Euroopan suurimpien käsityömessujen evässämpylät ovat ehkä meidän parhaimmat tänä vuonna. Kolmea eri sämpylää, välissä valkosipulilevitettä, salaattia, paprikaa, porkkanalaatikkoa, maustekurkkua, juustoa ja oliiveja.
Mainoksia
Euroopan suurimpien käsityömessujen evässämpylät ovat ehkä meidän parhaimmat tänä vuonna. Kolmea eri sämpylää, välissä valkosipulilevitettä, salaattia, paprikaa, porkkanalaatikkoa, maustekurkkua, juustoa ja oliiveja.
15/11/2008 -- 21:13 Linkkiosoite
Ihanan näköisiä leipiä! Hauska lukea, että muutkin tekee erikoisempia leipiä: Meillä mies kertoo vieläkin suurena vitsinä, kun kerran laitoin leipien päälle perunamuusia (lisäksi leivällä oli paistettua sipulia, tomaattia ja juustogratinointi). Itse olen sitä mieltä, että leivät olivat paitsi hyviä, myös taloudellisia (olimme lähdössä matkalle ja näin loput ruoat tulivat käytettyä). Taidanpa kertoa hänelle blogista, jossa leivän päällä oli porkkanalaatikkoa (hän ei pidä myöskään porkkanalaatikosta). Siitä tuli mieleen, että jouluksi voisi tehdä porkkanalaatikkoa, nyt kun tuota kuvassa näkyvää suosikkilaatikkoani ei ole saatavilla…
15/11/2008 -- 21:37 Linkkiosoite
Hei Tuazophia! Nuo sinun leipäsi kuulosti erittäin herkullisilta, olisin ollut haukkana niiden kimpussa! Porkkanalaatikko taas on meidän molempien herkkua ja ilolla olemme huomanneet, että tuota kyseistä (myös meidän suosikki)laatikkoa saa nykyisin ympäri vuoden eikä enää vain jouluisin ja niinpä meillä sitä syödään vuodenaikaan katsomatta:)
16/11/2008 -- 22:24 Linkkiosoite
Jos en asuisi ulkomailla, olisin minäkin mielelläni tullut moikkaamaan….
16/11/2008 -- 22:57 Linkkiosoite
Kiitos Yaelian, kiva olisi tosiaan tavata, mutta välimatkaa meillä taitaakin olla melkoisen lailla. Hoksasin juuri, että sinullakin on nyt blogi, täytyy tulla ajan kanssa vierailulle:)
« Knorr Tomato & Basil
Puolitoista litraa vettä »
kasvis.fi
Kommentit
Mainoksia
Avainsanat
Aurinkokuivattu tomaatti Basilika Feta Jogurtti Joulu Juuriselleri Juusto Kaali Kahvi Kasvisliemi Kaurahiutale Ketsuppi Kikherne Kikhernejauho Kukkakaali Kuorittu tomaatti Kurkku Kurpitsansiemen Lanttu Leipä Linssi Mansikka Oliivi Omena Palsternakka Paprika Papu Parsakaali Pasta Peruna Perunamuusi Porkkana Punajuuri Riisi Salaatti Seesaminsiemen Sinappi Sinappikurkkusalaatti Sipuli Soijarouhe Soijasuikale Tofu Tomaatti Valkosipuli ÖljyAiheet
Viim. artikkelit
Bloggauskalenteri
© kasvis.fi 2008-2011 | Alkuperäinen teema FRESH01 | Toteutus Aurora Productions | Ohjelmana WordPress