Helsingin Kädentaidot messujen viikonloppuna kävimme Nepalilaisessa Mt. Everest ravintolassa ja siellä sai erinomaisen hyvää Naan-leipää. Kokeilin tehdä Naan-leipää itse, vaikka eihän meillä ole tandooriuunia tms.
Netti on pullollaan Naan-leipä ohjeita. “Naan bread” hakusanoilla löytyy myös paljon videoita aiheesta.
Kuuteen Naanleipään tulee: 4dl vehnäjauhoja, puolikas pussi kuivahiivaa, hieman suolaa ja hieman enemmän sokeria. Kuivat aineet sekoitetaan kulhossa ja keskelle tehdään kolo, johon tulee käden lämpöistä maitoa tai maidon kaltaista ja soijajogurttia, molempia 1dl. Sekoitetaan isolla lusikalla keskeltä aloittaen. Lopuksi pistetään käsi töihin ja vaivataan taikina. Öljy lisätään viimeisenä kaataen sitä hieman suoraan vaivauskädelle. Tämän tempun näin jossain videossa. Öljy vaivataan taikinaan ja jätetään kohomaan liinan alle.




Kohotin taikinaa kaksi kertaa puolitoista tuntia. Puolessa välissä vaivasin ilman ulos taikinasta. Kolmen tunnin kohotuksen jälkeen tein taikinasta kuusi palloa ja niistä tein hieman Naanleivän muotoisia leipiä.
Paistoin vedellä voidellut leivät 250:ssä asteessa kuumennetun arinan päällä uunissa. Ensimmäiset kolme jäivät hieman kohoamatta, mutta seuraavat kolme kohosivat kivasti uunissa. Voitelin leivät valkosipuliöljyllä. Leivistä ei tullut Naanleivän makuisia, hyviä kylläkin.




Toisella kerralla en kohottanut taikinaa kuin sen aikaa kun uuni kuumeni. Tein taikinasta yhden ison leivän ihan vaan painelemalla suoraan kuuman arinan päällä. Siinä pitää olla nopea ja varoa kuumaa arinaa. En voidellut leipää. Leikkasin sen pizzaleikkurilla kuuteen osaan. Tämä leipä maistui meille paremmin ja oli helpompi sekä nopeampi tehdä. Ei se Naan-leipä ollut, mutta hyvää kuitenkin.


18/09/2009 -- 21:21 Linkkiosoite
Olen aina paistanut naan-leipäni kuivalla pannulla lieden päällä. Niin neuvoo myös intialainen keittokirjani. Hyvän näköisiä noi teidän leivät!
19/09/2009 -- 11:07 Linkkiosoite
Tosi hyvän näköisiä leipiä! Minäkin olen syönyt tuolla Mt.Everestissä ja ihastunut nimenomaan niihin ihaniin Naan-leipiin siellä ja oma yritykseni kotona oli vain ok,ei sen enempää.Pitäisi taas joskus kokeilla…
22/09/2009 -- 16:01 Linkkiosoite
Hei Okriina ja yaelian
Täytyy kokeilla pannupaistamista. Kokkailu on parhaimmillaan onnistunutta kokeilua
« Greippi - aamulla
Leivällä kuorrutettu kasvispaistos »
kasvis.fi
Kommentit
Mainoksia
Avainsanat
Aurinkokuivattu tomaatti Basilika Feta Jogurtti Joulu Juuriselleri Juusto Kaali Kahvi Kasvisliemi Kaurahiutale Ketsuppi Kikherne Kikhernejauho Kukkakaali Kuorittu tomaatti Kurkku Kurpitsansiemen Lanttu Leipä Linssi Mansikka Oliivi Omena Palsternakka Paprika Papu Parsakaali Pasta Peruna Perunamuusi Porkkana Punajuuri Riisi Salaatti Seesaminsiemen Sinappi Sinappikurkkusalaatti Sipuli Soijarouhe Soijasuikale Tofu Tomaatti Valkosipuli ÖljyAiheet
Viim. artikkelit
Bloggauskalenteri
© kasvis.fi 2008-2011 | Alkuperäinen teema FRESH01 | Toteutus Aurora Productions | Ohjelmana WordPress