Ruokien välissä syödään välipaloja. Itse pyrin syömään jotain 3-4 tunnin välein.



Välipalaani kuuluu aina vesi, jota juon myös välipalojen välissä. Yritän vaihdella välipalojen sisältöä koko ajan, mutta huomasin, että maissikakkua ja näkkäriä tuli syötyä lähes päivittäin. Hedelmät ja marjat maistuvat välipalana ja jälkiruokana. Vuodenajoillakin on vaikutusta välipaloihin.





Pähkinöitä syön paljon, välillä ehkä liikaakin. Edellisen päivän lämpimät voileivät, grillatut, ruoat ja muusit toimivat hyvin välipaloina. Paistettu halloumi on yksi herkuistani.

Syön kaksi välipalaa päivällä ja yhden illalla. Iltapala on joskus kahvi ja suklaa, tee ja leipä tai vaikkapa hedelmäsalaatti.

Seuraamalla syömistäni huomasin, että syön välillä tylsän yksipuolisesti ja välillä mielenkiintoisen monipuolisesti. Työkiireet vaikuttavat paljon ruoan monipuolisuuteen, ainakin meillä. Välipalat jäävät usein ruoasta puhuttaessa väliin
mutta välipalalla on väliä, onhan?
Lisää välipaloja löytyy kasvis.fi:stä hakusanalla välipala.


29/07/2010 -- 19:22 Linkkiosoite
Tuo tumma lehtijuttu, onko se sitä mangoldia? vai punajuurta? Kaikki näyttävät tosi herkullisilta. Varsinkin tuo kahvi ja suklaa. Hyvänä kakkosena suosin myös näkkäriä
Varsinkin Ryvita’n Sunflower,beans and outs tai jotain, on tosi namia.
« Kikhernelevite
Seuraa meitä »