Pizza ilman juustoa

Pizza ilman juustoa ei kuullosta hyvältä. Onko pizza pizza, ilman juustoa?

Alkuperäinen idea oli korvata juusto jollain vegaani-vaihtoehdolla, mutta päätin kuitenkin vain jättää juuston pois. Miksi ei, ajattelin, miksi juustoa ei voisi jättää pois?

Meidän leipäkone hoiti taikinan teon, johon se sopii oikein hyvin. Puolentoista tunnin ohjelma tekee pizzataikinan kahteen reilupohjaiseen tai neljään ohutpohjaiseen pizzaan.

pizza_ilman_juustoa_1pizza_ilman_juustoa_2

Itse pidän reilusta pohjasta, joten tein kaksi pizzaa. Pohjan kaulitsemisen jälkeen jauhotin sen kunnolla ja nostin sen pizzalapioiden päälle.

pizza_ilman_juustoa_5

Täyttämisen aloitin, niin kuin yleensä, tomaatilla (murskattua tai paserattua), jossa mausteena sokeria, suolaa ja mustapippuria. Tomaattikastikkeen päälle kaadoin oliiviöljyä (EVOO, niin kuin Rachel Ray sanoo) ja Meira Aurinkoinen Provence mausteseosta. Sekoitin lusikalla tasaisesti joka puolelle pohjaa. Muut täytteet olivat punasipulia, valkosipulia, tomaattia, mustia oliiveja, vihreitä oliiveja, säilöttyä paprikaa ja aurinkokuivattua tomaattia. Vihreät oliivit laitoin ensimmäiseksi ja tomaattiviipaleet viimeiseksi. Päälle kevyesti EVOO:ta.

pizza_ilman_juustoa_3pizza_ilman_juustoa_6

Pizzaa paistoin 250 asteisessa uunissa pizza-arinan päällä kunnes reunat alkoivat ruskistua.

pizza_ilman_juustoa_7

Pidimme molemmat pizzasta ilman juustoa. Rehellisesti sanottuna juuston puuttumista ei oikeastaan huomannut.

pizza_ilman_juustoa_8

Mainoksia

Trackback osoite

, , , , ,

4 kommenttia bloggaukseen "Pizza ilman juustoa"

  1. Hippu
    11/02/2010 -- 19:17 Linkkiosoite

    Eipä ole näinkään yksinkertainen asia tullut mieleen, että pizzan voisi tehdä ilman juustoakin! Kiitos vinkistä, ensi kerralla kokeillaan. Tulee pizzasta ainakin vähän terveellisempää…

  2. yaelian
    12/02/2010 -- 11:36 Linkkiosoite

    Mä olen usein tehnyt pizzaa ilman juustoa ja ihan hyväähän se on,,jos sinne päälle tulevat jutut ovat hyviä.Esim . antipastisekoitus on hyvää.Ja tuo teidän kuulostaa/näyttää hyvältä!

  3. Anne
    13/02/2010 -- 22:03 Linkkiosoite

    Oih…miten herkullisen näköistä! Mä haluun pizzaa.
    Ystävänpäivän terveisiä sinne teille :-)

  4. otto
    14/02/2010 -- 10:20 Linkkiosoite

    Kiitos. Hyvää ystävänpäivää kaikille.

Hei, jätä kommentti:

KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT XHTML TAGIT:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa kommentit