2 perunalaatikkoa

2perunalaatikko_1Joskus pienistä kömmähdyksistä poikii mukavia asioita, niin kuin tälläkin kertaa. Olen tottunut tekemään uuniruokia suureen vuokaan, josta riittää syötävää useaksi päiväksi. Tällä kertaa näytti siltä, että perunaa oli kovin vähän vuoan kokoon nähden  ja niinpä öljysin pienemmän vuoan ruokaa varten. Niin vain silmä hämäsi ja sain huomata, ettei kaikki mahdu millään samaan astiaan. Ei siinä auttanut muu kuin ottaa toinen samankokoinen vuoka kaveriksi. Jostain syystä tuntui hölmölle tehdä samaa ruokaa kahteen astiaan, joten päätin muunnella toista ja tehdä erilaisen version perinteisen laatikon kaveriksi. Kokosin ne täysin samoin, eroa vain mausteissa ja liemessä.

2perunalaatikko_102perunalaatikko_9

2perunalaatikko_82perunalaatikko_7

2perunalaatikko_62perunalaatikko_5

2perunalaatikko_4

2perunalaatikko_32perunalaatikko_2

Perinteiseen laatikkoon tuli

  • perunaa
  • porkkanaa
  • sipulia
  • soijarouhetta
  • paprikajauhetta
  • grillimaustetta
  • mustapippuria
  • kasvislientä

Uuteen versioon

  • perunaa
  • porkkanaa
  • sipulia
  • soijarouhetta
  • paprikajauhetta
  • grillimaustetta
  • mustapippuria
  • todella reilusti kuivattuja valkosipulilastuja
  • suolaa
  • purkki soijaruokakerma

Laatikot olivat 200 asteisessa uunissa noin 45 min.

Lähes identtiset ainekset samassa suhteessa, mutta niin erimakuiset laatikot. Kovin tuntui arkiselle ja tylsälle tuo perinteinen herkkuni, uudemman niin täyteläisen ja suussa sulavan herkun rinnalla. Tätä uutta versiota on pakko tehdä jatkossakin.

Mainoksia

Trackback osoite

, , ,

Ei kommentteja bloggaukseen "2 perunalaatikkoa"

Hei, jätä kommentti:

KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT XHTML TAGIT:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa kommentit