Pienet soijarouhepullat tai pihvit ja salaattia

a_salaattipullat_9Kaipailin ruokaisaan salaattiin taas jotain erilaista täytettä ja niinpä intouduin tekemään pieniä soijarouhepullia. Muutaman pihvinkin taikinan lopusta paistoin eväsleipien väliin laitettavaksi.

Soijarouhepulla/pihvi taikina:

  • 2dl keittämätöntä tummaa soijarouhetta+ 4dl vettä+ kasvisliemikuutio
  • Puolikas iso sipuli (tällä kertaa käytin punasipulia)
  • muutama valkosipulin kynsi
  • 1 porkkana raastettuna
  • pala juuriselleriä raastettuna
  • 1/2 dl Nallen ruis- ja kaurahiutaleita
  • n. 1dl jauhoja
  • 1-2 rkl. öljyä
  • pippuria
  • tabascoa
  • paprikamaustetta
  • suolaa jos tarpeen
  • Margariinia paistamiseen

Keitä soijarouhe, saa jäädä kosteaksi. Pilko sipuli todella pieneksi samoin valkosipuli. Raasta porkkana ja juuriselleri ja lisää kaikki soijarouheen sekaan. Lisää reilusti mausteita. Laita taikinaan ryynit ja jauhot sekä lopuksi öljy. Sekoita kunnolla taikina tasaiseksi. Maista taikinaa ja lisää tarvittaessa, suolaa tai mausteita.

a_salaattipullat_1a_salaattipullat_2

a_salaattipullat_3a_salaattipullat_4

Paistamiseen käytin tällä kertaa laktoositonta margariinia. Kun pannu on kuuma, tiputtele pieniä palloja pikkulusikoiden avulla pannuun tai niin kuin minä tein ihan vaan käsin. Paista joka puolelta ruskeiksi (saavat olla pannulla melko kauan, jotta kypsyvät sisältä kunnolla). Anna jäähtyä lautasella ennen tarjoilua.

a_salaattipullat_5a_salaattipullat_6

Salaatti:

  • salaattisekoitusta rasia
  • jäävuorisalaattia
  • loput eli puolikas punasipuli
  • pala kurkkua isohkoina kuutioina
  • paprikaa isohkoiksi kuutioiksi pilkottuna
  • maustekurkkua
  • valkosipulitäytteisiä oliiveja

Kaikki vaan huuhdellaan, pilkotaan ja ladotaan tarjoiluvadille. Lopuksi lisätään pikkupullat reunoille.

a_salaattipullat_8

Tein vielä pikaisen kastikkeen valkosipulisinapista, pienestä lorauksesta öljyä,  appelsiinimehusta ja mustapippurista. Kaikki vaan astiaan ja sekoitetaan.

Päälle laitettiin vielä hieman voimakkaan makuista juustoa lastuina.

a_salaattipullat_7

Mainoksia

Trackback osoite

, , , , , , , ,

2 kommenttia bloggaukseen "Pienet soijarouhepullat tai pihvit ja salaattia"

  1. Insanity
    06/03/2009 -- 14:34 Linkkiosoite

    Aivan upean värikäs ja superterveellinen ruoka! Soijarouheesta on moneksi :)

  2. Anne
    07/03/2009 -- 18:23 Linkkiosoite

    Tervehdys Insanity! Salaatteja on tullut viime aikoina tehtyä ja syötyä aika paljon. Soijarouhe on kyllä kiva, helppo ja monipuolinen raaka-aine ja nyt sillä sai salaatistakin mukavan ruokaisan aterian. :)

Hei, jätä kommentti:

KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT XHTML TAGIT:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa kommentit