Sipulitomaattikastike ja basilikapastaa

Päätin tehdä pastakastikkeen johon tulisi mahdollisimman paljon sipulia ja valkosipulia. 19.-25.1.2009 vietetään muuten Kotimaiset Kasvikset ry:n Sipuliviikkoa. Tämän vuoden teemaviikot löytyvät täältä.

Aloitin kuorimalla ja pilkkomalla viisi sipulia ja yhden valkosipulin. Kattilaan hieman rypsiöljyä ja sipulit pehmenemään. Muutaman minuutin jälkeen lisäsin öljymarinoituja grillattuja paprikoita, joista tuli mukaan lisää öljyä ja makua. Ideana oli saada sipulit mukavan pehmeiksi ennen kuin lisäsin tölkillisen kuorittuja tomaatteja. Mausteina vain ripaus suolaa ja sokeria sekä pippurisekoitusta. Lopuksi lisäsin Alpro Soya light Cousinea (huom! sivun tuotelinkit ovat PDF-tiedostoja). Sitten jätin pienelle lämmölle hautumaan, aina välillä hieman sekoittaen.

Pastana oli Stokkalta löydetty basilikamaustettu pasta, Il Grano D’Oro di Puglia nimisen yrityksen basilikapastaa nimeltään Tagliolina al Basilico. Vaikeita nimiä tällaiselle kielirajoitteiselle, siis minulle. Ei se mitenkään erityisesti maistunut basilikalle, mutta hauskaa vaihteluahan nuo erilaiset pastat aina tuovat.

Kastikkeesta tuli hyvin pehmeää ja maukasta. Meille siitä riitti kuusi annosta. Kaksi syötiin pastalla ja neljä riisillä. Käytin puurorisiä, joka mielestäni sopi erinomaisen hyvin tähän kastikkeeseen. Ostin taas Rainbow Pyöreäjyväinen Puuroriisiä. Siinä ei jostain kumman syystä ole vieläkään lisäkeriisin kypsennysaikaa, joka muuten on se normaalit 20 minuuttia, vink vink Rainbow:lle (Inex-Partners Oy).

Mainoksia

Trackback osoite

, , , ,

Ei kommentteja bloggaukseen "Sipulitomaattikastike ja basilikapastaa"

  1. Yaelian
    15/01/2009 -- 15:30 Linkkiosoite

    Näyttää hyvältä niinkuin aina.Ja kuvat ovat taas tosi hienoja!

  2. Anna
    15/01/2009 -- 15:45 Linkkiosoite

    Voi etta tama olisi hyvaa! Mutta tehdessa varmaan itketti!!

  3. Otto
    15/01/2009 -- 16:05 Linkkiosoite

    Kiitos Yaelian. Testailen kuvien muokkausohjelman (Paint Shop Pro Photo X2) uutta versiota. Täytyy varmaan ostaa…

    Anna - juu ainahan noi sipulit itkettävät, mutta ei se haittaa.

Hei, jätä kommentti:

KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT XHTML TAGIT:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa kommentit