Avainsanojen arkisto > Kaurahiutale

Kaurapuuropihvi

Aamiaiselta yli jääneen kaurapuuron voi hyödyntää pihvinteossa.
Kypsensin puoli desiä punaisia linssejä ja puoli desiä tummaa soijarouhetta. Sekoitin ne kaurapuuroon. Pihvitaikinaan lisäsin vielä seesaminsiemeniä, kikhernejauhoja, punasipulia, öljyä, maustekurkun lientä, ketsuppia, pippurisekoitusta, paprikajauhetta ja suolaa. Taikinan tulee olla hieman kostea.

Pihvit paistoin margariinissa pannulla.

Kaurapuuropihvit sopivat hyvin ruoaksi tai leivän päälle.

Mainoksia

Siirry bloggaukseen

, , , ,

Juustoiset linssipihvit

Otto on meillä yleensä se joka paistaa linssipihvit, mutta tällä kertaa ajattelin minäkin kokeilla mitä aikaan saisin. Pihvien kaveriksi oli perunaa ja edellisenä päivänä Oton tekemää tulista tomaattikastiketta. Tuon kastikkeen vuoksi säästelin hieman mausteissa ja ilman kastiketta olisin lisännyt taikinaan hieman pippuria tai muuta “potkua”, mutta nyt sitä ei siis tarvittu.
Taikina josta tuli noin 20 [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , ,

Elovena kaurapuuro

Tästä viikosta tulikin sitten yhtä aamiaista vaan

Elovena on yksi Suomen tunnetuimmista ruokanimistä. Elovena kaurapuuro on suosikkiaamiaiseni, varsinkin jos edessä on pitkä työpäivä. Iso lautasellinen kaurapuuroa aamulla auttaa jaksamaan pitkälle.
Kaurapuuro on terveellisyyden lisäksi myös hyvää. Itse syön sen margariininokareen kanssa. Olen myös kokeillut maidolla, sokerilla ja marjoilla. Kaikilla on varmaan oma tyyli ja maku.
Paketin [...]

Siirry bloggaukseen


Linssipihvit uunissa

Kokeilu, josta tuli seuraavana päivänä eri ruoka.
Kahden viikon menu, päivät 9 ja 10.
Anne teki pihvejä uunissa, pidin niistä ja ajattelin itsekin kokeilla. Pidämme kyllä pannulla paistetuista pihveistä, mutta aina pitää (pitääkö?) kokeilla jotain uutta.
Aloitin pihvien teon laittamalla kulhoon 2dl kaurahiutaleita ja 2dl vettä. Sillä aikaa kun kaurahiutaleet imivät veden itseensä, huuhtelin 1dl vihreitä ja 1dl [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , , , , , , , ,

Pihvit ruskeista pavuista

Kaipasimme höyrystettyjen vihannesten kaveriksi jotain helppoa ja suht vaivatonta. Kaapista löytyi purkki ruskeita papuja ja siitä sitten taas lähti…
Pihviseos:

1 purkki ruskeita papuja
1 sipuli
valkosipulia
1/4dl ruis-kaurahiutaleita
1rkl ruisjauhoja
seesamiöljyä
punaista ja vihreää paprikaa
grillimaustetta
suolaa
tabascoa
loraus vettä

Päälle:

aurinkokuivattujen tomaattien öljyä

Huuhtele pavut. Pilko sipuli, valkosipuli ja paprikat oikein pieneksi silpuksi. Painele pavut haarukalla rikki, lisää joukkoon loput aineet ja sekoita. Levitä uunipellille ja voitele pinta [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , , ,

Annen linssipullakastike

Tämä on hieman aikaa vievää, sellaista mukavaa sunnuntai ruokaa. Me nautittiin tätä laiskannaisenmuusin (Felix perunamuusi) ja porkkanaraasteen kera.

Pullataikina

6dl vettä
3dl linssejä
kasvisliemikuutio
2 sipulia
5 valkosipulinkynttä
1dl seesaminsiemeniä
1dl ruis-kaurahiutaleita
n.1dl vehnäjauhoja
paprikajauhetta
grillimaustetta
mustapippuria
paistamiseen margariinia tai öljyä
pullien pyörittämiseen jauhoa

Ruskeakastike:

3rkl jauhoja
vettä
kasvisliemikuutio tai suolaa oman maun mukaan
ketsuppia
mustapippuria

Laita vesi kiehumaan, heitä sekaan kasvisliemikuutio. Huuhtele linssit hyvin ja lisää kiehuvaan veteen, keitä ohjeen mukaan. Pilko kiehumisen aikana sipuli [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , ,