Kirjoittajien arkisto > Anne

Yksinkertainen kikhernecurry riisillä

En oikein tiennyt miksi tätä ruokaa kutsua, mutta voin vain sanoa, että nami nam, nam, nam! Niin yksinkertaista, mutta niiiiiin hyvää. Tätä en tosin osannut ennakkoon tältä ruoanlaittosessioltani odottaa, sillä tutkimusmatkani työhuoneelta keittiönkaappeihin, osoitti että jääkaapissa alkoi tuorevarannot olla melkoisen vähissä. Vain sitruuna ja jokunen salaatinlehti siellä huutelivat olemassaolostaan. Suljin jääkaapin ja siirryin kuivakaapin [...]

Siirry bloggaukseen

, , , ,

Punajuuripastaa babypinaatilla

Tällä hetkellä alkaa olla sellainen tilanne, että työt tuntuu pahasti häiritsevän harrastuksia. Syksyn messukausi on pyörähtämässä käyntiin, työpäivät venyy ylipitkiksi ja tämä jatkuu tuonne jouluun asti, joten helpotusta ei asiaan ole ihan heti tulossa. No, onneksi harrastuksena on kokkailu ja siitä bloggailu, sillä totuushan on, että syötävä se on kiireisen käsityöläisenkin, pitää vain koittaa [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , ,

Valkosipulinen linssinuudelikeitto

Helppoa, nopeaa ja maistuvaa…

13 dl vettä
2 dl punaisia linssejä
2 porkkanaa
1 sipuli
6 valkosipulinkynttä
1/2-1 valkosipulisuolakurkku
kasvisliemikuutio
rouhittua pippurisekoitusta
tuoretta tilliä, sitruunamelissaa ja thaibasilikaa
1-2 nuudeli”kakkua”

Pilko sipuli ja valkosipuli pieneksi. Leikkaa porkkanat kuorimaveitsellä suikaleiksi. Pilko valkosipulisuolakurkku pieniksi kuutioiksi. Huuhdo linssit.

Laita kattilaan tilkka öljyä ja lisää sipuli ja porkkana. Anna pehmetä hetki ja lisää valkosipulit. Kaada vedenkeittimestä kuuma vesi kattilaan, lisää kasvisliemi, tilli, [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , , , , ,

Sosekeitto maustetuilla leipäkuutioilla

Tämä ruoka sai inspiraationsa pihalla kasvavasta thaibasilikasta, jota oli taimina tullut ostettua muiden yrttien mukana. Minulle tuo thaibasilika oli  mielenkiintoinen uusi tuttavuus, jota halusin päästä kokeilemaan. Maistelin yhtä lehteä ja siitä se idea sitten tällä kertaa lähti.
Keittoon tuli:

n. 10 pientä perunaa
5 keskikokoista porkkanaa
kolme valkosipulin kynttä
vettä
kasvisliemikuutio
n. 2dl kookosmaitoa
currya
thaibasilikaa
päälle hieman thaibasilikan lehtiä ja persiljaa

Laitoin vettä kattilaan, lisäsin [...]

Siirry bloggaukseen

, , , ,

Ruokaisaa salaattia

Ensin keitin riisiä ja soijapaloja. Laitoin keitetyt soijapalat pannulle, maustoin ja paistoin. Pilkoin erilaisia salaatinlehtiä ja laitoin ne tarjoiluastian keskelle.

Pilkoin myös kurkkua ja lisäsin oliivit ja kurkut salaatin päälle, lisäksi laitoin hieman  rouhittua  pippuria ja Sisilia mausteseosta ja sekoitin. Seuraavaksi lisäsin Apetinan valkosipuli/oliivi/feta - paketin öljyineen salaatin päälle. Öljy toimi salaatin kastikkeena.

Yhdistin paistetut soijapalat ja [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , , , ,

Soijarouheinen kasviskiusaus

Normaalisti me ollaan syöty kasviskiusausta muun ruoan, esim. soija-tai linssipihvien lisukkeena. Tällä kertaa hieman laiskotti ja päädyin tekemään jotain perunalaatikon ja kasviskiusauksen sekoitusta. Eli suikaloitujen kasvisten sekaan tuli soijarouhetta, liemeksi soijakermaa ja kasvislientä, vuoka uuniin ja noin 45 minuutin jälkeen oli herkullinen soijarouheinen kasviskiusaus valmis. Minkähän takia muuten samoista raaka-aineista valmistettu ruoka maistuu ihan erilaiselle [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , , , ,

Juustoton peruslasagne

Lasagne, tuo ihana herkku. Nyt oli tavoitteena saada tehtyä ihan peruslasagne ilman juustoa. Ja mitäs sitä lasagne kaipaa? Tomaattinen soijarouhekastike, vaalea kastike, lasagnelevyjä…ei kai sen kummempaa. No extrana laitoin kuitenkin pinaattia.
Ensin pannuun tilkka öljyä, pippurisekoitusta, paprikarouhetta, kuivattua chiliä, sipuli ja reilusti valkosipulia.  Pehmitetään hetki ja päälle paseerattua tomaattia.

