Kategoria > Ateria

Twitterkokkailua - inkiväärimuusia

Eilen kokeilimme ensimmäistä kertaa “live” Twitterkokkailua. Annen ideoima ateria julkaistiin Twittersivuillamme sitä mukaan kun kokkailu eteni. Tässä kaikki tweettaukset, muutamin lisäkommentein:
Perunaa, punajuurta ja tofua - niistä tehdään ruokaa

_
Kuoritaan perunat

_
Perunat kiehumaan

_
Perunamuusia tulossa

_
Perunoiden muussaus

_
Muusi maustaan inkiväärillä

_
Esikypsennetyt punajuuriviipaleet paistetaan öljyssä ja maustetaan suolalla ja pippurisekoituksella

_
Punajuuret lämpimään uuniin odottamaan ja marinoitu tofu paistumaan (maustetaan suolalla ja pippurisekoituksella) (uuni [...]

Siirry bloggaukseen

, , , ,

Valkosipulipaprikat

Halkaise 2 paprikaa ja poista siemenet sekä valkoiset  osat. Huuhdo ja kuivaa paprikat.  Asettele ne uunivuokaan ja lorauta öljyä päälle. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Täytä paprikat valkosipuleilla ja mausteisella puuroriisillä. Raasta juustoa päälle. Paista uunin alatasolla puolisen tuntia.

Valkosipulipaprikoiden kanssa meillä oli paistettu soijapihvi, tomaattia, salaatin lehtiä ja juomana vesi.

Mainoksia

Siirry bloggaukseen

, , , , , ,

Pidemmän kaavan mukaan

Pidän nopeista ja helpoista ruoista. Se on varmaan selvinnyt tätä sivustoa seuraaville Aina välillä teen kuitenkin ruokaa pidemmän kaavan mukaan. Päivä ei ollut juhlapäivä, vaan ihan tavallinen päivä vaan.
Aloitin ilta-aterian teon jo päivällä. Tein sämpylätaikinan, 2 osaa vehnää, yksi osa ruista ja yksi osa kauraa. Jätin taikinan kohoamaan ja menin takaisin töihin. En katsonut [...]

Siirry bloggaukseen

Yksinkertainen kikhernecurry riisillä

En oikein tiennyt miksi tätä ruokaa kutsua, mutta voin vain sanoa, että nami nam, nam, nam! Niin yksinkertaista, mutta niiiiiin hyvää. Tätä en tosin osannut ennakkoon tältä ruoanlaittosessioltani odottaa, sillä tutkimusmatkani työhuoneelta keittiönkaappeihin, osoitti että jääkaapissa alkoi tuorevarannot olla melkoisen vähissä. Vain sitruuna ja jokunen salaatinlehti siellä huutelivat olemassaolostaan. Suljin jääkaapin ja siirryin kuivakaapin [...]

Siirry bloggaukseen

, , , ,

Punajuuripastaa babypinaatilla

Tällä hetkellä alkaa olla sellainen tilanne, että työt tuntuu pahasti häiritsevän harrastuksia. Syksyn messukausi on pyörähtämässä käyntiin, työpäivät venyy ylipitkiksi ja tämä jatkuu tuonne jouluun asti, joten helpotusta ei asiaan ole ihan heti tulossa. No, onneksi harrastuksena on kokkailu ja siitä bloggailu, sillä totuushan on, että syötävä se on kiireisen käsityöläisenkin, pitää vain koittaa [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , ,

Quinoa ja vihanneksia

Tämä kuuluu sarjaan “helppo ja nopea”, sellaista perusruokaa. Siis ihan tavallista arkiruokaa, jota on helppo tehdä, eikä se vaadi liikaa aikaa, eikä ajattelua.
Vihannekset, esim. sipuli, porkkana ja parsakaalia pilkotaan ja kypsennetään höyrykattilassa. Samalla quinoa kypsennetään pakkauksen ohjeen mukaan. Kastikkeen tein (taas) Blå Band Yrttikastikeesta. Ehkä laiskaa, mutta se on niin helppoa ja hyvääkin.

Pari salaatin lehteä, [...]

Siirry bloggaukseen

, , , ,

Punajuuria, punajuuria

Aloitin punajuuriruoan pilkkomalla porkkanaa ja parsakaalia, höyrykypsennystä varten. Kypsät porkkanat ja parsakaalit laitoin pieneen vuokaan.

