Intouduin jälleen leipomaan ja tuloksena oli leipäsiä, jotka oli kivoja sellaisenaan, salaatin sekä keitonkin kera. En ollut ennen käyttänyt muusijauhetta leivonnassa, mutta nyt kokeilin ja olin iloisesti yllättynyt. Seuraavan kerran taidan rohkeasti laittaa vielä hieman enemmän ja katsoa kuin toimii.
Leipäset:
- 1dl maitoa
- 3dl vettä
- reilu 1/2dl muusijauhetta
- reilu 6dl vehnäjauhoja
- 1/2 dl öljyä
- pussi kuivahiivaa
- suolaa
- ripaus sokeria
Lisää reilun kädenlämpöiseen nesteeseen muut aineet ja alusta. Kohota liinan alla. Jaa kohonnut taikina kahdeksaan osaan ja painele ohuiksi leipäsiksi. Paista 225 asteisessa uunissa noin kuusi minuuttia.




Leipäset kohosi hassuiksi palloiksi, mutta olivat mukavan pehmeitä ja maukkaita. Onnistunut kokeilu, näitä teen ehdottomasti toistekin.



11/03/2009 -- 20:52 Linkkiosoite
Nuohan on kuin pitaleivät,vaikka ainekset ovat hieman erilaisia ,kuten tuo muussijauhe.
11/03/2009 -- 21:19 Linkkiosoite
Hei yaelian! Ihan samaa tokaisin myös minä, kun uuniin kurkistin. Ja tarkoituksena oli tehdä ohkaisia “läpysköitä”. No, onneksi maku oli kuitenkin kohdallaan.
« Mauste salaattiin
Kasvisruokaa telkusta »
kasvis.fi
Kommentit
Mainoksia
Avainsanat
Öljy Aurinkokuivattu tomaatti Basilika Feta Jogurtti Joulu Juuriselleri Juusto Kaali Kahvi Kasvisliemi Kaurahiutale Ketsuppi Kikherne Kikhernejauho Kukkakaali Kuorittu tomaatti Kurkku Kurpitsansiemen Lanttu Leipä Linssi Mansikka Oliivi Omena Palsternakka Paprika Papu Parsakaali Pasta Peruna Perunamuusi Porkkana Punajuuri Riisi Salaatti Seesaminsiemen Sinappi Sinappikurkkusalaatti Sipuli Soijarouhe Soijasuikale Tofu Tomaatti ValkosipuliAiheet
Viim. artikkelit
Bloggauskalenteri