Kategoria > Pasta
Torstai 5.1.2012 18:38
kirjoittanut - otto
aiheet - Kastike, Pasta
Harvoin olen nähnyt niin helpon ohjeen kuin Rachael Ray ohjelmassa ollut sipulikastike pastalle.
Laita pastavesi kiehumaan. Tein ohjeesta meille sopivamman, eli paljon enemmän valkosipulia Laita pilkottu valkosipuli (1-2kpl) pannulle öljyyn kuullottumaan. Idea on kuullottaa, ei paistaa. Meillä levyn sopiva asetus olisi ollut jotain 3 ja 4 välissä.
3 ja 4 vaihdellen jatkoin lisäämällä pilkottua sipulia (4-6kpl).
Sekoita [...]
Siirry bloggaukseen
Sipuli, Valkosipuli
Perjantai 10.9.2010 17:30
kirjoittanut - Anne
aiheet - Ateria, Pasta
Tällä hetkellä alkaa olla sellainen tilanne, että työt tuntuu pahasti häiritsevän harrastuksia. Syksyn messukausi on pyörähtämässä käyntiin, työpäivät venyy ylipitkiksi ja tämä jatkuu tuonne jouluun asti, joten helpotusta ei asiaan ole ihan heti tulossa. No, onneksi harrastuksena on kokkailu ja siitä bloggailu, sillä totuushan on, että syötävä se on kiireisen käsityöläisenkin, pitää vain koittaa [...]
Siirry bloggaukseen
Maustekurkku, Pinaatti, Punajuuri, Sipuli, Spagetti, Valkosipuli
Maanantai 10.5.2010 11:10
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Höyrystetty, Kastike, Paistettu, Pasta
Höyrykypsensin porkkanaa, paprikaa ja sipulia. Kypsinä laitoin ne kattilaan paseeratun tomaatin kanssa, mausteiksi valkosipulia, suolaa, sokeria ja mustapippuria.
Paistinpannulla paistoin yrttimarinoitua tofua kuutioina. Paistetun tofun lisäsin tomaatin sekaan ja jätin hautumaan.
Tomaattitofun lisäksi aterialla oli spagettia, salaatinlehtiä, ruisleipää ja vettä.
Siirry bloggaukseen
Paprika, Porkkana, Sipuli, Tofu, Tomaatti, Valkosipuli
Lauantai 6.2.2010 12:12
kirjoittanut - otto
aiheet - Leivottu suolainen, Pasta
Tuorepastaa on kiva tehdä silloin kun ei ole kiire mihinkään.
Tällä kertaa aloitin mittaamalla 4dl durum-vehnäjauhoja pöydälle. Päälle hieman suolaa. Keskelle tein tilaa munankorvikkeelle, jota laitoin 4 munan verran ja puoli desiä vettä. Sekoitin jauhoja sivuilta keskelle, lisäsin vielä yhden desin vettä ja sekoitin taikinaksi.
Kannattaa vaivata oikein kunnolla. Lopuksi kaadoin hieman öljyä kädelle ja vaivasin sen [...]
Siirry bloggaukseen
Aurinkokuivattu tomaatti, Juusto
Perjantai 4.12.2009 23:12
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Pasta, Valmisruoka
Nopean ruoan kahdelle kahdeksi päiväksi saa helposti valmiista Italianpata-aineksista.
Kauppamme edullisin Italianpata-aines on Rainbow. Vertasin sitä kalliimpaan ja sisällysluettelo oli aika samanlainen, enkä maussakaan ole eroa huomannut.
Koska Italianpataan oli tarkoitus laittaa soijarouhetta, lisäsin ohjeen 8dl vielä 4dl vettä. Vesi kattilaan ja pussin sisältö sekaan. Kun, tässä vaiheessa keittoa muistuttava, ruoka alkoi kiehua, laiton munakellon tikittämään 20min. [...]
Siirry bloggaukseen
Pasta, Soijarouhe
Torstai 19.11.2009 18:31
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Kastike, Pasta
Spagettia, tomaattikastiketta (jossa liikaa harissaa), salaattia ja ruisleipää.
