Torstai 11.2.2010 15:23
kirjoittanut - otto
aiheet - Pizza
Pizza ilman juustoa ei kuullosta hyvältä. Onko pizza pizza, ilman juustoa?
Alkuperäinen idea oli korvata juusto jollain vegaani-vaihtoehdolla, mutta päätin kuitenkin vain jättää juuston pois. Miksi ei, ajattelin, miksi juustoa ei voisi jättää pois?
Meidän leipäkone hoiti taikinan teon, johon se sopii oikein hyvin. Puolentoista tunnin ohjelma tekee pizzataikinan kahteen reilupohjaiseen tai neljään ohutpohjaiseen pizzaan.
Itse pidän reilusta [...]
Siirry bloggaukseen
Aurinkokuivattu tomaatti, Oliivi, Paprika, Sipuli, Tomaatti, Valkosipuli
Lauantai 6.2.2010 12:12
kirjoittanut - otto
aiheet - Leivottu suolainen, Pasta
Tuorepastaa on kiva tehdä silloin kun ei ole kiire mihinkään.
Tällä kertaa aloitin mittaamalla 4dl durum-vehnäjauhoja pöydälle. Päälle hieman suolaa. Keskelle tein tilaa munankorvikkeelle, jota laitoin 4 munan verran ja puoli desiä vettä. Sekoitin jauhoja sivuilta keskelle, lisäsin vielä yhden desin vettä ja sekoitin taikinaksi.
Kannattaa vaivata oikein kunnolla. Lopuksi kaadoin hieman öljyä kädelle ja vaivasin sen [...]
Siirry bloggaukseen
Aurinkokuivattu tomaatti, Juusto
Lauantai 13.6.2009 19:31
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Höyrystetty, Salaatti
Tärkeä tiedotus!
Uudet perunat kypsennetään höyryllä - maku on paljon parempi.
Huomaa, että on tullu lomailtua Mutta totta se on, höyrykypsennys toimii ja maku on parempi. Tulimme eilen aamuyöstä kotiin lomaltamme ja eilen söimme jo “perinteeksi” muodostuneen ensimmäisen aterian - hernekeittoa ja ruisleipää. Tänään oli sitten vuorossa ensimmäinen oikeampi ateria - uusia perunoita ja salaatti.
Eli vielä [...]
Siirry bloggaukseen
Aurinkokuivattu tomaatti, Basilika, Juusto, Oliivi, Paprika, Peruna, Salaatti, Sipuli, Tomaatti
Torstai 29.1.2009 18:49
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Uuniruoka
Täytetyt paprikat on sellainen hauska ja helppo uuniruoka, jonka ainut pakollinen raaka-aine on paprika. Täyte voi olla melkein mitä vaan ja päälle voi laittaa, tai olla laittamatta, juustoa.
Itse tykkään pituussuunnassa halkaistusta paprikasta. Paprikanpuolikas pysyy uunissa pystyssä leivän viipaleen päällä, josta on osa sisustaa poistettu.
Tyhjiin paprikanpuolikkaisiin tein täytteeksi bulguria (0.5dl+vettä+suolaa). Kypsään bulguriin lisäsin pilkottuna sipulia, terttutomaatteja, [...]
Siirry bloggaukseen
Aurinkokuivattu tomaatti, Bulguri, Juusto, Leipä, Oliivi, Paprika, Sipuli, Tomaatti
Perjantai 23.1.2009 18:36
kirjoittanut - otto
aiheet - Herkku, Iltapala
Täytetyt letut toimii meillä aina (viimeksi viime marraskuussa). Täytteenä voivat olla melkein mitä vaan. Tällä kertaa täytteenä oli fetaa, isoja vihreitä oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, juustoa, paahdettuja paprikoita, sinappikurkkusalaattia ja ketsuppia. Täytin letut suoraan paistinpannulla ja nostin valmiit letut kannen alle päällekkäin. Lopuksi tein vielä pari lettua hillolla, “jälkkäriksi”:)
Lisäksi oli Annen perunasalaattia.
Siirry bloggaukseen
Aurinkokuivattu tomaatti, Feta, Hillo, Juusto, Ketsuppi, Oliivi, Paprika, Sinappikurkkusalaatti
Lauantai 3.1.2009 16:28
kirjoittanut - Anne
aiheet - Leipä, Leivottu suolainen
Tämä leipä syntyi halusta saada lämmintä iltapalaa. Erittäin nopea ja helppo leipoa. Lopputulos oli maukas ja kuohkea.
Taikina:
5dl vettä
suola
0.5dl öljyä
1 pussi kuivahiivaa
n.11dl vehnäjauhoja
n.1dl ruisjauhoja
Päälle:
aurinkokuivattua tomaattia
valkosipulimarinoituja oliiveja
mustaleima juustoa
punasipuli
valkosipulimarinoitujen oliiveiden öljyä
gourmetsuolaa
Tee taikina ja kohota.
