Kasvis-sushin kokeilemista suunniteltiin pitkään. Ei siis itse tekoa, vaan sitä että pitäisi tehdä. Itse tekoa olisi voinut suunnitella enemmänkin ja hankkia kaikki aidot raaka-aineet ja välineet. Näin emme kuitenkaan tehneet, vaan teimme niin kuin yleensä, omalla tyylillä soveltaen. Ei me varmaan kovin kauas maullisesti jääty…
Wikipedian mukaan sushi on “vinegar rice”, eli etikkariisiä. Sushi ei siis ole raakaa kalaa, kuten yleensä luullaan, vaan etiikkariisiä yhdistettynä esim. kalaan tai kasviksiin. Merilevään käärittyjä susheja kutsutaan nimellä maki, eli makizushi (s muuttuu z:ksi), esim. kurkkusushi on kappamaki, eli kappamakizushi (makisusheja on monta erilaista). Makisusheihin käytetyn merilevän nimi on nori, joka on yleinimi susheissa käytetyille merileville.
Aluksi keitimme 4 hengen annoksen riisiä, johon sopii oikein hyvin puuroriisi. Paketin ohjeita ei kannata seurata. Käyttämämme Rainbow Puuroriisi kypsenee sopivaksi noin 20 minuutin keittämisellä. Etiikkana käytimme 2rkl Rajamäen Väkiviinaetikka Hunaja, johon lisäsimme 2rkl sokeria ja ripauksen suolaa. Seos sekoitetaan hyvin ja kaadetaan kypsän kylmässä vedessä huuhdellun riisin päälle. Sekoitetaan hyvin ja siinä kaikki, hyvin helppoa.




Meillä ei ole sushien käärimiseen tarkoitettua bambumattoa, japaniksi makisu. Meillä on puuviiluiset (ehkä bambua) tabletit, jota käyttämällä rullaus onnistui. Riisiä laitetaan ihan sivureunoille asti. Ensimmäiseen en niin laittanut ja leikkaaminen epäonnistui (eli pääsimme heti koemaistamaan päätypalat). Merilevän alaosaan jätetään hieman tyhjää ja yläosaan hieman enemmän. Muut täytteet tulevat keskelle. Yläosan kostutin vedellä, en tiedä oliko sillä paljoa merkitystä. Kääritty rulla leikataan hyvin terävällä veitsellä kahteen osaan. Osat asetetaan vierekkäin ja leikataan molemmat yhä aikaa keskeltä ja vielä molemmat yhden kerran, joten susheja tulee 8kpl.








Riisin lisäksi muut täytteet ovat vapaavalintaisia. Meillä oli porkkanasuikaleita (kuorimaveitsellä), paprikasuikaleita, oliiveja ja artisokan sydäntä.




Teimme 1-3 täytteen versioita ja kaikki olivat hyviä. Laitoimme sushit jääkaappiin pöydän kattamisen ajaksi. Maku parani selvästi kun sushit olivat oikein kylmiä.




Susheja syödään tietysti syömäpuikoilla, kastaen niitä soijakastikkeeseen. Sormilla syöden sujui minulta paremmin. Juomana meillä oli Kozel dark olutta.

Saimme Rajamäen Väkiviinaetikka Hunaja -tuotteen sen valmistajalta lahjaksi, kiitos.
29/09/2009 -- 14:26 Linkkiosoite
Tiedätkö tämä ohje tuli niin tarpeeseen! Juuri viikonloppuna mietin, että pitäisi sushia opetella tekemään
29/09/2009 -- 15:25 Linkkiosoite
Hei Nia
Oli ihmeen helppoa ja varsinkin hyvää.
29/09/2009 -- 21:08 Linkkiosoite
Katos! Pitänee kokeilla. Mulla on kammo raakaa kalaa kohtaan ja ennakkoluuloisesti sushi on sama asia… tuo vois kyllä upota:)
29/09/2009 -- 21:15 Linkkiosoite
Hei Tiina
Kokeilla kannattaa, sillä ne oli hyviä.
17/03/2012 -- 17:16 Linkkiosoite
Itse kun olen tehnyt niin on tullut käytettyä pääasiassa jasmin riisiä - se kun on tuommoista vähän tahmeampaa riisiä
PItäisi varmaan taas joskus tekaista muutama rulla!
« Välipala - kurkku, porkkana, riisikakku ja vesi
Sushia ja ruisleipää »
kasvis.fi
Kommentit
Mainoksia
Avainsanat
Aurinkokuivattu tomaatti Basilika Feta Jogurtti Joulu Juuriselleri Juusto Kaali Kahvi Kasvisliemi Kaurahiutale Ketsuppi Kikherne Kikhernejauho Kukkakaali Kuorittu tomaatti Kurkku Kurpitsansiemen Lanttu Leipä Linssi Mansikka Oliivi Omena Palsternakka Paprika Papu Parsakaali Pasta Peruna Perunamuusi Porkkana Punajuuri Riisi Salaatti Seesaminsiemen Sinappi Sinappikurkkusalaatti Sipuli Soijarouhe Soijasuikale Tofu Tomaatti Valkosipuli ÖljyAiheet
Viim. artikkelit
Bloggauskalenteri
© kasvis.fi 2008-2011 | Alkuperäinen teema FRESH01 | Toteutus Aurora Productions | Ohjelmana WordPress