Eilistä pastakastiketta jäi vielä puoli purkkia ja sehän sopi hyvin pizzaan. Lisäsin pastakastikkeeseen oreganoa ja pippurisekoitusta.
Ihan ensimmäiseksi laitoin uunin lämpiämään 250 asteeseen ja paistoarinan uuniin. Pizzapohjan tein tuttuun tapaan laittamalla kulhoon hieman vehnäjauhoja, ripauksen suolaa, pikkasen sokeria ja pussin kuivahiivaa (puolikaskin riittää). Sekoitin lusikalla ja tein keskelle kolon 2dl vettä ja lorausta öljyä varten. Sekoitin ja lisäsin hieman jauhoja. Tässä vaiheessa siirryin käsivaivantaan ja lisäsin jauhoja kunnes taikina oli sopivaa, eli hieman tarttui vielä käsiin. Taikinan jätin kohoamaan.




Pizzoihin laitoin paprikaa, maustekurkkua, vahvaa juustoa, mietoa juustoa, mozzarellaa, vihreitä ja mustia oliiveja sekä sipulia. Kaikki täytteet tein valmiiksi, jotta homma sujuisi helposti.


Taikinan jaoin kahteen osaan ja kaulitsin toisen sopivan kokoiseksi. Nostin pohjan jauhotuille pizzalapioille, joilla pizza nostetaan arinalle. Täytteet tulivat järjestyksessä - pastakastike, juustoraasteet, mozzarella ja lopuksi kaikki muut.







Ei kommentteja bloggaukseen "Pastakastiketta pizzaan"