Kategoria > Leipä
Keskiviikko 16.2.2011 17:56
kirjoittanut - otto
aiheet - Alkupala, Leipä, Leivottu suolainen, Muhennos, Twitterkokkailu, jälkiruoka
Toinen Twitterkokkailumme alkoi jo aamupäivällä patonkien alkutaikinalla.
3-4 tuntia myöhemmin tein taikinan loppuun ja vaivasin sen koneella.
Samalla laitoin alkupaloihin käytettävän leivän tulemaan leipäkoneella. Tavallisten vehnäjauhojen tilalla käytin hiivaleipäjauhoja. Kone tekee valmiin leivän hieman yli kolmessa tunnissa.
Parinkymmenen minuutin vaivaamisen jälkeen laitoin patonkitaikinan öljyttyyn astiaan kohoamaan.
Tunnin kahden kohoamisen jälkeen sai patongit oikean muotonsa. Patongit kohotin jauhotetun leivinliinan päällä.
Koneleivän [...]
Siirry bloggaukseen
Kesäkurpitsa, Munakoiso, Omenasose, Paprika, Sipuli, Valkosipuli, Valkoviini
Keskiviikko 5.1.2011 16:58
kirjoittanut - otto
aiheet - Leipä
Joulupukin tuoma leipäkirja Jan Hedh Mestarileipurin Leipäkirja ja uudet avustajat painon mittaamiseen ja vaivaamiseen ovat aiheuttaneet minussa leipäinnostuksen.
Kesällä Hesarissakin juttua aiheuttanut kirja on hienoine kuvineen ja pikkutarkkoine ohjeineen aluksi hieman kummallinen. Onko leivän leipominen noin vaikeaa? Kun tekee pari testiä itse, huomaa, että on se
En lannistu alkuvaikeuksista, vaan otan niistä oppia.
Kunhan saan peruspatongin [...]
Siirry bloggaukseen
Lauantai 23.10.2010 16:41
kirjoittanut - otto
aiheet - Ateria, Höyrystetty, Kakku, Kastike, Leipä, Paistettu, Pihvi, jälkiruoka
Pidän nopeista ja helpoista ruoista. Se on varmaan selvinnyt tätä sivustoa seuraaville Aina välillä teen kuitenkin ruokaa pidemmän kaavan mukaan. Päivä ei ollut juhlapäivä, vaan ihan tavallinen päivä vaan.
Aloitin ilta-aterian teon jo päivällä. Tein sämpylätaikinan, 2 osaa vehnää, yksi osa ruista ja yksi osa kauraa. Jätin taikinan kohoamaan ja menin takaisin töihin. En katsonut [...]
Siirry bloggaukseen
Maanantai 18.10.2010 15:52
kirjoittanut - otto
aiheet - Leipä
Uunileipään laitetaan yleensä juustoa, mutta ei se pakollista ole. Uunileivät mielletään iltapalaksi, mutta ei sekään ole mikään must. Uunileipiä ruoaksi ilman juustoa, sellaisia tein.
Pussillinen Ruisleipiä, eli 12kpl pellille leivinpaperin päälle. Päälle margariinia tai öljyä, paprikaa, maustekurkkua, valkosipulia, ketsuppia ja Saarioinen porkkanalaatikkoa. Päällimmäiseksi laitoin sipulia ja kaalia, jotka toimivat erinomaisesti yhdessä.
Uuniin 225 asteeseen, valmista on kun [...]
Siirry bloggaukseen
Ketsuppi, Kurkku, Leipä, Paprika, Sipuli
Torstai 9.9.2010 18:44
kirjoittanut - otto
aiheet - Leipä, Muut aiheet
Itseäni ei häiritse kasvisruokien kutsumista sekaruokanimillä. Makkara ja pihvi -sanat yhdistetään yleisesti lihaan, mutta voivat yhtä hyvin olla lihattomiakin. Mikä näissä nimissä häiritsee? Minä en ymmärrä. Pitäisikö pihvin muotoinen lihaton pihvi olla jonkin muun niminen? Vehvi, kihvi? Entäs makkara, vekkara, kikkara? En oikein innostu, vaikka pidänkin sanojen ja nimien muuntelusta. Sehän on hauskaa, mutta ei [...]
