Soijasuikaleet currykastikkeessa

Joskus idea päivän ruokaan saattaa saada alkunsa hieman erilaisesta lähtökohdasta kuin normaalisti. Minä pyörittelin kädessä pientä pussia joka oli jäänyt aiemmin yli nuudeliateriasta ja jonka olin säästänyt mahdollista myöhempää käyttöä varten… No, nyt oli aika joko heittää pussi pois tai tehdä siitä jotain.

Pussi sisälsi siis currymausteseosta. Jääkaapista löytyi myös maustamatonta soijajogurttia ja siitähän se idea sitten lähti. Päätin tehdä soijasuikaleita currykastikkeessa, lisukkeeksi riisi-moniviljasekoitusta ja leipäsiä.

yougurttisuikaleet_12

Yksinkertaiset aineet tuottivat erittäin herkullisen lopputuloksen.  :)

Kastikkeeseen laitoin:

  • 1 sipuli
  • n. 3dl soijasuikaleita (keitinveteen kasvisliemikuutio)
  • currya ( minulla siis currymausteseosta)
  • paprikajauhetta
  • pippurisekoitusta
  • tilkka vettä
  • n.2/3 purkillista maustamatonta soijajogurttia

Keitä soijasuikaleet. Itse laitoin kattilaan vettä, kasvisliemikuution ja soijasuikaleet. Kun vesi alkoi kiehua, annoin porista hetken ja sammutin levyn. Kun kuplinta oli loppunut, soijasuikaleet oli valmiit. (Tämä Oton kehittämä tapa saa aikaan mielestäni parhaat soijasuikaleet!) Siivilöi keitinvesi talteen ja keitä siinä riisi & monivilja, lisää vettä tarvittaessa.

yougurttisuikaleet_2yougurttisuikaleet_3

Pilko sipuli oikein pieniksi. Laita pannuun öljyä ja sipulit. Lisää hetken kuluttua soijasuikaleet ja mausteet, paista hetki ja lisää vähän vettä. Hetken kuluttua lisää soijajogurtti ja sammuta levy. Anna olla levyllä sen aikaa, että lämpiää kunnolla, maista maku ja mausta tarvittaessa lisää.

yougurttisuikaleet_7yougurttisuikaleet_6

yougurttisuikaleet_8yougurttisuikaleet_9

Leipäset paistoin samanaikaisesti ruoanlaiton kanssa, joten aika hoipakkaa piti, mutta mukavasti kaikki oli kuitenkin valmista suht samanaikaisesti. Leipästen taikinaan laitoin tällä kertaa hieman enemmän muusijauhetta eli 1dl. Leipäsistä maistoi nyt selvästi perunan ja olivat muutenkin ruokaisemman oloisia. Leivoin myös kahdeksan pienemmän leipäsen sijaan 2 isohkoa “perheleipästä”.

yougurttisuikaleet_10

yougurttisuikaleet_11

Mainoksia

Trackback osoite

, , ,

3 kommenttia bloggaukseen "Soijasuikaleet currykastikkeessa"

  1. yaelian
    12/04/2009 -- 17:48 Linkkiosoite

    Nuo leipäset näyttävät hurjan hyviltä!

  2. Anne
    12/04/2009 -- 21:47 Linkkiosoite

    Hei yaelian! Sitä todellakin ovat ja nyt kun lisäsin siihen tuota muusijauhetta, niin ovat entistäkin herkullisempia.

  3. Seija Palmu
    31/01/2010 -- 15:35 Linkkiosoite

    Tässä kerrankin ohje soijasuikaleiden käytöstä. Aion kokeilla, ajattelin kyllä että laittaisin joukkoon kasviksia ja vähän kevyt rukakermaa.
    Kerron sitten miten onnistui.

Hei, jätä kommentti:

KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT XHTML TAGIT:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa kommentit