Anne teki alkuvuodesta hyvän lasagnen ohjeen. Itse en ole lasagnetekijä, mutta seurasin Annen ohjeita ja ihan hyvin se minultakin onnistu. Pieniä eroja Annen lasagneen tuli, osa tahallisia, osa vahinkoja
Minun lasagneidea lähti kokojyvävehnäisistä lasagnelevyistä. Täysjyväsiä lasagnelevyjä on mm. Myllyn Paras Täysjyvä Lasagne ja minun käyttämiä Ekolosta saatavia Rapunzel Täysjyvä Lasagnelevy. Niitä oli paketissa 14kpl ja ne riitti hyvin 4-6 hengen lasagneen.


Aluksi laitoin uunin lämpiämään 175 asteeseen ja kypsensin pari desiä tummaa soijarouhetta pakkauksen ohjeen mukaan. Valutin kypsästä soijarouheesta veden ja jätin sen odottamaan.
Seuraavaksi tein yhtä aikaa täytteen ja valkokastikkeen. Kuumalle paistinpannulle laitoin paistumaan pilkotun sipulin ja hetkeä myöhemmin pilkotun valkosipulin. Samalla laitoin pieneen kattilaan vajaan desin vehnäjauhoja ja öljyä sen verran, että se sekoittuu hyvin jauhoihin. Sekoitin aina välillä kunnes hieman kiehahtaa. Sammutin levyn ja siirsin kattilan sivuun.


Sipulien sekaan kaadoin mikrossa sulatetut pakastevihannessuikaleet ja soijarouheen. Sekoitin ja lisäsin purkillisen kuorittuja tomaatteja. Kastikkeeseen lisäsin kiehuvaa vettä koko ajan sekoittaen. Yritin tehdä kastikkeesta sopivan paksuista. Täytteen maustoin suolalla ja grillimausteella (mustapippuri, sipuli, korianteri, sinappi, paprika, tillinsiemen, valkosipuli ja cayennepippuri), kastikkeen suolalla ja mustapippurilla.


Lasagnen kokosin öljyttyyn vuokaan - täyte, kastike ja levyjä. Kerroksia tuli 3 ja päällimmäiseksi vielä täytettä ja kastiketta. Päälle raastoin hieman juustoa.


Lasagne oli uunin alaosassa vajaan tunnin. Lasagne nousee aika paljon, joten vuoka kannattaa olla tarpeeksi korkeareunainen. Älä tarjoile lasagnea heti, vaan odota vartti, se kannattaa.

Aterialla oli lisäksi vielä salaattia.

26/08/2009 -- 20:58 Linkkiosoite
Joskus kokojyväpastasta tekemäni lasagne maistui vähän turhan sämpylämäiselle, enkä ole enää kokeillut. Kokojyväpastoissa on kyllä paljon eroja, ilmeisesti teillä ollut sellaista ongelmaa…
27/08/2009 -- 08:29 Linkkiosoite
Hei Okriina
Tekemäni kokojyvälasagne oli hieman maistuvampaa kuin tavallisesta lasagnelevystä tehty. Mausteet ja nesteen määrä vaikuttaa paljon makuun. Tästä lasagnesta tuli kiinteämpi kuin perinteisestä lasagnesta, johtuen nesteen vähäisyydestä.
« Munakas
Dipaten »
kasvis.fi
Kommentit
Mainoksia
Avainsanat
Aurinkokuivattu tomaatti Basilika Feta Jogurtti Joulu Juuriselleri Juusto Kaali Kahvi Kasvisliemi Kaurahiutale Ketsuppi Kikherne Kikhernejauho Kukkakaali Kuorittu tomaatti Kurkku Kurpitsansiemen Lanttu Leipä Linssi Mansikka Oliivi Omena Palsternakka Paprika Papu Parsakaali Pasta Peruna Perunamuusi Porkkana Punajuuri Riisi Salaatti Seesaminsiemen Sinappi Sinappikurkkusalaatti Sipuli Soijarouhe Soijasuikale Tofu Tomaatti Valkosipuli ÖljyAiheet
Viim. artikkelit
Bloggauskalenteri