Katson mieluusti teeveestä kaikenlaisia ruokaohjelmia. “Metsästä&kokkaa” -ohjelmat jätän väliin, mutta kaikki muut toimivat minulla. Sekaruokaohjeista saa hyviä ideoita kasvisruokiinkin ja kokkien työskentelyä on muutenkin ihan kiva vaan katsella. Jokin mielenkiintoinen idea, tapa tai tyyli tehdä jotain tai vaikkapa uusi ruoka-aine innostaa tekemään jotain itse. Harvoin sitä keittiöön mennessä tekee jotain mitä on juuri nähnyt, mutta jotain tuonne pääkopan sisälle aina jää muhimaan :) TV:ssä Chez Jouni teki pekonipiiraan ja netissä osui silmään hiivaton pizzapohja. Ohjeita ja ideoita yhdistelemällä tein sipulipiiraan, joka on hieman pizzamainen.
Aluksi viipaloin kaksi sipulia ohkaisiksi puolirenkaiksi. Laitoin ne lautaselle, päälle kaadoin 3tl valkoviiniä, tilkan vettä, karkeaa suolaa ja pippurisekoitusta. Sekoitin ja jätin marinoitumaan. En katsonut kelloa mutta tunnin verran ne marinoitui, välillä sekoittaen.

Marinoinnin jälkeen valutin sipuleista marinadin pois ja ripottelin päälle hieman vehnäjauhoja. Sekoitin ja jätin odottamaan. Pohjan tein sekoittamalla kulhossa 5dl vehnäjauhoja, 1tl suolaa ja 2tl leivinjauhetta. Seoksen keskelle tein kuopan, johon laitoin 2dl vettä ja 0.5dl oliiviöljyä. Sekoitin nestettä vähitellen jauhoihin ja lopuksi vaivasin käsin nopeasti taikinan. Taikinan kaulitsin suoraan leivinpaperin päällä.


Pohjan nostin pellille ja päälle laitoin ruoasta yli jäänyttä tomaattikastiketta, mustia oliiveja, oreganoa ja marinoidut sipulit. Piiraan paistoaika oli noin 15 minuuttia, 250 asteessa.


Maku oli hyvä, hieman suolainen, sellainen mukava välipala kesään.

Ei kommentteja bloggaukseen "Sipulipiiras"