Viime vuonna juhannuksen jälkeen aloitimme tämän uuden kasvis.fi kasvisruokablogin. 270 bloggausta myöhemmin, ja olemme vasta alussa. Paljon on vielä edessäpäin. Kasvis.fi on kyllä ollut olemassa jo vuodesta 2004, eli tässä kuussa tuli viisi vuotta täyteen. Mutta vasta kun muutimme sivuston blogimuotoon, heräsi se eloon.
Kiitämme kaikkia lukijoita ja varsinkin teitä kommentoijia tästä vuodesta ja toivotamme kaikille oikein mukavaa Suomalaista kesää.

Mainoksia
21/06/2009 -- 12:05 Linkkiosoite
Kiitos itsellenne viihdyttävästi kirjoitetuista jutuista ja suussasulavista herkkuohjeista:-) tse inhoan ruuanlaittoa yli kaiken, mutta luen silti blogianne säännöllisesti ja haaveilen, että vielä joskus… jonain kauniina päivänä yllätän mieheni, joka meillä on pääkokki…
Olen myös linkittänyt yhden omista blogeistani näille sivuille ihan lupaa kysymättä. Toivottavasti ei ollut kovin rumasti tehty;-)
21/06/2009 -- 12:19 Linkkiosoite
Onnea yksivuotiaalle blogille!
22/06/2009 -- 10:54 Linkkiosoite
Hei Anna!
22/06/2009 -- 11:15 Linkkiosoite
Hei Millan!
Linkittämisestä olemme toki vain iloisia.
Itseasiassa minä olen ollut joskus aivan samanlainen eli ruoanlaitto oli enemmänkin pakkopullaa kuin hauskaa. En edes tiedä mitä tapahtui tai missä vaiheessa, mutta nykyisin koen, että ruoanlaitto on hauskaa ja myös rentouttavaa puuhaa. Eli näinkin voi tosiaan käydä…pidän peukkuja, että haaveesi toteutuu.
22/06/2009 -- 20:05 Linkkiosoite
Kiitos teillekin ihanasta ja kauniista blogista!
23/06/2009 -- 21:09 Linkkiosoite
Hei yaelian!
Kiitos kauniista sanoistasi.
« Juhannusaatto
Marinoitua tofua grillissä »
kasvis.fi
Kommentit
Mainoksia
Avainsanat
Aurinkokuivattu tomaatti Basilika Feta Jogurtti Joulu Juuriselleri Juusto Kaali Kahvi Kasvisliemi Kaurahiutale Ketsuppi Kikherne Kikhernejauho Kukkakaali Kuorittu tomaatti Kurkku Kurpitsansiemen Lanttu Leipä Linssi Mansikka Oliivi Omena Palsternakka Paprika Papu Parsakaali Pasta Peruna Perunamuusi Porkkana Punajuuri Riisi Salaatti Seesaminsiemen Sinappi Sinappikurkkusalaatti Sipuli Soijarouhe Soijasuikale Tofu Tomaatti Valkosipuli ÖljyAiheet
Viim. artikkelit
Bloggauskalenteri
© kasvis.fi 2008-2011 | Alkuperäinen teema FRESH01 | Toteutus Aurora Productions | Ohjelmana WordPress