Hetken kuluttua  lisätään 2 dl soijarouhetta ja kasvisliemikuutio. [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , , ,

Vappu

Meillä ei minkäänlaisia vappuperinteitä ole, mutta nyt kun muutaman vuoden tauon jälkeen ollaan Suomessa vapun aikaan, niin pitihän sitä hieman ostaa vappuruokia perinteitä silmällä pitäen. Mitään suurta kattausta ei tälläkään kertaa ole luvassa, sillä maailma kutsuu jo sunnuntaina ja kaikki ruoat tulee sitä ennen tulla syödyksi. Niinpä päädyttiin kuorrutettuihin valkosipulilohkoperunoihin ja “makkaraan”. Molemmat tuotteet on [...]

Siirry bloggaukseen

Annen maidoton ja munaton pannari

Vuosien varrella olen tehnyt valtavat määrät kokeiluja maidottomasta/munattomasta pannarinta onnistuen välillä vähän paremmin ja välillä vähän huonommin. Lopulta onnistuin aikaansaamaan sellaisen yhdistelmän, jolla pannari on onnistunut jokainen kerta.

7 dl vettä
n.1.5 dl maustamatonta soijajogurtti
1.5 tl leivinjauhetta
1/4 dl sokeria
reilu 0.5 dl öljyä tai n.50 g sulatettua, tummansinistä Keiju margariinia(tai muuta maidotonta margariinia)
0.5-1 tl suolaa
6-7 dl jauhoja
haluttaessa vanilliinisokeria [...]

Siirry bloggaukseen


Nuudelikeitto

Tällä kertaa syntyi valkosipulinen kaali-nuudelikeitto. Erittäin nopea valmistaa, eniten aikaa meni minun taidoillani kasvisten suikaloimiseen ohuiksi suikaleiksi.

3 porkkanaa
kaalia
sipuli
1dl soijarouhetta
1-2 kasvisliemikuutiota
meiramia
kokonainen valkosipuli (taisi olla kymmenkunta kynttä)
1.5dl vettä
mustapippuria
nuudelia (yksi annos paketti)

Suikaloi porkkana, kaali ja sipuli ohuiksi tikuiksi ja valkosipuli pieneksi silpuksi.

Laita kattilanpohjalle öljyä ja heitä kasvikset kattilaan. Pyörittele kunnes alkavat hieman pehmetä ja painua kasaan. Kaada vedenkeittimestä [...]

Siirry bloggaukseen

, , , ,

Kookosmaitoa ja banaania

Välillä tekee hyvää hieman ravistella makutottumuksiaan ja haastaa makuhermojaan asioilla, joista ei pidä tai ei ole pitänyt. Granadassa käydessämme haimme ruokaa el Piano nimisestä ruokapaikasta. Yhtenä osana ateriaa oli linssimuhennosta joka sisälsi mm. kookosmaitoa ja banaania. Minä toki pidän noista raaka-aineista, mutta vain osana jälkiruokaa ja Otto taas ei vaan kertakaikkiaan kookoksesta pidä. Ei siis [...]

Siirry bloggaukseen

, , , ,

Annen linssipullat tomaattikastikkeessa

Aiemmin tekemäni linssipullat saivat nyt kaverikseen tomaattikastikkeen ja spagettia. Tällä kertaa tein hieman pienemmän taikinan ja en pyöritellyt pullia jauhoisilla, vaan kylmällä vedellä kostutetuilla käsillä. Tomaattikastike valmistui samanaikaisesti linssipullia paistaessa. Spagetit laitoin kiehumaan kun viimeiset pullat menivät pannuun paistumaan.
Linssipulliin tuli tällä kertaa

2dl linssejä+keittämiseen 4dl vettä ja kasvisliemikuutio
1 1/2 sipulia
reilusti valkosipulia
0.7dl seesaminsiemeniä
0.7dl vehnäjauhoja
0.7dl nalle ruis-kaurahiutaleita
grillimaustetta
paprikajauhetta
mustapippuria

Keitä linssit [...]

Siirry bloggaukseen

, , ,

Kaalisalaatti

Silloin kun tulee herkuteltua pizzalla ja haluaa täydellisen nautiskeluhetken, niin kyytipoikana tulee olla hyvä kaalisalaatti - siis näin ainakin meillä.
Tässä minun versioni, joka on kahdelle hengelle kerta-annos. Lopputulos on rapea, mukavasti hampaissa rouskuva, siinä on tarpeeksi hapokkuutta, mutta samalla hieman makeutta.

2 pientä porkkanaa
kaalia
3 valkosipulinkynttä
1tl (hunaja)viinietikkaa
3tl sitruunamehua
loraus öljyä
sokeria
valkosipulisinappia
mustapippuria
ripaus suolaa

Pilko kaali, porkkana ja valkosipuli aivan [...]

