Tällä hetkellä alkaa olla sellainen tilanne, että työt tuntuu pahasti häiritsevän harrastuksia.
Syksyn messukausi on pyörähtämässä käyntiin, työpäivät venyy ylipitkiksi ja tämä jatkuu tuonne jouluun asti, joten helpotusta ei asiaan ole ihan heti tulossa. No, onneksi harrastuksena on kokkailu ja siitä bloggailu, sillä totuushan on, että syötävä se on kiireisen käsityöläisenkin, pitää vain koittaa mukautua kiireeseen.
Nyt onkin tullut tehtyä ruokaa pääasiassa sillä tyylillä, että mahdollisen tauon koittaessa tulee suunnattua keittiöön, kurkattua kaappeihin mitä sieltä löytyy ja sitten vaan kokkaamaan, jotain nopeaa ja mielellään tietenkin myös maistuvaa.
Tämä ruoka lähti, jääkaapistamme lähes aina löytyvästä, paketista valmiiksi keitettyjä punajuuria ja rasiasta babypinaattia. Yleensä näitä punajuuria tulee käytettyä keittoihin tai syötyä paistettuna, mutta nyt kaipasin jotain muuta - siis laittamaan punajuuripastaa ja lisukkeeksi pannulla pyöräytettyjä babypinaatteja.
Tähän tarvittiin:
- käytin spagettia, mutta muukin tietysti käy.
- 1 iso sipuli
- 5 isoa valkosipulinkynttä
- 2 esikypsennettyä punajuurta
- maustekurkkua ja sen lientä
- n. 1 dl kasvisruokakermaa
- 2 tl jauhoja
- 2.5-3 dl vettä
- n. puolikas kasvisliemikuutio
Lisukkeeksi babypinaattia, suolaa ja mustapippuria.


Raasta tai pilko punajuuri pieniksi kuutioiksi, samoin maustekurkku, sipuli ja valkosipuli. Laita pastan keitinvesi kiehumaan, lisää veteen suolaa.
Laita pannuun tilkka öljyä, kuullota sipuleita. Lisää joukkoon punajuuri, valkosipuli ja kurkku. Pehmitä hetki ja lisää joukkoon jauho, pyörittele tovi. Lisää kuumaa vettä vedenkeittimestä, lisää puolikas kasvisliemikuutio ja pieni loraus kurkunlientä. Jätä porisemaan miedolle lämmölle. Kun spagetille varattu vesi kiehuu, lisää spagetti ja keitä kypsäksi.
Lisää punajuuriseokseen kasvisruokakerma muutama minuutti ennen kuin spagetti on kypsää. Sekoita valutettu spagetti ja punajuuriseos keskenään.
Huuhtele babypinaatit ja ravista kuivaksi. Laita erilliseen pannuun ihan pieni tilkka öljyä, lisää pinaatti, pyöräytä muutama kerta, että saavat hieman lämpöä. Nosta pois hellalta ja mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
Hyvää ja nopeaa. Tähän sopii erinomaisesti päälle raastettu parmesaani, jos juustoja käyttää.


10/09/2010 -- 21:46 Linkkiosoite
Herkullisen näköinen annos.Kiva kun kaiken kiireen ohella ehditte näitä ohjeita tänne laitella:-)
11/09/2010 -- 14:08 Linkkiosoite
Tuota pitää kokeilla
15/09/2010 -- 15:30 Linkkiosoite
Hei Yaelian!
Kyllä täytyy myöntää, että viime aikoina olen ollut melko laiskanlainen kirjoittelemaan, mutta välillä kiireen keskelläkin pää kaipaa muutakin ajateltavaa kuin laukkujen ompelemisen. Bloggaaminen auttaa hyvin irrottamaan ajatukset työstä hetkeksi.
Hei Saara! Toivottavasti ruoka maistuu.
« “Makkara”leipä
Ravintola Aleksandria »
kasvis.fi
Kommentit
Mainoksia
Avainsanat
Aurinkokuivattu tomaatti Basilika Feta Jogurtti Joulu Juuriselleri Juusto Kaali Kahvi Kasvisliemi Kaurahiutale Ketsuppi Kikherne Kikhernejauho Kukkakaali Kuorittu tomaatti Kurkku Kurpitsansiemen Lanttu Leipä Linssi Mansikka Oliivi Omena Palsternakka Paprika Papu Parsakaali Pasta Peruna Perunamuusi Porkkana Punajuuri Riisi Salaatti Seesaminsiemen Sinappi Sinappikurkkusalaatti Sipuli Soijarouhe Soijasuikale Tofu Tomaatti Valkosipuli ÖljyAiheet
Viim. artikkelit
Bloggauskalenteri
© kasvis.fi 2008-2011 | Alkuperäinen teema FRESH01 | Toteutus Aurora Productions | Ohjelmana WordPress