Fazer lähestyi meitä Oululainen Jälkiuuninappi leivällä. Otimme tämän uutuuden mieluusti vastaan. Jälkiuuninappi maistuu jälkiuunileivältä, joten se puoli toimi heti. Itse koko, pieni kaksiosainen leipä, oli aluksi hieman hassu. Onko se oikea leipä, vai mikä se on? Parin välipalatestin jälkeen alkoi pienen koon idea toimimaan. Pidän myös siitä alkuperäisestä Jälkiuunileivästä (joka tuotiin markkinoille jo 1947), mutta välillä se on hieman liian kuivaa ja kovaa. Jälkiuuninappi taas on ohkaisempi, eikä niin kuiva ja kova.

Mutta itse asiaan. Oma perusnappini on “Margariininappi”.

Erilaisten kokeilujen tuloksena syntyi mm. “Punajuurinappi”, jossa on margariinia, mausteinen paistettu punajuuriviipale, porkkanaa ja persiljaa.

Toisen punajuuriversio syntyi kastamalla Jälkiuuninappi Cavaan, eli “Cavanappi”. Päälle tuli suikaleina mausteinen paistettu punajuuri, tomaattia, maustekurkkua ja porkkanaa.

Välimerifanina piti tietysti tehdä “Välimerinappi”, jossa oli paahdettua paprikaa säilykkeestä öljyineen, pari vihreää oliivia ja basilikan lehtiä.

Hieman erikoisempi oli “Ufonappi”, margariinia, valkosipulisinappia, sipulirengas ja vihreä oliivi.

Kaikista suuritöisin oli “Purilaisnappi”. Tein mausteisen kastikkeen vegaanisesta majoneesista, grillimausteesta, ketsupista, sinapista ja öljystä (tarkempi ohje tekeillä). Pihvit olivat Soya marinoitu tofu, josta leikkasin sopivan kokoisen pihvit. Paistoin ne margariinissa ja maustoin grillimausteella.







Anne söi purilaisnapin kannen kanssa, minä en uskaltanut, vaan otin kannen pois ja söin sen erikseen
Herkullisia nappeja olivat. Pitäisiköhän näitä purilaisiakin kokeilla Cavaan kastettuna?

03/09/2010 -- 14:11 Linkkiosoite
Jos haluaisin lanseerata uuden tuotteen ruokablogin kautta, ei epäilystäkään kelle sen lähettäisin
Hih, hyvää työtä.
05/09/2010 -- 16:16 Linkkiosoite
Hei Polkkapossu
Näitä tuotetestejä on mukava tehdä, pidän niistä kovasti. Niitä voisi olla enemmänkin, vink vink.
19/09/2010 -- 17:24 Linkkiosoite
Oululaisten jälkiuuninappi-leipäpussia en enää ikinä osta, koska leipää ei saa auki.
Kovaa koppuraa, joka ei auennut kuin väkivaltaa käyttämällä, jolloin se meni rikki.
Päivämäärä parasta ennen ulottui 3 päivän päähän, joten leipä ei ollut vanhaakaan…
« Nettikaupat
“Makkara”leipä »
kasvis.fi
Kommentit
Mainoksia
Avainsanat
Aurinkokuivattu tomaatti Basilika Feta Jogurtti Joulu Juuriselleri Juusto Kaali Kahvi Kasvisliemi Kaurahiutale Ketsuppi Kikherne Kikhernejauho Kukkakaali Kuorittu tomaatti Kurkku Kurpitsansiemen Lanttu Leipä Linssi Mansikka Oliivi Omena Palsternakka Paprika Papu Parsakaali Pasta Peruna Perunamuusi Porkkana Punajuuri Riisi Salaatti Seesaminsiemen Sinappi Sinappikurkkusalaatti Sipuli Soijarouhe Soijasuikale Tofu Tomaatti Valkosipuli ÖljyAiheet
Viim. artikkelit
Bloggauskalenteri
© kasvis.fi 2008-2011 | Alkuperäinen teema FRESH01 | Toteutus Aurora Productions | Ohjelmana WordPress