Eilen oli meidän 23. hääpäivämme ja sen kunniaksi teimme vain puolikkaan työpäivän ja loppupäivä vietettiin yhdessä ruokaa laitellen sekä syöden hyvässä seurassa.
Alkukeittona oli sosekeittoa ruisleipätikkujen kanssa. Pääruoaksi teimme valkosipuleilla täytettyjä Soyappétit soijafileitä tomaattikastikkeessa ja soijakermaperunoita. Jälkiruoaksi oli vaniliinikiisseliä marjoilla. Anne hoiti alkuruokakeiton, pääruoan lisukkeen sekä jälkiruoan ja minä tein alkukeiton kanssa olleet tikut sekä soijafileet.
Aluksi keitin fileet kasvisliemikuutiovedessä 10 minuuttia, jonka jälkeen huuhtelin niitä hieman kylmässä vedessä, jotta en polttaisi sormiani täytössä. Huuhtelun jälkeen puristelin fileistä vettä pois. Terävällä pikkuveitsellä sai fileet auki taskun muotoon. Täytteeksi laitoin Välimeren Herkut Oy:n Valkosipuli Italialaiseen tapaan. Niissä on mausteina oreganoa, timjamia, paprikaa, laakerinlehtiä, minttua ja persiljaa. Jokaiseen taskuun riitti 2-4 kynttä. Asettelin taskut uunivuokaan ja päälle laitoin tomaattikastikkeen, jonka olin tehnyt yhdestä purkista kuorittuja tomaatteja, mausteina suola, sokeri, Tabasco, ketsuppia ja pippurisekoitusta. Kastikkeen olin keittänyt jonkin aikaa kattilassa.
Soijataskut ja perunat menivät yhtä aikaa 225 asteiseen uuniin alatasolle. Puolen tunnin jälkeen molempien päällimmäisiä paineltiin hieman kastikkeisiin, jotta pinta ei kuivuisi liikaa. Tomaattikastikkeeseen olisi voinut laittaa hieman vettä, koska siitä tuli liian kiinteää. Noin tunnin uunissa olon jälkeen molemmat olivat valmiita.
Annen sosekeiton kaveriksi viipaloin kaksi ruispalaa kolmeen osaan pituussuunnassa. Päälle laitoin hieman maustettua öljyä ja laiton ne uuniin paahtumaan.
Soijakermaperunoissa oli mausteena vain suola, joten ne sopivat todella hyvin vahvan makuisten valkosipulien kanssa. Soijafileet olivat muhineet suussa sulaviksi. Kokonaisuus toimi hienosti.







18/01/2009 -- 14:39 Linkkiosoite
Hääpäiväonnittelut teille! Ja ihana hääpäivämenu!
18/01/2009 -- 15:15 Linkkiosoite
Kiitos
18/01/2009 -- 19:55 Linkkiosoite
Onnea hääpäivänä. Hyvältä kuullosti tarjoilut(, vaikka juuri nyt ei kyllä ruoka ihan hirveästi viehätä; allekirjoittanut on kipeänä).
18/01/2009 -- 20:40 Linkkiosoite
Kiitos Helmi ja pikaista paranemista sinulle!
18/01/2009 -- 21:09 Linkkiosoite
Loistava idea! Näitä täytevaihtoehtojahan voisi vaihdella ihan mielen mukaan miten tykkää.. Testattava on!
18/01/2009 -- 21:57 Linkkiosoite
Hei Insanity! Meilläkin on aikomuksena kokeilla noihin fileisiin erilaisia täytteitä ja kastikkeita, kun tämä kokeilu osoittautui niin hyväksi.
21/01/2009 -- 02:04 Linkkiosoite
Hei! Tykkään blogistanne tosi paljon, ohjeet ja ulkoasu ovat loistavat! Tämä nyt ei sinänsä kuulu aiheeseen, mutta näin pintapuolisena lukijana olin erittäin yllättynyt kun luin että juhlitte 23. hääpäiväänne. Luulin nimittäin blogin perusteella että olisitte parikymppinen nuoripari kuten minä ja poikaystäväni.. Liekö syynä blogin nuorekas ulkoasu vai hyvät ja kokeilunhaluiset reseptit.. En tarkoita ettäkö yli kolmekymppiset olisivat yhtään tylsempiä ihmisinä mutta.. Noh, jostain syystä sain tällaisen käsityksen.
Kiitos kivasta blogista!
21/01/2009 -- 08:59 Linkkiosoite
Hei Jenni
Kiva, että pidät meidän blogista. Emme osaa olla yli parikymppisiä
« Höyrystettyä ja salaattia
Täytetty iso sämpylä »
kasvis.fi
Kommentit
Mainoksia
Avainsanat
Aurinkokuivattu tomaatti Basilika Feta Jogurtti Joulu Juuriselleri Juusto Kaali Kahvi Kasvisliemi Kaurahiutale Ketsuppi Kikherne Kikhernejauho Kukkakaali Kuorittu tomaatti Kurkku Kurpitsansiemen Lanttu Leipä Linssi Mansikka Oliivi Omena Palsternakka Paprika Papu Parsakaali Pasta Peruna Perunamuusi Porkkana Punajuuri Riisi Salaatti Seesaminsiemen Sinappi Sinappikurkkusalaatti Sipuli Soijarouhe Soijasuikale Tofu Tomaatti Valkosipuli ÖljyAiheet
Viim. artikkelit
Bloggauskalenteri
© kasvis.fi 2008-2011 | Alkuperäinen teema FRESH01 | Toteutus Aurora Productions | Ohjelmana WordPress