Tämän hassun näköisen ruoan nimi kertoo aika paljon. Ruusukaalihatut ovat höyrykypsennettyjä ruusukaaleja, joiden päällä on vehnäjauhotaikinaa.
Leikkaa ruusukaaleista kantaa pois milli pari. Tarpeen mukaan poista 1-3 päällimmäistä lehteä. Kypsennä höyrykattilassa. Tee taikina sekoittamalla veteen vehnäjauhoja sen verran, että taikina on hieman lettutaikinaa paksumpaa. Mausta taikina suolalla ja mustapippurilla. Laita kypsät ja kuivatut ruusukaalit taikinan sekaan.
Ruusukaalihatut paistetaan paistinpannulla, jossa on reilusti öljyä. Kuuman öljyn kanssa pitää olla varovainen… Ota lusikalla yksi ruusukaali taikinalla ja kumoa se pannulle. Lisää taikinaa ruusukaalin päälle, jotta se peittyy kokonaan. Kun hattu on paistunut alaosastaan, paista se kahdelta sivultaan kääntämällä se kyljelleen.
Aterialla meillä oli ruusukaalihattujen lisänä Felix perunamuusia, Blå Band yrttikastiketta, Rainbow parsakaali-kukkakaali-porkkana sekoitusta ja punajuurta.












28/11/2008 -- 11:49 Linkkiosoite
Ruusukaalihatut ihana resepti, pitää kokeilla sitten kun löytyy ruusukaaleja.
28/11/2008 -- 12:51 Linkkiosoite
Hei Yaelian.
Ruusukaalihatut ovat hauskoja ja vielä hyvän makuisiakin.
« Perunamuusisoijarouhepurilaiset
Pastella 5 yrttiä »
kasvis.fi
Kommentit
Mainoksia
Avainsanat
Öljy Aurinkokuivattu tomaatti Basilika Feta Jogurtti Joulu Juuriselleri Juusto Kaali Kahvi Kasvisliemi Kaurahiutale Ketsuppi Kikherne Kikhernejauho Kukkakaali Kuorittu tomaatti Kurkku Kurpitsansiemen Lanttu Leipä Linssi Mansikka Oliivi Omena Palsternakka Paprika Papu Parsakaali Pasta Peruna Perunamuusi Porkkana Punajuuri Riisi Salaatti Seesaminsiemen Sinappi Sinappikurkkusalaatti Sipuli Soijarouhe Soijasuikale Tofu Tomaatti ValkosipuliAiheet
Viim. artikkelit
Bloggauskalenteri