Sekaan laitoin GoGreen kasvisruokakermaa, päälle Arla Apetina fetaa, korppujauhoja ja Valio Edam juustoraastetta. Mausteeksi suolaa ja mustapippuria.

Vuoan laitoin 200 asteiseen uuniin gratinoitumaan. Nyt pääsin punajuurten kimppuun. Tällä kertaa leivitin esikypsennettyjä punajuuriviipaleita suolalla ja mustapippurilla maustetulla korppujauhoilla ja paistoin ne runsaassa margariinissa [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , ,

Tomaattitofu

Höyrykypsensin porkkanaa, paprikaa ja sipulia. Kypsinä laitoin ne kattilaan paseeratun tomaatin kanssa, mausteiksi valkosipulia, suolaa, sokeria ja mustapippuria.

Paistinpannulla paistoin yrttimarinoitua tofua kuutioina. Paistetun tofun lisäsin tomaatin sekaan ja jätin hautumaan.

Tomaattitofun lisäksi aterialla oli spagettia, salaatinlehtiä, ruisleipää ja vettä.

Siirry bloggaukseen

, , , , ,

Pikaruoka

Pakastimen tyhjennysviikoilla löytyi vielä yksi Vegidelin makkarapaketti, jonka paistoin sipulin kanssa. Lisäksi tein perunamuusin (pussista) ja kypsensin vihanneksia (pakasteesta).

Katoin pöydän ja laitoin kaiken kivasti esille.

Ruoan lisäksi oli vielä salaatin lehtiä, ruisleipää ja vettä.

Siirry bloggaukseen

, , , ,

“ja vain tekee jotain” -ruoka

Kun ottaa kaapista aineksia ja vain tekee jotain, saa aina jotain mielenkiintoista syötävää. Ei se aina ole mitään kovin kummoista, eikä niistä tule kovin usein kirjoitettua, vaikka ehkä pitäisi.

Tämän kerran “ja vain tekee jotain”-ruoka alkoi kevätsipulinipusta. Lisäksi jääkaapista pöydälle siirtyi kurkku, paprika, kreikkalaisia isoja vihreitä oliiveja, kahta erilaista salaattia ja terttutomaatteja. Kun olin päässyt vauhtiin, [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , , , ,

Papu ja kikherne

Pidämme pavuista ja kikherneistä, joten yhdistin ne.
Purkki ruskeita papuja, paketti kypsiä kikherneitä, paketti paseerattua tomaattia ja iso sipuli. Mausteina paljon pilkottua valkosipulia, hieman suolaa, ripaus sokeria ja sopivasti pippurisekoitus. Kuten yleensä, valmistus on hyvin helppoa. Pilkottu sipuli kattilaan oliiviöljyn kanssa kuullottuman. Juuri kun sipuli alkaa saamaan väriä lisätään huuhdotut ruskeat pavut ja kikherneet, sekoitetaan. Lopuksi [...]

Siirry bloggaukseen

, , ,

Vehnäjauho - soijajauho 2

Kun ruskea kastike onnistui niin hyvin, niin kokeilin samaa sinappisen version kanssa. Kastikkeiden ero on alussa ja sinapissa. Aluksi kattilaan laitetaan oikein pieneksi pilkottu sipuli ja öljyä.

Kuullotetaan, koko ajan sekoittaen. Lisätään soijajauhoja, annetaan hieman paahtua, koko ajan sekoittaen. Lisätään kiehuvaa vettä, koko ajan sekoittaen.

Maustetaan Dijon-sinapilla, suolalla, mustapippurilla ja ketsupilla. Sinappia laitoin aluksi vajaan teelusikallisen. Muiden [...]

Siirry bloggaukseen

, , , ,

Nopeat soijapihvit

Helsingissä käydessä tuli taas Ruohonjuuri kaupasta tankattua soijatuotteita. Meidän lähikaupoista saa vain rouhetta, joten muita kannattaa ostaa aina hieman enemmän.
Pihvejä on kiva tehdä, mutta välillä ei jaksa. Silloin valmiit iso soijapihvit tulevat apuun. Niitä saa tilattua netinkin kautta, mm. uudesta Turkulaisesta Vegetukku-nettikaupasta.

Ensimmäiseksi laitoin muutaman perunan ja porkkanan sekä yhden sipulin pilkottuna höyrykattilaan kypsymään.
Sitten [...]

Siirry bloggaukseen

, , ,

Kikhernecurry

Myyntireissuilla tulee käytyä kaupoissa, joissa ei tavallisesti käy. K-merkkisestä kaupasta löytyi kikhernecurry, johon lisätään vain vesi ja kikherne.