Leikkaa sipuli oikein ohkaisiksi siivuiksi, pilko aurinkokuivatut tomaatit ja oliivit. Raasta juusto.
Leivo kohonneesta taikinasta kaksi suht ohutta leipää ja kohota.
Lisää kohonneiden leipien päälle sipuli, tomaatit [...]
Siirry bloggaukseen
Aurinkokuivattu tomaatti, Juusto, Oliivi, Sipuli
Maanantai 10.11.2008 19:52
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Uuniruoka
Tämä ruoka on sellainen, että sille on vaikea keksiä nimeä. Tämä on yksi idea, kuinka edellisen päivän keitetyt perunat voi hyödyntää uuniruokana.
Laitoin uunipellille paloitellut edellisen päivän perunat. En kuorinut perunoita. Pellille laitoin vielä pari sipulia neljään osaan paloiteltuna ja kokonaisen valkosipulin, josta leikkasin hieman yläosaa pois. Perunat voitelin pippuriseosöljyllä. Laitoin pellin 225 asteiseen uuniin.
Paiston aikana [...]
Siirry bloggaukseen
Aurinkokuivattu tomaatti, Kurkku, Peruna, Sipuli, Tomaatti, Valkosipuli
Perjantai 10.10.2008 15:52
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Pasta, Salaatti
Vihersalaattia riitti uuniperunoihin, uunileipiin ja vielä hieman seuraavan päivän pestopastaankin.
Siirry bloggaukseen
Aurinkokuivattu tomaatti, Kurkku, Pasta, Salaatti, Tomaatti
Perjantai 22.8.2008 16:10
kirjoittanut - Anne
aiheet - Ateria, Höyrystetty, Kastike, Paistettu, Pasta
Soijarouhe ei ole kuulunut suosikkeihimme, mutta päätin antaa sille taas mahdollisuuden ja tällä kertaa onnistuin tekemään mielestämme todella maukkaan kastikkeen. Sopii erinomaisesti perunan tai spagetin kanssa tarjottavaksi.
Kastike:
6dl vettä
3dl tummaa soijarouhetta
5 pientä sipulia
1/2 punaista paprikaa
1/2 vihreää paprikaa
2 reilua ruokalusikallista aurinkokuivattua tomaattia
mustapippuria
ketsuppia
kasvisliemikuutio
kuivattua chiliä
1/2dl jauhoja
kuumaa vettä
Laita kattilaan 6dl vettä ja sekaan kasvisliemikuutio. Kun vesi kiehuu, kaada soijarouhe kattilaan [...]
Siirry bloggaukseen
Aurinkokuivattu tomaatti, Paprika, Pasta, Peruna, Porkkana, Sipuli, Soijarouhe
Tiistai 12.8.2008 20:38
kirjoittanut - otto
aiheet - Iltapala
Dippinä ketsuppi, valkosipulisinappi, pippurisekoitus ja aurinkokuivatun tomaatin öljyä. Dipattavat oli Kylmänen Food Oy:n “Kasvisnuggetit Paneroitu”. Lisänä oli vielä salaatinlehtiä, paahtoleipää ja tomaatteja.
Siirry bloggaukseen
Aurinkokuivattu tomaatti, Leipä, Salaatti, Sinappi, Tomaatti
Perjantai 1.8.2008 19:52
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria
Höyrystämällä vihanneksista saa paljon paremman makuisia kuin keittämällä. Tällä kertaa höyrykattilaan laitoin kukkakaalia, perunaa, porkkanaa, paprikaa, sipulia ja valkosipulia.
Kuumien kasvisten päälle lisättiin lautasella Valion Viola Mustapekka mustapippurituorejuustoa. Lisänä oli vielä salaattia ja miniluumutomaatteja mustapippurilla, päällä öljyä aurinkokuivatun tomaatin purkista.
Siirry bloggaukseen
Aurinkokuivattu tomaatti, Kukkakaali, Paprika, Peruna, Porkkana, Sipuli, Tomaatti, Tuorejuusto, Valkosipuli
Tiistai 8.7.2008 18:12
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Höyrystetty, Salaatti
Tänään päätin tehdä “nakkikastiketta” keitetyillä perunoilla ja salaatilla.
Perunat höyrykypsennetään ja pilkotut Poutun Tofu kasvisgrillerit paistetaan margariinissa kauniin ruskeiksi. Samalla valmistetaan ruskea kastike (ilman papuja ja sinappia), johon nakkipalat lisätään.
Salaatti: jääsalaattia, kiinankaalia, pieniä tomaatteja, vihreitä oliiveja, uutta sipulia, aurinkokuivattua tomaattia öljyssä ja 3 väristä paprikaa.
Lisäksi ruisleipää Mustaleima juustolla ja juomana vettä.
Siirry bloggaukseen
Aurinkokuivattu tomaatti, Juusto, Leipä, Paprika, Peruna, Salaatti, Sipuli, Tomaatti