
Kokeilu, josta tuli seuraavana päivänä eri ruoka.
Kahden viikon menu, päivät 9 ja 10.
Anne teki pihvejä uunissa, pidin niistä ja ajattelin itsekin kokeilla. Pidämme kyllä pannulla paistetuista pihveistä, mutta aina pitää (pitääkö?) kokeilla jotain uutta.
Aloitin pihvien teon laittamalla kulhoon 2dl kaurahiutaleita ja 2dl vettä. Sillä aikaa kun kaurahiutaleet imivät veden itseensä, huuhtelin 1dl vihreitä ja 1dl punaisia linssejä. Huuhdotut linssit keitin paketissa olevan ohjeen mukaan. Keittoaika on yleensä vihreissä ja punaisissa linsseissä eri pituinen. Mielestäni silloin voi ihan hyvin keittää molemmat sen pidemmän ajan mukaan.
Lisäsin linssit kaurahiutaleisiin, jotka olivat imeneet kaiken veden itseensä. Sekoituksen jälkeen lisäsin vielä puoli desiä seesaminsiemeniä, pizzasta ylijäänyttä tomaattikastiketta noin desin verran ja noin 2dl vehnäjauhoja. Mausteeksi laitoin valkosipulisinappia, suolaa, paprikajauhetta, pippurisekoitusta ja öljyä itse tehdystä oliivisipulipurkista.
Uunipellille leivinpaperin päälle lusikoin 12kpl pihvejä. Pellin laitoin 225 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Heti uunista otettaessa huomasin pihvien olevan liian kuivia.
Aterialle tein lisäksi vielä Blå Band Yrttikastiketta, keitettyjä perunoita ja porkkanaraastetta appelsiinipaloilla. Ateria oli syötävä, mutta pihvien kuivuus ei miellyttänyt, vaikkakin kastike pelasti hieman asiaa.

Päätin, että seuraavana päivänä emme syö tätä ruokaa. Tein salaatin salaatinlehtisekoituksesta, tuoreesta basilikasta, punasipulista, tomaateista, paprikasta, tuorekurkusta ja öljyisistä oliivisipuleista. Tähän salaattiin lisäsin pihvit kuutioina ja ne toimivat hyvin, eli tuli keksittyä jotain mitä en ehkä muuten olisi keksinyt.

18/02/2009 -- 17:37 Linkkiosoite
Täytyy muistaa, että noita linssejä voisi käyttää pihveihinkin. Jotenkin niitä tulee aina vain heiteltyä keittoihin ja patoihin… Vaihtelu voisi virkistää!
18/02/2009 -- 18:18 Linkkiosoite
Hei Eilonwy
Linssit ovat todella hyviä pihveissä. Kokeile vaikka Annen Linssipullakastiketta.
20/02/2009 -- 11:16 Linkkiosoite
Linsseistä tulee hyviä pihvejä. Ehkä jos ne kaurahiutaleet olisi jauhanut,olisi koostumus ollut vähän parempi.
Hyvä että teiltä tuli postia siitä että syöttöosoite on muuttunut.Ihmettelinkin jo bloginne hiljaiseloa kun se ei päivittynyt listassani,mutta sehän oli vain sen osoitteen muutoksen vuoksi.
20/02/2009 -- 11:38 Linkkiosoite
Hei yaelian
Kiva kuulla, että syöteosoite on nyt OK. Totta puhut niistä kaurahiutaleista, täytyy jatkaa kokeiluja…
« Perunakakkuja, soijapaloja ja salaattia
Kaalinyytit »
kasvis.fi
Kommentit
Mainoksia
Avainsanat
Aurinkokuivattu tomaatti Basilika Feta Jogurtti Joulu Juuriselleri Juusto Kaali Kahvi Kasvisliemi Kaurahiutale Ketsuppi Kikherne Kikhernejauho Kukkakaali Kuorittu tomaatti Kurkku Kurpitsansiemen Lanttu Leipä Linssi Mansikka Oliivi Omena Palsternakka Paprika Papu Parsakaali Pasta Peruna Perunamuusi Porkkana Punajuuri Riisi Salaatti Seesaminsiemen Sinappi Sinappikurkkusalaatti Sipuli Soijarouhe Soijasuikale Tofu Tomaatti Valkosipuli ÖljyAiheet
Viim. artikkelit
Bloggauskalenteri
© kasvis.fi 2008-2011 | Alkuperäinen teema FRESH01 | Toteutus Aurora Productions | Ohjelmana WordPress