Maanantai 31.1.2011 15:33
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Muusi, Paistettu, Twitterkokkailu
Eilen kokeilimme ensimmäistä kertaa “live” Twitterkokkailua. Annen ideoima ateria julkaistiin Twittersivuillamme sitä mukaan kun kokkailu eteni. Tässä kaikki tweettaukset, muutamin lisäkommentein:
Perunaa, punajuurta ja tofua - niistä tehdään ruokaa
_
Kuoritaan perunat
_
Perunat kiehumaan
_
Perunamuusia tulossa
_
Perunoiden muussaus
_
Muusi maustaan inkiväärillä
_
Esikypsennetyt punajuuriviipaleet paistetaan öljyssä ja maustetaan suolalla ja pippurisekoituksella
_
Punajuuret lämpimään uuniin odottamaan ja marinoitu tofu paistumaan (maustetaan suolalla ja pippurisekoituksella) (uuni [...]
Siirry bloggaukseen
Inkivääri, Peruna, Punajuuri, Sipuli, Tofu
Torstai 2.12.2010 10:46
kirjoittanut - otto
aiheet - Uuniruoka
Hunajajuurekset ovat helppoja tehdä ja sopivat erinomaisesti esim. pihvin kanssa ruoaksi. Uuniin voi laitta vaikka mitä. Minä laitoin sinne perunaa, bataattia, porkkanaa, selleriä, palsternakkaa, keltasipulia, punasipulia, lanttua ja kaalia. Kaikki pilkotaan pieniksi, paitsi sipulit, jotka vain halkaistaan neljään osaan. Hunajakastike tehdään pieneen kulhoon hunajasta, öljystä ja vedestä, kaikkia saman verran. Määrä riippuu juuresten määrästä, jotain [...]
Siirry bloggaukseen
Bataatti, Hunaja, Kaali, Lanttu, Palsternakka, Peruna, Porkkana, Selleri, Sipuli
Torstai 15.7.2010 16:46
kirjoittanut - Anne
aiheet - Keitto
Tämä ruoka sai inspiraationsa pihalla kasvavasta thaibasilikasta, jota oli taimina tullut ostettua muiden yrttien mukana. Minulle tuo thaibasilika oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus, jota halusin päästä kokeilemaan. Maistelin yhtä lehteä ja siitä se idea sitten tällä kertaa lähti.
Keittoon tuli:
n. 10 pientä perunaa
5 keskikokoista porkkanaa
kolme valkosipulin kynttä
vettä
kasvisliemikuutio
n. 2dl kookosmaitoa
currya
thaibasilikaa
päälle hieman thaibasilikan lehtiä ja persiljaa
Laitoin vettä kattilaan, lisäsin [...]
Siirry bloggaukseen
Kookosmaito, Peruna, Porkkana, Thaibasilika, Valkosipuli
Torstai 17.6.2010 13:49
kirjoittanut - otto
aiheet - Höyrystetty, Salaatti
Uudet perunat, kuten lähes kaikki muutkin keittämällä yleensä kypsennettävät, kannattaa mieluummin kypsentää höyryllä. Höyrykattilan käyttö on ihan yhtä helppoa kuin tavallisenkin. Vettä kattilaan, toinen kattila päälle ja kansi päällimmäiseksi. No okei, on siinä yksi osa enemmän ja siitä tulee enemmän tiskiä Mutku mutku, mutta kun se maku on niin paljon parempi höyrykypsennyksellä. Huh, huh, [...]
Siirry bloggaukseen
Peruna, Porkkana, Salaatti, Sipuli, Tomaatti
Maanantai 17.5.2010 11:17
kirjoittanut - Anne
aiheet - Uuniruoka
Normaalisti me ollaan syöty kasviskiusausta muun ruoan, esim. soija-tai linssipihvien lisukkeena. Tällä kertaa hieman laiskotti ja päädyin tekemään jotain perunalaatikon ja kasviskiusauksen sekoitusta. Eli suikaloitujen kasvisten sekaan tuli soijarouhetta, liemeksi soijakermaa ja kasvislientä, vuoka uuniin ja noin 45 minuutin jälkeen oli herkullinen soijarouheinen kasviskiusaus valmis. Minkähän takia muuten samoista raaka-aineista valmistettu ruoka maistuu ihan erilaiselle [...]
