Anne teki edellisenä iltana hyvää ja ruokaisaa sipulioliivileipää, joka mielestäni sopisi hyvin myös ruoan kanssa. Sen lisäksi piti saada jotain. Päivältä oli jäänyt perunamuusia, josta ajattelin tehdä pihvejä. Uutena kokeiluna keksin laittaa sekaan soijarouhetta, jonka keitin hyvin mausteisessa (kasvisliemikuutio, valkosipulia, tabascoa ja jalapenoa) vedessä 5 minuuttia. Valutin soijarouheen siivilässä ennen lisäämistä perunamuusin sekaan. Pihviainekseen laitoin myös hieman öljyä ja vehnäjauhoa. Pihvit paistoin margariinissa oikein ruskeiksi.
Lisänä oli vielä kastiketta ja maustekurkkua.





27/02/2009 -- 21:27 Linkkiosoite
Pitää kokeilla noita soijapihvejä.Jospa nämä pysyisi kasassa.
Olen tehnyt monenlaisia soijapihvejä, mutta paistaessa ne ei pysy kasassa.Olisiko teillä vinkkiä tuohon ongelmaan.
03/03/2009 -- 13:18 Linkkiosoite
Tervehdys Villikissa! Nämä muusiin sekoitetut oli melkoisen pehmeitä sisältä, mutta rapeita päältä. Reseptejämme tutkaillessa huomasin, että perusohje soijarouhepihveihin meiltä täältä jostain syystä puuttuu. Paistoin äskettäin pieniä soijarouhepullia salaattiin ja loput taikinasta pihveiksi ja hyvin toimi. Koitan saada tuon ohjeen piakkoin tänne kirjoitettua.
« Sipulioliivileipä
Valkosipulinen soijarouhekeitto »
kasvis.fi
Kommentit
Mainoksia
Avainsanat
Aurinkokuivattu tomaatti Basilika Feta Jogurtti Joulu Juuriselleri Juusto Kaali Kahvi Kasvisliemi Kaurahiutale Ketsuppi Kikherne Kikhernejauho Kukkakaali Kuorittu tomaatti Kurkku Kurpitsansiemen Lanttu Leipä Linssi Mansikka Oliivi Omena Palsternakka Paprika Papu Parsakaali Pasta Peruna Perunamuusi Porkkana Punajuuri Riisi Salaatti Seesaminsiemen Sinappi Sinappikurkkusalaatti Sipuli Soijarouhe Soijasuikale Tofu Tomaatti Valkosipuli ÖljyAiheet
Viim. artikkelit
Bloggauskalenteri