Spaghetti, tomatosauce with too much harissa, salad and rye bread.
Siirry bloggaukseen
Kuorittu tomaatti, Kurkku, Oliivi, Paprika, Pasta, Salaatti, Sipuli
Perjantai 16.10.2009 12:36
kirjoittanut - Anne
aiheet - Keitto, Pasta
Helppo tomaattikeitto joka tarjottiin pastan, tuoreen basilikan ja juustoraasteen/lastujen sekä vastapaistetun leivän kera. Tarkkoja määriä en ollut kirjannut ylös - maistoin välillä ja lisäilin sitten mitä keitto tuntui kaipaavan.
keltaista ja vihreää paprikaa
purkki kuorittuja tomaatteja
tuoretta tomaattia
vettä
sokeria
suolaa
kuivattua chiliä
kuivattuja valkosipulilastuja
mustapippuria
oreganoa
Laita kattilaan tilkka öljyä, kuivattua chiliä ja paprikakuutiot. Anna pehmetä hetki ja lisää päälle purkillinen tomaatteja ja vettä. Painele [...]
Siirry bloggaukseen
Kuorittu tomaatti, Paprika, Tomaatti
Keskiviikko 26.8.2009 18:54
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Pasta, Uuniruoka
Anne teki alkuvuodesta hyvän lasagnen ohjeen. Itse en ole lasagnetekijä, mutta seurasin Annen ohjeita ja ihan hyvin se minultakin onnistu. Pieniä eroja Annen lasagneen tuli, osa tahallisia, osa vahinkoja
Minun lasagneidea lähti kokojyvävehnäisistä lasagnelevyistä. Täysjyväsiä lasagnelevyjä on mm. Myllyn Paras Täysjyvä Lasagne ja minun käyttämiä Ekolosta saatavia Rapunzel Täysjyvä Lasagnelevy. Niitä oli paketissa 14kpl ja [...]
Siirry bloggaukseen
Juusto, Kuorittu tomaatti, Lasagnelevy, Soijarouhe
Keskiviikko 19.8.2009 19:16
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Kastike, Pasta, Valmisruoka
Meillä ei ole ollut kovin hyviä kokemuksia valmispastakastikkeiden kanssa. Olen kuitenkin aina kaiken uuden perään, joten ostin kuitenkin kokeeksi Rainbow Sipuli & Valkosipuli Pastakastiketta. Ainahan sitä voi löytää jotain hyvää ja tällä kertaa se olikin niin.
Rainbow pastakastike oli maukas ja sopi hyvin meidän aterialle, jossa oli pastan lisäksi hieman salaattia.
Siirry bloggaukseen
Pasta
Maanantai 27.7.2009 08:34
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Lisuke, Pasta
Meillä on paljon basilikaa kasvamassa. Niistä on kiva napsia lehtiä leivälle, salaattiin ja ruokiin. Tässä vaiheessa kesää on kaikki meidän basilikat täydessä lehdessä, eli on oikea aika tehdä reilusti pestoa.
Pestoomme tulee basilikan lehtiä, parmesaaniraastetta, pinjan siemeniä, valkosipulia, suolaa, sokeria. öljyä ja mustapippuria. Vaikka pidämmekin kovasti valkosipulista, kannattaa sitä laittaa varovasti, jotta se ei vie koko [...]
Siirry bloggaukseen
Basilika, Juusto, Pinjan siemen, Valkosipuli
Keskiviikko 22.7.2009 17:00
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Paistettu, Pasta
Paistettu pasta on herkullista. Kuumalle pannulle laitetaan öljyä, margariinia ja kypsä pasta. Paistetaan sopivan rapeiksi ja maustetaan ripauksella suolaa.
Paistettavaksi sopii lähes mikä tahansa pasta. Makaroni, putkipasta, spagetti, nuudeli, jne. - kaikki sopii paistettavaksi.
Tällä kertaa lisäsin basilikan ja rukolan lehtiä juuri ennen tarjoilua. Huuhdotut ja kuivatut lehdet lisätään pastan sekaan ja sekoitetaan hieman. Tarjoillaan heti.
Lautasella laitoin [...]