Siirry bloggaukseen
Kasvisliemi, Palsternakka, Peruna, Porkkana, Sipuli, Soijakerma, Soijarouhe, Valkosipuli
Torstai 4.3.2010 20:57
kirjoittanut - otto
aiheet - Herkku, Välipala
Vaikka tämä ei ole oikea Espanjalainen perunamunakas, eli tortilla (Anne kertoi, että ällät lausutaan jiinä), on tämä aikas lähellä.
Olen tehnyt useita kikhernemunakaskokeiluja ja tämä on yksi parhaista, ehkä jopa paras.
Kuorin viisi pientä perunaa ja laitoin ne veteen kiehumaan. Kyllä, veteen kiehumaan, en siis höyrystä kaikkea
Perunoita kypsennetään siihen asti, kunnes ne ovat lähellä kypsiä. [...]
Siirry bloggaukseen
Basilika, Kikhernejauho, Oliiviöljy, Peruna, Sipuli, Tomaatti, Valkosipuli
Perjantai 29.1.2010 12:12
kirjoittanut - otto
aiheet - Höyrystetty, Kastike
Kokeilin ruskean kastikkeen tekemistä soijajauhoista. Huomasin, että se toimii lähes samalla tavalla kuin vehnäjauhotkin.
Hieman öljyä ja soijajauhoa kattilaan. Ruskistus, koko ajan sekoittaen. Päälle kiehuvaa vettä, koko ajan sekoittaen. Vettä kannattaa laittaa vähemmän kuin on tottunut. Mausteeksi suola, mustapippuri, ketsuppi ja maustekurkun lientä.
Ruoaksi tein höyrykypsennettyä perunaa, kukkakaalia, sipulia ja valkosipulia.
Kastikkeen maku ei ollut niin paahteinen kuin [...]
Siirry bloggaukseen
Ketsuppi, Kukkakaali, Peruna, Sipuli, Soijajauho, Valkosipuli
Maanantai 18.1.2010 21:05
kirjoittanut - otto
aiheet - Risotto
Jossain luki, että quinoasta tehty risotto on quinottoa. Sehän sopii minulle
Quinoa, Suomeksi kvinoa, odotti kaapissamme aika pitkään ennen ensimmäistä kokeilua. Jostain syystä se ei tuntunut kovin mielenkiintoiselta. Quinoa voi käyttää kuten riisiä, kunhan muistaa huuhdella siemenet kunnolla pakkauksen ohjeen mukaan. Quinoa ei ole viljaa vaan kasvin siemeniä.
Quinoton valmistuksen aloitin kypsentämällä soijakuutioita ja paistamalla [...]
Siirry bloggaukseen
Palsternakka, Peruna, Porkkana, Purjo, Quinoa, Selleri, Sipuli, Soijapala, Valkosipuli
Lauantai 16.1.2010 12:54
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Höyrystetty, Kastike, Paistettu, Pihvi
Helsingissä käydessä tuli taas Ruohonjuuri kaupasta tankattua soijatuotteita. Meidän lähikaupoista saa vain rouhetta, joten muita kannattaa ostaa aina hieman enemmän.
Pihvejä on kiva tehdä, mutta välillä ei jaksa. Silloin valmiit iso soijapihvit tulevat apuun. Niitä saa tilattua netinkin kautta, mm. uudesta Turkulaisesta Vegetukku-nettikaupasta.
Ensimmäiseksi laitoin muutaman perunan ja porkkanan sekä yhden sipulin pilkottuna höyrykattilaan kypsymään.
Sitten [...]
Siirry bloggaukseen
Peruna, Porkkana, Sipuli, Soijapihvi
Keskiviikko 25.11.2009 19:05
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Uuniruoka, Välipala
Tänään tein välipalaksi kikherne-”munakkaan”, jossa oli 2.5dl vettä, 2dl kikhernejauhoa, 7 kirsikkatomaattia puolitettuina ja hieman juustoa kuutioina. Aluksi sekoitin kikhernejauhon ja veden. Muutaman minuutin jälkeen lisäsin tomaatit ja juuston sekä mausteeksi ripauksen suolaa ja Meiran Tulinen Afrikka mausteseosta (chili, valkosipuli, korianteri ja kumina). Hieman öljyä kuumalle pannulle ja seos paistumaan. Kun seos oli hyytynyt, käänsin [...]
