Avainsanojen arkisto > Leipä

Hernekeittoa ja ruisleipää

Hernekeitto kuuluu meidän perusruokiin, jota tulee syötyä tasaisin välein. Meidän kaapista löytyy aina vähintään yksi hernekeittopurkki. Meille sopivia hernekeittoja on Pirkka Luomu Hernekeitto, Jalostaja Kasvishernekeitto ja Kymppi Kasvishernekeitto. Muistelin, että oli vielä yksi, mutta ei vaan muistu mieleen. Kasvishernekeitto-sanan Googleaminenkaan ei auttanut.
Hernekeiton kanssa pitää olla ruisleipää. Anne laittaa hernekeiton sekaan hieman sinappia, minä en.

Mainoksia

Siirry bloggaukseen


Joulun välipala

Tapaninpäivän välipalana meillä oli kaksi ruispalaleipää leikattuna kahdeksaan osaan. Päälle tuli puolikas marinoitu oliivi, marinoitua latva-artisokkaa, ripaus pippurisekoitusta ja päällimmäiseksi pala mustaleimaa. Juomana oli Annella cappuccino ja minulla espresso. Molemmissa kahveissa oli tilkka konjakkia ja hieman suklaaraastetta.

Mainoksia

Siirry bloggaukseen

, , , , , ,

Välipalaleipä

Vaasan Kaurasydän, salaattia ja Valio Aamupala Maukas juustoa.

Siirry bloggaukseen

, ,

Perunamuusisoijarouhepurilaiset

Päivällä tehtyjä perunamuusisoijarouhepihvejä jäi kolme syömättä. Hyviä olivat, mutta syöminen kannattaa lopettaa kun tuntuu täydeltä. Näistä kolmesta pihvistä tein iltapalaksi perunamuusisoijarouhepurilaiset.
Reissumies ruisleipien väliin laitoin ketsuppia ja pippurisekoitusta. Seuraavaksi laitoin punasipulirenkaita ja puolitoista pihviä, joiden päälle tuli juustoa. Lämmityksen tein mikrossa. Valmista oli kun juusto suli.

Juuston päälle laitoin maustekurkkua, pippurisekoitusta ja ketsuppia. Viimeisenä purilaisiin tuli öljyisiä [...]

Siirry bloggaukseen

, , ,

Aamiainen

Tumma ja vaalea leipä kurkulla, tomaatilla ja juustolla. Vaniljajogurtti mansikalla sekä appelsiinituoremehua ja erittäin vahva espresso.

Siirry bloggaukseen

, , , , , ,

Salaatti

Salaatti leipäkuutioilla, edellisen päivän pihvillä ja paahdetuilla kurpitsansiemenillä.

Siirry bloggaukseen

, , , , , , ,

Aamiainen

Aamiaiseksi edellisen päivän lämpimät voileivät, jogurttia ja kahvia.

Siirry bloggaukseen

,

Aamiainen

Aamiainen - kahvia, verigreippiä ja eilinen vihersalaattileipä.

Siirry bloggaukseen

,

Vihersalaattileivät

Päivältä jäi vihersalaattia sopivasti uunileipiin. Juuston lisäksi niihin ei muuta sitten tullutkaan. Eli paljon salaattia ja juustoa leipien päällä ja hetkeksi 225 asteiseen uuniin. Valmista on kun juusto on hieman ruskettunut.
Leipinä oli sämpylä, ruisleipää ja paahtoleipää. Juustona käytin halvinta Edam tyyppistä juustoa.

Siirry bloggaukseen

, ,

Aamiainen

Reissumies tomaatilla, juustolla ja salaatilla.

Siirry bloggaukseen

, , ,

Nizzaleivät

Täällä on pieniä ruokakauppoja joka puolella keskustaa. Meidän hotellin lyhyellä kadulla niitä on kolme. Meidän mielestä paras on Petit Casino (siis se on se kaupan nimi).

Haimme kaupasta leipätarpeita, leipää, juustoa, tomaattia, oliiveja, margariinia ja pippurisekoitusta. Minikeittöömme kuuluu miniuuni, johon mahtuu neljä leipää, eli sopivasti välipalamäärä. Huonossa valaistuksessa tuli hämmästyttävän tunnelmallisia kuvia.

Siirry bloggaukseen

, , ,

Ranskalaisittain

Nizzan loman ensimmäiseen ateriaan kuului Ranskalaiseen tapaan patonkia, tomaattia, pastaa ja punaviiniä.

Siirry bloggaukseen

, , ,

Iltapala

Iltapalana punaviiniä, tomaattia ja ruisleivällä päivältä yli jäänyttä höyrykypsennettyä perunaa, ripauksella suolaa.

Siirry bloggaukseen

, ,

Välipala

Välipalana ruisleivällä margariinia, kasvisleikettä, mustaleima juustoa ja tomaattia.

Siirry bloggaukseen

, ,

Uunileivät

Tänne Helsinkiin lähtiessä tein evääksi lämpimiä leipiä. Hyvin ovat toimineet myös kylminä. Nämä toimisi mukavasti myös retkieväänä.
Ensin laitoin astiaan paljon ketsuppia, pienen lorauksen öljyä, rouhittua mustapippuria, tabascoa, oreganoa ja pieneksi silputtua tuoretta basilikaa. Leikkasin sipulin ohuiksi renkaiksi, paprikat ohuiksi suikaleiksi ja viipaloin valkosipulitäytteiset oliivit.

Levitin tomaattiseoksen leipien päälle, sitten sipuli, paprika, oliivit ja lopuksi päälle juusto [...]

Siirry bloggaukseen

, , ,

Välipala

Kunnon välipala - salaattia johon lisätty paprikaa ja juustoa ruisleivällä.

Siirry bloggaukseen

, , ,

Iltapala

Hieman erilaiset leivät iltapalaksi. Juustot kertovat kumpi on Annen.

Siirry bloggaukseen

, , , , ,

Sosekeitto paahdetuilla kurpitsansiemenillä

Tykkään kovasti tehdä ja syödä keittoja, mutta sosekeittoja on tullut tehtyä kovin harvoin. Pitihän sitäkin sitten taas välillä kokeilla. Yritin saada aikaiseksi mahdollisimman pyöreän ja pehmeän keiton, jotta paahdettujen kurpitsansiementen maku pääsisi kunnolla oikeuksiinsa. Luulin keiton valmistuttua, että oli jopa liian mieto, mutta paahdetut siemenet ja paahdetut leipäkuutiot toimivat juuri niin kuin toivoin. Keittoa tuli [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , ,

Aamiainen

Aamiainen - kahvia ja soijajugurtti sekä ruisleipä kurkulla ja juustolla.

Siirry bloggaukseen

, ,

Välipala

Lasillinen kylmää vettä sekä ruoasta ylijäänyttä perunaa ja porkkanaa ruisleivällä.

Siirry bloggaukseen

, ,

prev posts prev posts