Siirry bloggaukseen
Basilika, Juusto, Pasta, Rukola
Keskiviikko 10.6.2009 12:16
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Loma, Pasta, Salaatti
Lomamme viimeinen ruokabloggaus.
Soijarouhekastikkeessa oli vain kypsää soijarouhetta ja purkillinen (pahvipakkaus) paikallista tomaattipyrettä. Mausteena pippurisekoitusta, sokeria ja suolaa. Tomaattipyreen maku vaikuttaa paljon kastikkeen makuun. Täällä on myynnissä todella paljon erilaisia tomaattisäilykkeitä, lähes yhtä paljon kuin erilaisia maitoja
Salaatti:
Tälläinen nopea perusruoka on varsinkin lomalla mukava tehdä ja syödä.
Siirry bloggaukseen
Kurkku, Oliivi, Paprika, Pasta, Salaatti, Tomaatti
Torstai 30.4.2009 23:05
kirjoittanut - otto
aiheet - Aamiainen, Ateria, Eilistä, Kastike, Loma, Pasta, Raaka-aine
Lomamme Espanjan Aurinkorannikolla, Torremoliinoksessa, on alkanut hyvin rauhallisesti. Näin oli suunniteltu, mutta aina se vain hämmästyttää kuinka kaksi työhullua pystyy rentoutumaan niin täydellisesti.
Ruoka ei ole ollut ensimmäisten päivien tärkein asia. Kaupasta ollaan haettu kaikenlaista tarpeellista, jotta saamme tämän asunnon toiminnot käyntiin. Täällä ei ollut muuta kuin yksi rulla WC-paperia, joten hankittavaa riitti.
Ensimmäisen päivän ruoka piti [...]
Siirry bloggaukseen
Appelsiinimehu, Feta, Kahvi, Kurkku, Leipä, Oliivi, Sipuli, Tomaatti, Valkosipuli
Sunnuntai 19.4.2009 05:06
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Paistettu, Pakastimesta, Pasta
Viimeksi kun liotimme ja kypsensimme erilaisia papuja, niin laitoimme osan pakkaseen pieniin pusseihin. Pakkasesta papuja on helppo käyttää erilaisissa ruoissa.
Olen kehittänyt omat tavan tehdä paistettuja soijasuikaleita. Laitan soijasuikaleet, kasvisliemikuution ja kylmän veden kattilaan. Vasta sitten laitan lieden lämmön päälle. Sillä aikaa kun vesi lämpenee kiehuvaksi, imevät suikaleet vettä itseensä. Kun vesi kiehuu, sammutan lieden. Samalla [...]
Siirry bloggaukseen
Papu, Pasta, Soijasuikale
Keskiviikko 15.4.2009 08:01
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Paistettu, Pasta, Salaatti
Meillä tehdään (ja syödään) paljon salaatteja. Kaikenlaisia salaatteja - helppoja, monimutkaisia, leipäkuutioilla, pastalla, lämpimillä juureksilla, paistetuilla perunoilla, lisukkeena, pääruokana ja eväänä reissussa. Anne tekee paljon hienoja asetelmia isoille lautasille, minä taas sekoitan usein ainekset nopeasti kulhossa.
Kuvissa on salaatti, jossa on vain erilaisia salaatinlehtiä, mausteseosta ja päällä porkkanasuikaleita. Ruokana paistettuja soijasuikaleita ja nuudelia.
Siirry bloggaukseen
Pasta, Porkkana, Salaatti, Soijasuikale
Maanantai 9.3.2009 13:46
kirjoittanut - otto
aiheet - Pasta, Salaatti
Salaattiin tulee yleensä laitettua mustapippuria, jotain salaattikastiketta tai hieman öljyä. Kun tein perunakakkuja, niin jäi mieleen niissä käytetty mausteseos, Herbes de Provence, joka sisältää mäkimeiramia, basilikaa, kynteliä, timjami, salviaa, kreikkalaista oreganoa ja rosmariinia. Ajattelin, että se voisi sopia hyvin myös salaattiin. Laitoin sitä vain pienen määrän ja hyvin se toimi salaatissakin.
