Tänään tein välipalaksi kikherne-”munakkaan”, jossa oli 2.5dl vettä, 2dl kikhernejauhoa, 7 kirsikkatomaattia puolitettuina ja hieman juustoa kuutioina. Aluksi sekoitin kikhernejauhon ja veden. Muutaman minuutin jälkeen lisäsin tomaatit ja juuston sekä mausteeksi ripauksen suolaa ja Meiran Tulinen Afrikka mausteseosta (chili, valkosipuli, korianteri ja kumina). Hieman öljyä kuumalle pannulle ja seos paistumaan. Kun seos oli hyytynyt, käänsin “munakkaan” lautasen avulla paistoin toisenkin puolen.


Söimme Annen kanssa tämän päivällä välipalana, sopivan tulista, juomana vesi.

Ruoaksi tein perunaa uunissa, paistettuja soijasuikaleita ja pakasteesta vihanneksia. Perunoita oli 7 keskikokoista, jotka kuorin ja pilkoin 8 osaan. Sekoitin perunat, tilkan öljyä ja 2/3 Meiran Tulinen Paprika perunankuorrutetta. Maustetut perunat laitoin noin puoleksi tunniksi 200 asteiseen uuniin. Sekoitin pari kertaa.


Soijasuikaleet valmistin tuttuun tapaani laittamalla ne veden ja kasvisliemikuution kanssa kattilaan. Kun vesi alkaa kiehumaan, sammutin lieden ja odotin, jotta kiehuminen loppuu. Välillä kannattaa sekoittaa. Valutin suikaleet ja tein niille kuten perunoillekin tein, eli hieman öljyä ja loput perunakuorrutteesta. Sitten paistoin ne margariinissa.
Perunan ja soijasuikaleiden lisäksi oli Apetit Aurinkokasvikset pakastepussi (porkkana ja papu). Kypsennys mikrossa ja hieman mustapippuria.


Aterialla oli vielä salaatinlehtiä ja ruisleipää, juomana olut.



Kirjoituksen mausteet saimme Meiralta, kiitos.
Ei kommentteja bloggaukseen "Välipala ja ateria"