Siirry bloggaukseen
Juusto, Kikhernejauho, Papu, Peruna, Porkkana, Salaatti, Tomaatti
Lauantai 21.11.2009 15:40
kirjoittanut - otto
aiheet - Herkku
Pienen määrän perunalastuja saa helposti tehtyä ihan itse. Pesty ja kuorittu peruna viipaloidaan koneellisesti tai vaikkapa juustohöylällä. Me paistettiin perunaviipaleet öljykeittimessä, jolloin on hyvä kuivat viipaleista ylimääräinen kosteus. Öljy ja vesi kun eivät tunnetusti pidä toisistaan. Keittimen ohjeista tai lämpösäädöstä löytää sopivan lämpötilan paistamista varten.
Meidän keitin on hyvin pieni ja sinne ei kovin montaa viipaletta [...]
Siirry bloggaukseen
Peruna
Torstai 22.10.2009 07:47
kirjoittanut - Anne
aiheet - Uuniruoka
Joskus pienistä kömmähdyksistä poikii mukavia asioita, niin kuin tälläkin kertaa. Olen tottunut tekemään uuniruokia suureen vuokaan, josta riittää syötävää useaksi päiväksi. Tällä kertaa näytti siltä, että perunaa oli kovin vähän vuoan kokoon nähden ja niinpä öljysin pienemmän vuoan ruokaa varten. Niin vain silmä hämäsi ja sain huomata, ettei kaikki mahdu millään samaan astiaan. Ei siinä [...]
Siirry bloggaukseen
Peruna, Porkkana, Sipuli, Soijarouhe
Tiistai 22.9.2009 15:58
kirjoittanut - Anne
aiheet - Uuniruoka
Kätevä tapa tyhjentää kaapista juurekset ja vihannekset, sillä tässä ruoassa voi käyttää sitä, mitä milloinkin kaapista löytyy. Itse käytin tällä kertaa seuraavia.
perunaa
porkkanaa
juuriselleriä
parsakaalia
sipuli
kokonainen valkosipuli
pippurisekoitusta
paprikarouhetta
kasvisliemikuutio
3-4dl vettä
purkki(250 ml) soija ruokakermaa
vaaleaa leipää
juustoraastetta
Pilko kasvikset ja laita kevyesti öljyttyyn uunivuokaan. Lisää mausteet ja pyörittele kasviksia. Tee kasvisliemi ja kaada joukkoon, lisää myös ruokakerma. Sekoita ja laita uuniin. Kostuta kasviksia välillä liemellä.
Kun [...]
Siirry bloggaukseen
Juuriselleri, Juusto, Leipä, Parsakaali, Peruna, Porkkana, Sipuli, Valkosipuli
Perjantai 28.8.2009 19:51
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Dippi, Uuniruoka
Perunat ja porkkanat neljään osaan pituussuunnassa. Kaikki kulhoon, öljyn ja suolan kanssa. Sekoitus ja levitys uunipellille, leivinpaperin päälle. Uuniin 225-250 asteeseen. Käännellään aina välillä, kunnes ovat kauniin ruskeita. Tosi helppoa.
Dippikastikkeita tein kaksi, molemmat oli pohjaltaan ketsuppia ja salaattikastiketta. Toiseen tuli mausteeksi valkosipulia ja pippurisekoitusta, toiseen harissa-tahnaa.
Koska dipit olivat aika mausteisia, niin tein vielä dipattavia tuoreita, [...]
Siirry bloggaukseen
Ketsuppi, Kurkku, Peruna, Porkkana, Salaattikastike, Tomaatti
Torstai 16.7.2009 09:26
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Grillaus
Perusgrilliruokaa - tofunakkeja ja perunaa. Lisänä tomaattia ja salaattia.
Tofunakit, puolikkaat keitetyt perunat ja tomaatit grilliin. Perunat vaativat öljyä ja suolaa, mutta muuten homma on vain käännellä ja nauttia Suomen kesästä grillin ääressä.