Paistoin vielä lisäksi edellisen päivän [...]
Siirry bloggaukseen
Juusto, Kurkku, Oliivi, Paprika, Pasta, Salaatti, Tomaatti
Lauantai 7.3.2009 19:36
kirjoittanut - otto
aiheet - Aamiainen, Ateria, Keitto, Leipä, Pasta, Valmisruoka
Olemme myymässä Tampereen Taikasormet Kädentaitomessuilla. Hotellihuoneessamme on jääkaappi, vedenkeitin ja mikro. Emme tuoneet mitään valmista ruokaa kotoa, vaan ajattelimme pärjätä Knorrin tomaattikeitolla, johon lisäsimme nuudelia. Lisänä oli vielä isot kolmiojuustosämpylät ja ruisleipää.
Reissuun kuuluu tietysti kertakäyttölautaset. Välineet on kyllä aidot omasta keittiöstä.
Aamiaiseksi on tulossa soijajogurttia, tuoremehua, kahvia ja ruisleipää tomaatilla, juustolla ja salaatilla.
Evääksi laitan kahvia sekä [...]
Siirry bloggaukseen
Juusto, Oliivi, Pasta, Salaatti, Tomaatti
Tiistai 24.2.2009 22:06
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Höyrystetty, Kastike, Pasta
Lähikaupasta tarttui mukaan Rainbow Täysjyvä Penne Rigata pastaa, jossa on 10% vehnälesettä.
Höyrykattilaan pilkoin tällä kertaa porkkanaa, lanttua, parsakaalia (josta kannattaa pilkkoa myös kantaa mukaan, kukkakaalia ja ruusukaalia.
Kastikkeen tein normaaliin tapaan, eli aluksi hieman öljyä ja vehnäjauhoa kattilaan paahtumaan. Koko ajan vispilällä sekoittaen, jotta jauho ruskistuu tasaisesti. Vedenkeitin kannattaa laittaa heti päälle, jotta on kiehuvaa vettä [...]
Siirry bloggaukseen
Kukkakaali, Lanttu, Parsakaali, Pasta, Porkkana, Ruusukaali
Sunnuntai 22.2.2009 11:37
kirjoittanut - Anne
aiheet - 2 viikon menu, Ateria, Pasta, Salaatti, Uuniruoka, jälkiruoka
Lasagne, tomaattilisuke sekä hedelmäsalaatti
Kahden viikon menu, päivät 13 ja 14.
Nopeasti on kaksi viikkoa kulunut ja meidän kahden viikon menu on tullut viimeiseen ateriaan, joka oli suunnitellusti hieman työläämpi viikonloppuruoka eli lasagne. Minun lasagneni koostuu hyvin yksinkertaisista aineksista, mutta on se kyllä aina vaan niin hyvää.
Soijarouhekastike:
2dl keittämätöntä tummaa soijarouhetta, 4dl vettä+kasvisliemikuutio
kasvissuikale pussi
1 iso sipuli
valkosipulia
tomaattimurska [...]
Siirry bloggaukseen
Ananas, Appelsiini, Banaani, Basilika, Juusto, Kiwi, Kurkku, Lasagnelevy, Mansikka, Omena, Sipuli, Soijarouhe, Tomaatti, Tomaattimurska, Valkosipuli
Torstai 15.1.2009 10:33
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Kastike, Pasta
Päätin tehdä pastakastikkeen johon tulisi mahdollisimman paljon sipulia ja valkosipulia. 19.-25.1.2009 vietetään muuten Kotimaiset Kasvikset ry:n Sipuliviikkoa. Tämän vuoden teemaviikot löytyvät täältä.
Aloitin kuorimalla ja pilkkomalla viisi sipulia ja yhden valkosipulin. Kattilaan hieman rypsiöljyä ja sipulit pehmenemään. Muutaman minuutin jälkeen lisäsin öljymarinoituja grillattuja paprikoita, joista tuli mukaan lisää öljyä ja makua. Ideana oli saada sipulit mukavan [...]
Siirry bloggaukseen
Kuorittu tomaatti, Pasta, Riisi, Sipuli, Valkosipuli