiin. Uuni 225 asteiseksi - valmista on kun perunat saavat väriä.
Perunaa ja porkkanaa jäi sopivasti aamun ruisleipien päälle.
Siirry bloggaukseen
Leipä, Peruna, Porkkana
Maanantai 9.2.2009 18:03
kirjoittanut - otto
aiheet - Leipä, Paistettu, Pihvi, Uuniruoka
Aterialta jäi perunamuusia, josta yleensä tulee tehtyä perunalättyjä. Nyt kehittelin jotain uutta ja päätin yhdistää lämpimät voileivät ja perunalätyt. Lisäsin perunamuusiin kaksi raakaa porkkanaa ja yhden perunan raasteena. Lisäsin vielä hieman öljyä ja sekoitin hyvin. Oikein kuumalle paistinpannulle margariinia ja neljä perunapihviä paistumaan.
Pihvien paistuessa laitoin kahdeksan ruisleipäpalaa uunipellille leivinpaperin päälle. Leipien päälle laitoin margariinia, pilkottua [...]
Siirry bloggaukseen
Juusto, Ketsuppi, Leipä, Peruna, Perunamuusi, Porkkana, Sipuli
Keskiviikko 4.2.2009 09:03
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Keitto
Maggi liemikuutiot ovat muuttuneet. Heidän nettisivujen mukaan niissä on luonnollinen maku, eikä niihin ole lisätty natriumglutamaattia. Helpon keiton tekeminen pitäisi siis olla helppoa.
Vaikka yleensä teen keittoa pariksi päiväksi, niin nyt tein vain yhdelle aterialle. Pieneen kattilaan laitoin hieman öljyä ja yhden pilkotun sipulin kuullottumaan. Muutaman minuutin jälkeen lisäsin 5dl vettä ja yhden Maggi kasvisliemikuution.
Kasvisliemikuution liuetessa [...]
Siirry bloggaukseen
Kasvisliemi, Kukkakaali, Lanttu, Peruna, Porkkana, Tomaatti
Sunnuntai 18.1.2009 11:41
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Uuniruoka
Eilen oli meidän 23. hääpäivämme ja sen kunniaksi teimme vain puolikkaan työpäivän ja loppupäivä vietettiin yhdessä ruokaa laitellen sekä syöden hyvässä seurassa.
Alkukeittona oli sosekeittoa ruisleipätikkujen kanssa. Pääruoaksi teimme valkosipuleilla täytettyjä Soyappétit soijafileitä tomaattikastikkeessa ja soijakermaperunoita. Jälkiruoaksi oli vaniliinikiisseliä marjoilla. Anne hoiti alkuruokakeiton, pääruoan lisukkeen sekä jälkiruoan ja minä tein alkukeiton kanssa olleet tikut sekä soijafileet.
Aluksi [...]
Siirry bloggaukseen
Ketsuppi, Kuorittu tomaatti, Marjoja, Peruna, Soijafile, Valkosipuli
Lauantai 17.1.2009 09:00
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Höyrystetty, Salaatti
Jotenkin joulu, lomailu ja taas työhön siirtyminen on saanut meidän ruoka-asiat hieman sekaisin. Onneksi pääsin tekemään höyrystettyä ja salaattia, eli siirtyminen normaaliin on alkanut.
Höyrystyskattilaan perunaa, porkkanaa, lanttua, sipulia ja valkosipulia kypsymään. Sillä aikaa ehti sopivasti tehdä salaatin, johon tuli salaatinlehtiä, basilikanlehtiä, kolmen väristä paprikaa, tuorekurkkua, amerikkalaisia makeita kurkkukuutioita, öljymarinoituja mustia- ja vihreitä oliiveja sekä öljymarinoituja [...]
Siirry bloggaukseen
Kurkku, Lanttu, Oliivi, Peruna, Porkkana, Salaatti, Sipuli, Valkosipuli
Sunnuntai 11.1.2009 10:36
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Uuniruoka
Perunaa, porkkanaa, keltasipulia, punasipulia, valkosipulia ja punajuurta lohkoina uuniastiaan. Punajuuri kannattaa pilkkoa pieniksi paloiksi, koska se kypsyy pisimpään. Nesteeksi 2dl vettä jossa kasvisliemikuutio, valkosipulilastuja, kuivattua jalapenoa ja pippurisekoitusta. Sekoita ja laita 200 asteiseen uuniin alatasolle.
Sekoita 2-3 kertaa kypsennyksen aikana. Meillä punainen ruoka oli uunissa noin puolitoista tuntia.
Siirry bloggaukseen
Peruna, Punajuuri, Sipuli, Valkosipuli
Torstai 8.1.2009 11:10
kirjoittanut - otto
aiheet - Herkku, Iltapala
Annen perunasalaatista jäi perunoita yli, joten päätin tehdä paistettuja perunoita. Paistamiseen käytin margariinia. Kun perunat olivat valmiita, lisäsin todella monta valkosipulikynttä viipaleina. Sammutin lieden ja sekoitin muutaman kerran. Paistinpannu kannattaa ottaa pois liedeltä heti kun valkosipulit alkavat saada väriä, silloin ne ovat parhaimmillaan. Mausteeksi suolaa.