Siirry bloggaukseen
Perjantai 3.9.2010 09:22
kirjoittanut - otto
aiheet - Iltapala, Leipä, Välipala
Fazer lähestyi meitä Oululainen Jälkiuuninappi leivällä. Otimme tämän uutuuden mieluusti vastaan. Jälkiuuninappi maistuu jälkiuunileivältä, joten se puoli toimi heti. Itse koko, pieni kaksiosainen leipä, oli aluksi hieman hassu. Onko se oikea leipä, vai mikä se on? Parin välipalatestin jälkeen alkoi pienen koon idea toimimaan. Pidän myös siitä alkuperäisestä Jälkiuunileivästä (joka tuotiin markkinoille jo 1947), mutta [...]
Siirry bloggaukseen
Maanantai 7.6.2010 11:07
kirjoittanut - otto
aiheet - Leipä, Paistettu, Pihvi
Quinoa jäi aterialta yli ja mieleeni tuli, pihvi, mikäs muu
Quinoaan sekoitin tahinia, riisijauhoja, vehnäjauhoja, kikhernejauhoja ja öljyä. Seoksen maustoin suolalla, pippurisekoituksella ja miedolla chilirouheella. Tein lautaselle valmiiksi tasakokoisia palleroita. Siitä ne oli helppo ottaa ja muotoilla käsin pihveiksi.
Pihvit paistoin reilun ruskeiksi margariinissa.
Pihveistä tuli oikein meheviä ja maukkaita. Ne sopii hyvin ateria osana, mutta [...]
Siirry bloggaukseen
Kikhernejauho, Quinoa, Tahini
Torstai 13.5.2010 11:13
kirjoittanut - otto
aiheet - Iltapala, Leipä, Paistettu, Välipala
Yksinkertainen (kuten minä) ja helppo leipä.
Paistoin kaksi palaa vaaleaa leipää oliiviöljyssä. Kun ne saivat kivasti väriä, laitoin päälle ketsuppia, pippurisekoitusta ja parmesaanilastuja. Vasta sen jälkeen nostin leivät lautaselle hieman jäähtymään. Tätä voi kokeilla erilaisilla juustoilla
Siirry bloggaukseen
Juusto, Ketsuppi
Torstai 22.4.2010 08:08
kirjoittanut - otto
aiheet - Leipä
Tämän hetken suosikkileipämme on Perheleipurit Salonen Ruis reikäleipä.
Maukas leipä on täyttä täysjyväruista, jonka lisäksi se ei sisällä muuta kuin vettä ja suolaa.
Siirry bloggaukseen
Tiistai 6.4.2010 13:36
kirjoittanut - otto
aiheet - Iltapala, Leipä, Välipala
Väli- ja iltapalana tulee välillä laitettua hieman erikoisiakin juttuja leipien päälle. Tuttujen erikoisuuksien, porkkanalaatikon ja perunamuusin lisäksi, minulla maistuu esim. Tartex Organic Vegetarian Pate Herb & Garlic, jonka päällä on Risella Riisi & Monivilja -sekoitusta (tietysti kypsänä ). Kuvan toisen leivän päällä on öljyttyjä papuja ja punasipulia.
Seuraavassa kuvassa on lämmitetyn ruisleivän päällä margariinia, edellä [...]
