Linssipihvit grillissä

linssipihvi_grillissa_8Tähän astiset grillauskokeilumme ovat olleet helppoja. Nyt päätin kokeilla linssipihvien paistoa grillissä. Huomasin, että tämäkin oli helppoa, niin kuin asioiden tuleekin olla kesällä.

Tällä kertaa linssipihveihin tuli vain vihreitä linssejä. Yleensä laitan myös punaisia, mutta niitä ei nyt ollut. Muutenkin linssien saaminen on vaikeutunut, kun niitä saa enää vain toisesta kylämme kaupoista. Tarjolla oli vain vihreitä ja vain kaksi pakettia. Ostin molemmat.

Linssipihveihin tulee kypsiä huuhdeltuja linssejä, pieneksi silputtua sipulia, seesamin siemeniä, kuivattua valkosipulilastua murskattuna, hieman sinappia ja ketsuppia, loraus öljyä, tarpeen mukaan vehnäjauhoja ja mausteeksi suolaa ja grillausmaustetta.

linssipihvi_grillissa_1linssipihvi_grillissa_2

linssipihvi_grillissa_3linssipihvi_grillissa_4

Lucifer-grillimme lämmönsäätö piti kääntää lähes täysille, jotta pihvit paistuivat. Lämmönsäätimen voisi tulevissa malleissa korvat on/off-kytkimellä, koska täysillä sitä joutuu kuitenkin käyttämään.

linssipihvi_grillissa_5linssipihvi_grillissa_6

Pihvien paisto sujui hyvin ja kääntäminenkin onnistui ennakko-odotuksia helpommin.

Aterian muut olivat perunamuusia, yrttikastiketta ja salaattia.

linssipihvi_grillissa_7

Mainoksia

Trackback osoite

, , , , , , ,

Ei kommentteja bloggaukseen "Linssipihvit grillissä"

Hei, jätä kommentti:

KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT XHTML TAGIT:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa kommentit