Joskus idea päivän ruokaan saattaa saada alkunsa hieman erilaisesta lähtökohdasta kuin normaalisti. Minä pyörittelin kädessä pientä pussia joka oli jäänyt aiemmin yli nuudeliateriasta ja jonka olin säästänyt mahdollista myöhempää käyttöä varten… No, nyt oli aika joko heittää pussi pois tai tehdä siitä jotain.
Pussi sisälsi siis currymausteseosta. Jääkaapista löytyi myös maustamatonta soijajogurttia ja siitähän se idea [...]
Avainsanojen arkisto > Jogurtti
Soijasuikaleet currykastikkeessa
Aamiainen
Tumma ja vaalea leipä kurkulla, tomaatilla ja juustolla. Vaniljajogurtti mansikalla sekä appelsiinituoremehua ja erittäin vahva espresso.
Mainoksia
Aamiainen
Aamiaisella tuoremehun ja kahvin lisäksi vaniljasoijajugurttia mansikoilla, Annen juustosarvia ja salaattia.
Aamiainen
Tämä päivä lähti käyntiin tuoremehulla, kuten aina. Sitten oli vuorossa aamiainen - mokkakeittimellä tehtyä kahvia (kahviautomaattimme on huollossa), soijajugurttia ja moniviljapaahtoleipä salaatilla, Aamupala juustolla ja tomaatilla.
Omilla mansikoilla
Päivä lähtee hyvin käyntiin hyvällä aamiaisella. Aina ei halua syödä samanlaista aamiaista. Tänään söin yhden eilisiltaisen leivän, tuplaespresson ja soijajugurtin kanssa omia mansikoita.