Siirry bloggaukseen
Peruna, Salaatti, Tomaatti
Sunnuntai 12.7.2009 22:14
kirjoittanut - Anne
aiheet - Keitto
Mieli teki kovasti keittoa ja kaapin tutkiminen tuotti tulokseksi keiton perustarpeita kuten porkkanaa ja perunaa. Lisäksi oli kukkakaali ja hyllyssä sipulia ja soijarouhetta. Eihän sitä keittoon juuri muuta tarvita ja aloin tuumasta toiseen.
Pilkoin sipulin ihan pieneksi, suikaloin porkkanat, tein perunoista noin sormen paksuisia tikkuja ja pienin kukkakaalin. Laitoin kattilan pohjalle hieman öljyä ja sipulit joukkoon.
Lisäsin [...]
Siirry bloggaukseen
Kasvisliemi, Kukkakaali, Peruna, Porkkana, Sipuli, Soijarouhe
Tiistai 23.6.2009 20:59
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Grillaus
Lucifergrillin testailu jatkui seuraavaksi maissin ja marinoidun tofun grillaamisella.
Anne laittoi kaksinkertaiseen pakastepussiin soijakastiketta, balsamicoa, tabascoa, paprikajauhetta, kuivattua valkosipulilastua murskattuna ja pippurisekoitusta rouhittuna. Tofuna kokeilimme uutta Alpro Soya maustamaton tofu. Noin 1.5cm paksuiset palat ensimmäiseksi talouspaperin päälle kuivumaan ja sitten marinadipussiin. Hellä sekoitus ja pussi jääkaappiin maustumaan. Perunat höyrykattilaan.
Sitten minä pääsin salaatin kimppuun. Raikas perussalaatti - [...]
Siirry bloggaukseen
Kurkku, Maissi, Oliivi, Paprika, Peruna, Salaatti, Tofu, Tomaatti
Keskiviikko 17.6.2009 11:51
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Paistettu
Edelliseltä päivältä yli jääneet kypsät uudet perunat sopivat hienosti paistettaviksi. Yleensä paistan perunat margariinissa, mutta joskus laitan hieman öljyä sekaan. Perunat leikkaan vajaan sentin paksuisiksi. Pannulle ei kannata laittaa sen enempää kuin siihen mahtuu, jotta kaikki palat paistuvat hyvin. Viipaleet käännetään kahteen kertaan ja suolataan molemmin puolin.
Kun perunat ovat valmiit ja odottamassa, paistetaan sipuli ja [...]
Siirry bloggaukseen
Peruna, Sipuli, Valkosipuli
Lauantai 13.6.2009 19:31
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Höyrystetty, Salaatti
Tärkeä tiedotus!
Uudet perunat kypsennetään höyryllä - maku on paljon parempi.
Huomaa, että on tullu lomailtua Mutta totta se on, höyrykypsennys toimii ja maku on parempi. Tulimme eilen aamuyöstä kotiin lomaltamme ja eilen söimme jo “perinteeksi” muodostuneen ensimmäisen aterian - hernekeittoa ja ruisleipää. Tänään oli sitten vuorossa ensimmäinen oikeampi ateria - uusia perunoita ja salaatti.
Eli vielä [...]
Siirry bloggaukseen
Aurinkokuivattu tomaatti, Basilika, Juusto, Oliivi, Paprika, Peruna, Salaatti, Sipuli, Tomaatti
Lauantai 6.6.2009 11:27
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Loma, Paistettu
Paistettua vihreää tankoparsaa kehutaan herkuksi. Pakkohan sitä kasvissyöjän oli tätäkin kokeilla.
Perunat kiehumaan, sitten pilkoin sipulin ja valkosipulin. Seuraavaksi huuhtasin parsat, leikkasin kovan vaalean osan pois ja leikkasin ne kahteen osaan.
Kun perunat olivat kiehuneet kypsiksi laitoin ison paistinpannun kuumenemaan. Täällä suositaan kaasuhelloja, onneksi tässä asunnossa sellaista ei ole, kun me ei niistä pidetä. Käytössä oleva kaksilevyinen [...]
Siirry bloggaukseen
Paprika, Peruna, Sipuli, Tankoparsa, Valkosipuli