Siirry bloggaukseen
Oliivi, Papu, Riisi, Sipuli, Tofu, Öljy
Keskiviikko 24.2.2010 10:20
kirjoittanut - otto
aiheet - Kastike, Leipä, Paistettu, Pihvi
Nimi ei liity virallisesti Taalintehtaalla järjestettäviin Baltic Jazz tapahtumaan. Itse olen auttamassa tapahtuman järjestelyissä, joten siitä se tuli mieleen. Toivottavasti nimen käyttö ei haittaa ketään
Baltic Jazz leipään tarvitaan kaksi iso palaa vehnäleipää. Käytin meidän leipäkoneen tekemää vehnäleipää, joka sopi tähän oikein hyvin. Ensimmäisenä tein ruskean kastikkeen. Tein kaksi leipää, joten kastiketta ei tarvinnut [...]
Siirry bloggaukseen
Juusto, Ketsuppi, Kurkku, Leipä, Sipuli, Tofu, Tomaatti
Keskiviikko 17.2.2010 12:08
kirjoittanut - otto
aiheet - Leipä
Paahdetut kurpitsansiemenet sopivat moneen ruokaan, varsinkin salaatteihin ja keittoihin. Helpoin tapa on paahtaa ne paistinpannulla ilman öljyä. Maustettuja kurpitsansiemeniä saa sekoittamalla ne mausteiden kanssa tilkassa öljyä ja paahtamalla ne uunissa.
Edellisen päivän ruoasta oli jäänyt tomaattikastiketta, jossa oli mausteena sokeri, suola ja mustapippuri. Päivän salaatista oli jäänyt hieman paahdettuja kurpitsansiemeniä. Yhdistämällä nämä leivän päälle syntyi yksinkertainen [...]
Siirry bloggaukseen
Juusto, Kurpitsansiemen, Tomaatti
Keskiviikko 3.2.2010 21:17
kirjoittanut - otto
aiheet - Leipä
Kypsistä punajuurista innostuneena tein niistä lämpimät voileivät.
Pilkoin kaksi punajuurta noin puolen sentin kiekoiksi ja levitin ne paistumaan margariinissa kuumalle paistinpannulle. Maustoin ne pippurisekoituksella ja Meira Mystinen Pohjola mausteseoksella. Toisen puolen maustoin suolalla ja pippurisekoituksella.
Levitin 10 ruisleipäpalaa leivinpaperille. Päälle laitoin sekoitusta, jossa oli marinoitua artisokansydäntä, säilöttyä paprikaa ja rypsiöljyä. Niiden päälle laitoin hieman aikaisemmasta ruoasta yli [...]
Siirry bloggaukseen
Artisokan sydän, Juusto, Paprika, Punajuuri, Salaatti
Sunnuntai 8.11.2009 11:54
kirjoittanut - otto
aiheet - Leipä
Kokeilemalla ja muuntelemalla leipäkoneen mukana tulleita ohjeita, saa tehtyä omanlaisia leipiä. Pidämme kovasti kauraleivistä, joten sellainen ohje piti kehittää. Oikeastaan ei siinä paljoakaan kehittämistä ollut, sillä ainut ongelma oli vehnän ja kauran suhde. Päädyin suhteeseen 2 osaa vehnäjauhoja ja 1 osa kaurahiutaleita. Muuten ohje on suoraan “Kokojyväleipä”-ohjeesta.
Öljy 2.5tl, vesi 355ml, suola 2tl, sokeri 2.5tl, vehnäjauho [...]
Siirry bloggaukseen
Maanantai 19.10.2009 20:22
kirjoittanut - otto
aiheet - Leipä
Sain tehtyä onnistuneen ruisleivän leipäkoneella yhdistämällä ruisleipäainespussin ja leipäkoneen ohjeet. Kaikissa leipäkoneissa on tietysti omat, erilaiset ohjeet, joten kannattaa kokeilla. Leipäkoneen ohjeen nimi on maatalon leipä.
Meidän leipäkoneessa on kolme eri leipäkokoa 500g, 750g ja 1Kg. Tein ruisleivän 750g koossa ja se oli aika hyvä koko, kone jaksoi vielä vaivata. Jauhojen sekoitussuhde oli Myllärin ruisleipäainesta 400g [...]