Siirry bloggaukseen
Peruna, Valkosipuli
Maanantai 5.1.2009 19:06
kirjoittanut - Anne
aiheet - Lisuke, Salaatti
Valkosipulimajoneesin hyödyntäminen jatkuu… Päätin pitää tämän niin simppelinä, kuin olla voi ja täytyy sanoa, että yksinkertaisuudestaan huolimatta, vaiko juuri siksi, oli paras perunasalaatti jota olen tehnyt.
Ainekset:
1 sipuli
1 isohko maustekurkku
5 perunaa
valkosipulimajoneesia
ripaus suolaa
ripaus sokeria
viiden pippurin sekoitusta rouhittuna
Ei muuta kuin keitetyt perunat ja kurkku kuutioiksi, sipuli pieneksi ja päälle suola, sokeri, pippuri ja valkosipulimajoneesi. Sekoitetaan ja kylmään. Yön [...]
Siirry bloggaukseen
Kurkku, Peruna, Sipuli
Torstai 1.1.2009 21:00
kirjoittanut - Anne
aiheet - Ateria, Herkku, Salaatti, Uuniruoka, Valmisruoka
Nyt tuli käyttöä Nizzan lomalta ostamillemme pienille purkeille, jotka pitivät sisällään vihreää ja punaista pestoa sekä munakoisotahnaa. Päätimme tehdä tortilloista neljällä eri täytteellä pientä purtavaa. Helsingistä ostettu valkosipulimajoneesi toimi kastikkeena salaattiversiossa.
Ihan ensin tein salaatin. Pilkoin todella pieniksi punaista, keltaista ja vihreää paprikaa sekä sipulia, valkosipulia, maustekurkkua sekä jääsalaattia. Sekoitin joukkoon reilusti majoneesia ja laitoin kylmään. [...]
Siirry bloggaukseen
Ketsuppi, Kurkku, Oliivi, Paprika, Peruna, Salaatti, Sinappikurkkusalaatti, Sipuli, Valkosipuli
Tiistai 25.11.2008 22:42
kirjoittanut - otto
aiheet - Keitto
Kylmennyt sää ja keitto - voittamaton yhdistelmä.
2dl keittämätöntä soijarouhetta (1/2 kasviliemikuutio ja 4dl vettä keittämiseen)
1 sipuli
2 porkkanaa
juuriselleriä
palsternakkaa
perunaa
1 kokonainen valkosipuli
2 tomaattia
maustekurkkua
1tl chilirouhetta
1tl paprikajauhetta
reilusti viiden pippurin sekoitusta rouhittuna
1litra vettä
1/2 kasvisliemikuutio
Keitä soijarouhe. Laita kattilaan hieman öljyä ja mausteet. Hetken kuluttua lisää sipuli, juuriselleri, palsternakka ja porkkana, anna olla muutama minuutti ja lisää tilkka vettä sekä valkosipuli. Hetken [...]
Siirry bloggaukseen
Juuriselleri, Kurkku, Palsternakka, Peruna, Porkkana, Sipuli, Soijarouhe, Tomaatti, Valkosipuli
Maanantai 10.11.2008 19:52
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Uuniruoka
Tämä ruoka on sellainen, että sille on vaikea keksiä nimeä. Tämä on yksi idea, kuinka edellisen päivän keitetyt perunat voi hyödyntää uuniruokana.
Laitoin uunipellille paloitellut edellisen päivän perunat. En kuorinut perunoita. Pellille laitoin vielä pari sipulia neljään osaan paloiteltuna ja kokonaisen valkosipulin, josta leikkasin hieman yläosaa pois. Perunat voitelin pippuriseosöljyllä. Laitoin pellin 225 asteiseen uuniin.
Paiston aikana [...]
Siirry bloggaukseen
Aurinkokuivattu tomaatti, Kurkku, Peruna, Sipuli, Tomaatti, Valkosipuli
Lauantai 25.10.2008 17:45
kirjoittanut - Anne
aiheet - Ateria, Paistettu, Pihvi, Uuniruoka
Tähän ruokaan meni taas aikaa melko tavalla, sillä meillä ei ollut mitään välinettä, jolla olisi saanut sen kokoisia suikaleita kuin halusin ja koska en ole veitsen kanssa mikään mestari niin juuresten suikaloimiseen meni hurjasti aikaa. Lopputulos oli kuitenkin kaiken vaivan väärti ja syödäänhän tuosta meillä useampi päivä. Kiusauksen ollessa uunissa, tein linssipihvitaikinan linssipullaohjeen mukaan ja [...]
Siirry bloggaukseen
Juuriselleri, Palsternakka, Peruna, Porkkana, Sipuli, Sulatejuusto
Tiistai 21.10.2008 20:41
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Höyrystetty
Minulle tämä kasvisten kypsennys höyrystämällä on jostain syystä se mikä toimii minulle. En tiedä mistä se on lähtöisin. Aluksi höyrystin juureksia, mutta sitten huomasin että höyrystäminen sopii monille muillekin kasviksille. Esim. sipulit ja paprikat sopivat erinomaisen hyvin höyrykypsennettäviksi.
Tällä kertaa höyrystettävinä oli perunaa, lanttua, porkkanaa, paprikaa, sipulia, valkosipulia ja ruusukaalia. Höyrystyskattilaan ensimmäiseksi peruna, lanttu ja porkkana, [...]
Siirry bloggaukseen
Paprika, Peruna, Porkkana, Ruusukaali, Sipuli, Valkosipuli