Fintia Oy:n maahantuoma ja CoreFinland Ltd:een markkinoima CurryTree-tuote (Parampara) valmistuu 10 minuutissa. Tuotteeseen lisätään purkillinen hyvin huuhdeltuja kikherneitä ja vettä. Lisukkeeksi suositellun jogurtin sijasta meillä oli riisiä ja salaattia.

Pakkauksessa on maininta medium-tulisuudesta, mutta meille tämä oli tulisuuden ylärajoilla. [...]

Siirry bloggaukseen

,

Italianpata

Nopean ruoan kahdelle kahdeksi päiväksi saa helposti valmiista Italianpata-aineksista.
Kauppamme edullisin Italianpata-aines on Rainbow. Vertasin sitä kalliimpaan ja sisällysluettelo oli aika samanlainen, enkä maussakaan ole eroa huomannut.

Koska Italianpataan oli tarkoitus laittaa soijarouhetta, lisäsin ohjeen 8dl vielä 4dl vettä. Vesi kattilaan ja pussin sisältö sekaan. Kun, tässä vaiheessa keittoa muistuttava, ruoka alkoi kiehua, laiton munakellon tikittämään 20min. [...]

Siirry bloggaukseen

,

Välipala ja ateria

Tänään tein välipalaksi kikherne-”munakkaan”, jossa oli 2.5dl vettä, 2dl kikhernejauhoa, 7 kirsikkatomaattia puolitettuina ja hieman juustoa kuutioina. Aluksi sekoitin kikhernejauhon ja veden. Muutaman minuutin jälkeen lisäsin tomaatit ja juuston sekä mausteeksi ripauksen suolaa ja Meiran Tulinen Afrikka mausteseosta (chili, valkosipuli, korianteri ja kumina). Hieman öljyä kuumalle pannulle ja seos paistumaan. Kun seos oli hyytynyt, käänsin [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , , ,

Pastapäivä #pastaday

Spagettia, tomaattikastiketta (jossa liikaa harissaa), salaattia ja ruisleipää.

Spaghetti, tomatosauce with too much harissa, salad and rye bread.

Siirry bloggaukseen

, , , , , ,

Kookosmaitoa ja banaania

Välillä tekee hyvää hieman ravistella makutottumuksiaan ja haastaa makuhermojaan asioilla, joista ei pidä tai ei ole pitänyt. Granadassa käydessämme haimme ruokaa el Piano nimisestä ruokapaikasta. Yhtenä osana ateriaa oli linssimuhennosta joka sisälsi mm. kookosmaitoa ja banaania. Minä toki pidän noista raaka-aineista, mutta vain osana jälkiruokaa ja Otto taas ei vaan kertakaikkiaan kookoksesta pidä. Ei siis [...]

Siirry bloggaukseen

, , , ,

Annen linssipullat tomaattikastikkeessa

Aiemmin tekemäni linssipullat saivat nyt kaverikseen tomaattikastikkeen ja spagettia. Tällä kertaa tein hieman pienemmän taikinan ja en pyöritellyt pullia jauhoisilla, vaan kylmällä vedellä kostutetuilla käsillä. Tomaattikastike valmistui samanaikaisesti linssipullia paistaessa. Spagetit laitoin kiehumaan kun viimeiset pullat menivät pannuun paistumaan.
Linssipulliin tuli tällä kertaa

2dl linssejä+keittämiseen 4dl vettä ja kasvisliemikuutio
1 1/2 sipulia
reilusti valkosipulia
0.7dl seesaminsiemeniä
0.7dl vehnäjauhoja
0.7dl nalle ruis-kaurahiutaleita
grillimaustetta
paprikajauhetta
mustapippuria

Keitä linssit [...]

Siirry bloggaukseen

, , ,

Kasvis sushi

Kasvis-sushin kokeilemista suunniteltiin pitkään. Ei siis itse tekoa, vaan sitä että pitäisi tehdä. Itse tekoa olisi voinut suunnitella enemmänkin ja hankkia kaikki aidot raaka-aineet ja välineet. Näin emme kuitenkaan tehneet, vaan teimme niin kuin yleensä, omalla tyylillä soveltaen. Ei me varmaan kovin kauas maullisesti jääty…
Wikipedian mukaan sushi on “vinegar rice”, eli etikkariisiä. Sushi ei siis [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , ,

prev posts