Siirry bloggaukseen
Tiistai 6.10.2009 21:20
kirjoittanut - otto
aiheet - Leipä, Leivottu makea, Leivottu suolainen
Leipäkone tekee koneleipää. Voisi luulla, että se ei ole hyvää, mutta silloin luulee väärin.
Leipäkone on hyvin yksinkertainen laite, ainekset kulhoon ja kulho koneeseen, joka sekoittaa, vaivaa, kohottaa ja paistaa leivän.
Koneen mukana olevat ohjeet eivät ole parhaimmasta päästä. Onneksi perusleivän ohje oli hyvä ja auttoi ymmärtämään koneen toimintaa. Kokeilemalla onnistui kauraleipäkin helposti.
Leivistä tulee hieman hassun muotoisia, [...]
Siirry bloggaukseen
Torstai 1.10.2009 07:09
kirjoittanut - otto
aiheet - Leipä
Edellisen päivän sushia oli jäänyt yli ja päätin kokeilla sitä ruisleivän kanssa. Ruisleipää, margariinia, 3 kasvis-sushia ja salaatinlehti. Todella hyvää.
Siirry bloggaukseen
Leipä, Salaatti, Sushi
Perjantai 18.9.2009 19:46
kirjoittanut - otto
aiheet - Leipä
Helsingin Kädentaidot messujen viikonloppuna kävimme Nepalilaisessa Mt. Everest ravintolassa ja siellä sai erinomaisen hyvää Naan-leipää. Kokeilin tehdä Naan-leipää itse, vaikka eihän meillä ole tandooriuunia tms.
Netti on pullollaan Naan-leipä ohjeita. “Naan bread” hakusanoilla löytyy myös paljon videoita aiheesta.
Kuuteen Naanleipään tulee: 4dl vehnäjauhoja, puolikas pussi kuivahiivaa, hieman suolaa ja hieman enemmän sokeria. Kuivat aineet sekoitetaan kulhossa ja [...]
Siirry bloggaukseen
Perjantai 24.7.2009 09:03
kirjoittanut - otto
aiheet - Grillaus, Leipä
Kokeilin paahtaa valkosipulia grillissä. Hyvinhän siinä kävi, mutta aikaa kului paljon enemmän kuin luulin.
Kokonaisesta valkosipulista otetaan irtoavat kuoret pois ja leikataan pää pois. Valkosipuli laitetaan folionyyttiin, päälle hieman öljyä ja mustapippuria. Nyytti kiinni ja grilliin paahtumaan.
Nyyttiä puristelemalla ja lopuksi sisään vilkaisemalla selviää kypsyys. Pehmenneet valkosipulinkynnet irtoavat helposti puristamalla.
Tällä kertaa valkosipulit syötiin ihan vaan leivän päällä. [...]
Siirry bloggaukseen
Juusto, Ketsuppi, Leipä, Sinappikurkkusalaatti, Valkosipuli
Perjantai 17.7.2009 07:57
kirjoittanut - Anne
aiheet - Leipä, Leivottu suolainen
Aiemmin maistelemamme Saarioisten Täytetty Italianleipä jäi hieman kummittelemaan mieleeni ja pakkohan sitä oli kokeilla tehdä tuosta oma, “paranneltu” versio. Hakusessa oli siis hieman kosteampi ja kuohkeampi versio. Lopputulos oli juuri sitä mitä hain ja sai meiltä molemmilta hyvän arvosanan. Tämä oli hyvää lämpimänä, mutta jopa vielä parempaa seuraavana päivänä jääkaappikylmänä.
Taikina:
31/2 dl vettä
ripaus sokeria
n. 1tl suolaa
1pss. [...]
Siirry bloggaukseen
Basilika, Feta, Juusto, Ketsuppi, Oliivi, Tomaatti, Vehnäjauho