Siirry bloggaukseen

, ,

2 perunalaatikkoa

Joskus pienistä kömmähdyksistä poikii mukavia asioita, niin kuin tälläkin kertaa. Olen tottunut tekemään uuniruokia suureen vuokaan, josta riittää syötävää useaksi päiväksi. Tällä kertaa näytti siltä, että perunaa oli kovin vähän vuoan kokoon nähden  ja niinpä öljysin pienemmän vuoan ruokaa varten. Niin vain silmä hämäsi ja sain huomata, ettei kaikki mahdu millään samaan astiaan. Ei siinä [...]

Siirry bloggaukseen

, , ,

Tomaattikeitto

Helppo tomaattikeitto joka tarjottiin pastan, tuoreen basilikan ja juustoraasteen/lastujen sekä vastapaistetun leivän kera. Tarkkoja määriä en ollut kirjannut ylös - maistoin välillä ja lisäilin sitten mitä keitto tuntui kaipaavan.

keltaista ja vihreää paprikaa
purkki kuorittuja tomaatteja
tuoretta tomaattia
vettä
sokeria
suolaa
kuivattua chiliä
kuivattuja valkosipulilastuja
mustapippuria
oreganoa

Laita kattilaan tilkka öljyä, kuivattua chiliä ja paprikakuutiot. Anna pehmetä hetki ja lisää päälle purkillinen tomaatteja ja vettä. Painele [...]

Siirry bloggaukseen

, ,

Juustoiset linssipihvit

Otto on meillä yleensä se joka paistaa linssipihvit, mutta tällä kertaa ajattelin minäkin kokeilla mitä aikaan saisin. Pihvien kaveriksi oli perunaa ja edellisenä päivänä Oton tekemää tulista tomaattikastiketta. Tuon kastikkeen vuoksi säästelin hieman mausteissa ja ilman kastiketta olisin lisännyt taikinaan hieman pippuria tai muuta “potkua”, mutta nyt sitä ei siis tarvittu.
Taikina josta tuli noin 20 [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , ,

Leivällä kuorrutettu kasvispaistos

Kätevä tapa tyhjentää kaapista juurekset ja vihannekset, sillä tässä ruoassa voi käyttää sitä, mitä milloinkin kaapista löytyy. Itse käytin tällä kertaa seuraavia.

perunaa
porkkanaa
juuriselleriä
parsakaalia
sipuli
kokonainen valkosipuli
pippurisekoitusta
paprikarouhetta
kasvisliemikuutio
3-4dl vettä
purkki(250 ml) soija ruokakermaa
vaaleaa leipää
juustoraastetta

Pilko kasvikset ja laita kevyesti öljyttyyn uunivuokaan. Lisää mausteet ja pyörittele kasviksia. Tee kasvisliemi ja kaada joukkoon, lisää myös ruokakerma. Sekoita ja laita uuniin. Kostuta kasviksia välillä liemellä.

Kun [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , , , ,

Porkkanasosekeitto lisukkeineen

Sosekeitot on suurta herkkuani, mutta kaipaan niihinkin aina jotain lisuketta eli hampaille töitä. Mm. paahdetut leipäkuutiot toimii aina samoin paahdetut kurpitsansiemenet. Jälkimmäisiä tein tälläkin kertaa, mutta päätin kokeilla jotain uuttakin ja leikkasin maustekurkkua ja tuoretta paprikaa ihan pieniksi kuutioiksi lisättäväksi sellaisenaan lautaselle keiton sekaan. Todella hyvin toimi ja kun keittokin oli erinomaisen onnistunut, niin [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , , , ,

Annen täytetty leipä

Aiemmin maistelemamme Saarioisten Täytetty Italianleipä jäi hieman kummittelemaan mieleeni ja pakkohan sitä oli kokeilla tehdä tuosta oma, “paranneltu” versio. Hakusessa oli siis hieman kosteampi ja kuohkeampi versio. Lopputulos oli juuri sitä mitä hain ja sai meiltä molemmilta hyvän arvosanan. Tämä oli hyvää lämpimänä, mutta jopa vielä parempaa seuraavana päivänä jääkaappikylmänä.
Taikina:

31/2 dl vettä
ripaus sokeria
n. 1tl suolaa
1pss. [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , , ,

Keitto tutuista aineksista uusilla mausteilla

Mieli teki kovasti keittoa ja kaapin tutkiminen tuotti tulokseksi keiton perustarpeita kuten porkkanaa ja perunaa. Lisäksi oli kukkakaali ja hyllyssä sipulia ja soijarouhetta. Eihän sitä keittoon juuri muuta tarvita ja aloin tuumasta toiseen.
Pilkoin sipulin ihan pieneksi, suikaloin porkkanat, tein perunoista noin sormen paksuisia tikkuja ja pienin kukkakaalin. Laitoin kattilan pohjalle hieman öljyä ja sipulit joukkoon.

Lisäsin [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , ,

prev posts