Viime kuun soija-nuggetit kuskusilla ateria sai jatkoa hieman monipuolisemmalla versiolla.
Kypsensin soija-nuggetit ohjeen mukaan ja laitoin valmis-marinadikastikkeeseen marinoitumaan. Pilkoin yhden valkosipulikurkun, sipulin ja tomaatin valmiiksi. Kuskusia tein 4-hengen annoksen ohjeen mukaan.




Aterian valmistamisen aloitin kippaamalla soija-nuggetit kuumalle pannulle. Paistoin niitä toiselta puolelta reilun ruskeiksi. Sekoitin ja suikaloin sekaan kaksi porkkanaa kuorimaveitsellä. Sekoitin ja lisäsin sipulin. Välillä sekoittaen odottelin sipulin muuttumista maukkaaksi (eli maista sipulia).


Kun sipuli maistui hyvältä lisäsin kurkun, tomaatin ja kuskusin sekä mausteeksi grillimaustetta (mustapippuri, sipuli, korianteri, sinappi, paprika, tillinsiemen, valkosipuli ja cayennepippuri). Sekoitin ja annoin hautua hetken.


Hyvin helppo ja maukas ruoka, jonka ruokajuomaksi valitsimme oluen.

17/09/2009 -- 21:27 Linkkiosoite
Heippa!
Vierailen useasti täällä teidän sivuillanne. Kivaa, että niin ahkerasti jaksatte kuvata ja selostaa ihan arkiruokien kokkailujanne!
Koluan antaumuksella läpi netin kasvisruokasivuja - vain murto-osaa ohjeista ehdin kokeilla, mutta toisten edesottamuksista saa mukavia ideoita ja inspiraatiota omaankin keittiöön.
Kiinnostuin valmismarinadi-ajatuksesta. Sellaiset on minulta kokeilematta, mutta ne toisivat varmasti helpotusta moneen arkiseen pöperöpulmaan. Millaisia valmismarinadeja käytätte soijanuggettien/suikaleiden marinointiin?
17/09/2009 -- 21:42 Linkkiosoite
Hei Hilla-Mari
Kiitos mukavasta palautteesta. Yritämme parhaamme mukaan näyttää mitä tavallinen kasvisruoka on.
Me ollaan tänä kesänä käytetty Meira Grillaus- ja marinointikastiketta http://www.meira.fi/maustaminen/salaatti-ja-grillauskastikkeet/grillauskastikkeet/grillaus-ja-marinointikastike/
« Valmisosista ateria
Greippi - aamulla »
kasvis.fi
Kommentit
Mainoksia
Avainsanat
Aurinkokuivattu tomaatti Basilika Feta Jogurtti Joulu Juuriselleri Juusto Kaali Kahvi Kasvisliemi Kaurahiutale Ketsuppi Kikherne Kikhernejauho Kukkakaali Kuorittu tomaatti Kurkku Kurpitsansiemen Lanttu Leipä Linssi Mansikka Oliivi Omena Palsternakka Paprika Papu Parsakaali Pasta Peruna Perunamuusi Porkkana Punajuuri Riisi Salaatti Seesaminsiemen Sinappi Sinappikurkkusalaatti Sipuli Soijarouhe Soijasuikale Tofu Tomaatti Valkosipuli ÖljyAiheet
Viim. artikkelit
Bloggauskalenteri