Aiemmin tekemäni linssipullat saivat nyt kaverikseen tomaattikastikkeen ja spagettia. Tällä kertaa tein hieman pienemmän taikinan ja en pyöritellyt pullia jauhoisilla, vaan kylmällä vedellä kostutetuilla käsillä. Tomaattikastike valmistui samanaikaisesti linssipullia paistaessa. Spagetit laitoin kiehumaan kun viimeiset pullat menivät pannuun paistumaan.
Linssipulliin tuli tällä kertaa
- 2dl linssejä+keittämiseen 4dl vettä ja kasvisliemikuutio
- 1 1/2 sipulia
- reilusti valkosipulia
- 0.7dl seesaminsiemeniä
- 0.7dl vehnäjauhoja
- 0.7dl nalle ruis-kaurahiutaleita
- grillimaustetta
- paprikajauhetta
- mustapippuria



Keitä linssit ohjeen mukaan. Kaada nestettä pois, mutta kosteutta saa jäädä. Lisää hieman jäähtyneet linssit muiden aineiden joukkoon ja sekoita. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Pyörittele käsillä taikinasta pullia ja paista miedolla lämmöllä joka puolelta.
Tomaattikastike
- 1 purkki kuorittuja tomaatteja
- reilu puoli purkillista vettä
- reilusti valkosipulia
- 1 1/2 sipulia
- sokeria
- suolaa
- oreganoa
- maustekurkun lientä
- kuivattua chiliä
- pippurisekoitusta
- ketsuppia
- n.1dl soijakermaa.



Laita kattilaan tilkka öljyä ja chili sekä pippurisekoitus. Lisää pieneksi silputtu sipuli, kuullota hetki. Lisää valkosipuli, purkillinen tomaatteja (riko hieman koostumusta kauhalla) ja vesi sekä sokeri, suola ja oregano. Anna porista rauhassa kannen alla. Soseuta ja lisää ketsuppi ja kurkunlientä sekä lopuksi soijakerma. Nosta linssipullat joukkoon ja anna olla vielä hetki hellalla.

28/10/2009 -- 14:34 Linkkiosoite
Herkullisen näköistä ja hienot vaihekuvat taas..
28/10/2009 -- 20:45 Linkkiosoite
Herkullisen tuntuinen ohje ja nuo kuvat ovat tosi hyvä…. itse olen hyvin vähän tehnyt kasvispyöryköitä tai pihvejä ja on siksi hyvä nähdä vähän minkälainen koostumus on ohjeen tekijällä ollut taikinassa….
29/10/2009 -- 12:29 Linkkiosoite
Hei yaelian!
Kiitos. Ollaan kovasti tykästytty näihin pulliin ja helposti sai muokattua aivan erimakuisen ruoan vain kastiketta vaihtamalla.
29/10/2009 -- 12:43 Linkkiosoite
Hei Marke!
Kiva, jos kuvista on hyötyä. Itsekin kyllä koen, että kuvat helpottaa hahmottamista.
Näitä samoja pullia olen tehnyt aiemmin ruskealla kastikkeella ja nyt tällä tomaattikastikkeella. Molemmat toimivat erinomaisesti. Olen myös paistanut pihvejä tästä samasta taikinasta ja hyvin toimi taikina niissäkin. Mausteissa ei kannata säästellä ja aikaa kuluu paljon tuohon paistamiseen, kun miedolla lämmöllä niitä paistelee huolellisesti joka puolelta, mutta on kyllä vaivansa väärti.
13/04/2010 -- 20:08 Linkkiosoite
Hei Anne!
Suuret kiitokset ihanasta reseptistä, johon törmäsin sattumalta! Perhe oli onnellinen; “ihan kuin ravintolassa!”, nyt on vatsat täynnä ja hyvä mieli
Täytyy ehdottomasti syventyä enemmän tähän teidän blogiinne!
14/04/2010 -- 22:13 Linkkiosoite
Hei Tuuli!
Itsekin tykkään näistä pullista, niin tällä tomaatti- kuin ruskeallakin kastikkeella. Toivottavasti sivuilta löytyy muutakin kokeilemisen arvoista ja maistuvaa.
Kiitos sinulle ihanasta palautteesta. On kiva kuulla, että ohjeesta on ollut iloa.
« Kaalisalaatti
Kookosmaitoa ja banaania »
kasvis.fi
Kommentit
Mainoksia
Avainsanat
Aurinkokuivattu tomaatti Basilika Feta Jogurtti Joulu Juuriselleri Juusto Kaali Kahvi Kasvisliemi Kaurahiutale Ketsuppi Kikherne Kikhernejauho Kukkakaali Kuorittu tomaatti Kurkku Kurpitsansiemen Lanttu Leipä Linssi Mansikka Oliivi Omena Palsternakka Paprika Papu Parsakaali Pasta Peruna Perunamuusi Porkkana Punajuuri Riisi Salaatti Seesaminsiemen Sinappi Sinappikurkkusalaatti Sipuli Soijarouhe Soijasuikale Tofu Tomaatti Valkosipuli ÖljyAiheet
Viim. artikkelit
Bloggauskalenteri
© kasvis.fi 2008-2011 | Alkuperäinen teema FRESH01 | Toteutus Aurora Productions | Ohjelmana WordPress