Tiistai 22.9.2009 15:58
kirjoittanut - Anne
aiheet - Uuniruoka
Kätevä tapa tyhjentää kaapista juurekset ja vihannekset, sillä tässä ruoassa voi käyttää sitä, mitä milloinkin kaapista löytyy. Itse käytin tällä kertaa seuraavia.
perunaa
porkkanaa
juuriselleriä
parsakaalia
sipuli
kokonainen valkosipuli
pippurisekoitusta
paprikarouhetta
kasvisliemikuutio
3-4dl vettä
purkki(250 ml) soija ruokakermaa
vaaleaa leipää
juustoraastetta
Pilko kasvikset ja laita kevyesti öljyttyyn uunivuokaan. Lisää mausteet ja pyörittele kasviksia. Tee kasvisliemi ja kaada joukkoon, lisää myös ruokakerma. Sekoita ja laita uuniin. Kostuta kasviksia välillä liemellä.
Kun [...]
Siirry bloggaukseen
Juuriselleri, Juusto, Leipä, Parsakaali, Peruna, Porkkana, Sipuli, Valkosipuli
Keskiviikko 5.8.2009 11:00
kirjoittanut - Anne
aiheet - Ateria, Keitto
Sosekeitot on suurta herkkuani, mutta kaipaan niihinkin aina jotain lisuketta eli hampaille töitä. Mm. paahdetut leipäkuutiot toimii aina samoin paahdetut kurpitsansiemenet. Jälkimmäisiä tein tälläkin kertaa, mutta päätin kokeilla jotain uuttakin ja leikkasin maustekurkkua ja tuoretta paprikaa ihan pieniksi kuutioiksi lisättäväksi sellaisenaan lautaselle keiton sekaan. Todella hyvin toimi ja kun keittokin oli erinomaisen onnistunut, niin [...]
Siirry bloggaukseen
Juuriselleri, Juusto, Kurkku, Kurpitsansiemen, Palsternakka, Paprika, Porkkana, Sipuli
Tiistai 3.3.2009 16:12
kirjoittanut - Anne
aiheet - Kastike, Paistettu, Pihvi, Pyörykät, Salaatti
Kaipailin ruokaisaan salaattiin taas jotain erilaista täytettä ja niinpä intouduin tekemään pieniä soijarouhepullia. Muutaman pihvinkin taikinan lopusta paistoin eväsleipien väliin laitettavaksi.
Soijarouhepulla/pihvi taikina:
2dl keittämätöntä tummaa soijarouhetta+ 4dl vettä+ kasvisliemikuutio
Puolikas iso sipuli (tällä kertaa käytin punasipulia)
muutama valkosipulin kynsi
1 porkkana raastettuna
pala juuriselleriä raastettuna
1/2 dl Nallen ruis- ja kaurahiutaleita
n. 1dl jauhoja
1-2 rkl. öljyä
pippuria
tabascoa
paprikamaustetta
suolaa jos tarpeen
Margariinia paistamiseen
Keitä soijarouhe, saa jäädä [...]
Siirry bloggaukseen
Juuriselleri, Kurkku, Oliivi, Paprika, Porkkana, Salaatti, Sipuli, Soijarouhe, Valkosipuli
Lauantai 14.2.2009 11:00
kirjoittanut - Anne
aiheet - 2 viikon menu, Ateria, Keitto, Leivottu suolainen
Ystävänpäiväateria
Kahden viikon menu, päivät 5 ja 6.
Ja minä kokkausvuorossa jälleen. Nyt oli listalla linssikeitto joka on ehdottomasti suosikkiruokieni listan kärkipäässä, muodossa kuin muodossa. Tällä kertaa päädyin laittamaan punaista.
Olin myöskin päättänyt paistaa sämpylöitä lisukkeeksi ja ystävänpäivä sai minut miettimään saisinko aikaiseksi sydämenmuotoisia sämpylöitä. Sydämenmuotoisia muotteja/vuokia ei käytössä ollut, mutta mikäs se sellainen käsityöläinen (olenhan käsityöyrittäjä) on [...]
Siirry bloggaukseen
Juuriselleri, Kasvisliemi, Linssi, Maito, Paprika, Porkkana, Sipuli, Valkosipuli
Maanantai 1.12.2008 20:38
kirjoittanut - Anne
aiheet - Joulu 2008, Uuniruoka
Tämä on yksi pakkaseen valmiiksi tekemistämme jouluruoista. Tarjoamme tätä laatikkoruokien tavoin lisukkeena. Ilman tätä ei joulu maistu joululle.
100g porkkanaa
50g juuriselleriä
50g sipulia
100g lanttua
100g punajuurta
n.1.5dl maitoa
1tl jauhoja
50g sulatejuustoa
reilusti meiramia
1/4 Mustapekka juustopaketista
ripaus suolaa
Raasta kasvikset karkeaksi raasteeksi. Tee juustokastike: Laita kattilaan maito ja jauho. Sekoita kunnes sakenee. Laita sekaan juustot sekä meirami ja sekoita, lisää suolaa jos haluat.
Voitele [...]
Siirry bloggaukseen
Juuriselleri, Juusto, Lanttu, Maito, Porkkana, Punajuuri, Sipuli
Tiistai 25.11.2008 22:42
kirjoittanut - otto
aiheet - Keitto
Kylmennyt sää ja keitto - voittamaton yhdistelmä.
2dl keittämätöntä soijarouhetta (1/2 kasviliemikuutio ja 4dl vettä keittämiseen)
1 sipuli
2 porkkanaa
juuriselleriä
palsternakkaa
perunaa
1 kokonainen valkosipuli
2 tomaattia
maustekurkkua
1tl chilirouhetta
1tl paprikajauhetta
reilusti viiden pippurin sekoitusta rouhittuna
1litra vettä
1/2 kasvisliemikuutio
Keitä soijarouhe. Laita kattilaan hieman öljyä ja mausteet. Hetken kuluttua lisää sipuli, juuriselleri, palsternakka ja porkkana, anna olla muutama minuutti ja lisää tilkka vettä sekä valkosipuli. Hetken [...]
Siirry bloggaukseen
Juuriselleri, Kurkku, Palsternakka, Peruna, Porkkana, Sipuli, Soijarouhe, Tomaatti, Valkosipuli
Lauantai 25.10.2008 17:45
kirjoittanut - Anne
aiheet - Ateria, Paistettu, Pihvi, Uuniruoka
Tähän ruokaan meni taas aikaa melko tavalla, sillä meillä ei ollut mitään välinettä, jolla olisi saanut sen kokoisia suikaleita kuin halusin ja koska en ole veitsen kanssa mikään mestari niin juuresten suikaloimiseen meni hurjasti aikaa. Lopputulos oli kuitenkin kaiken vaivan väärti ja syödäänhän tuosta meillä useampi päivä. Kiusauksen ollessa uunissa, tein linssipihvitaikinan linssipullaohjeen mukaan ja [...]
Siirry bloggaukseen
Juuriselleri, Palsternakka, Peruna, Porkkana, Sipuli, Sulatejuusto