Tämä ruoka on sellainen, että sille on vaikea keksiä nimeä. Tämä on yksi idea, kuinka edellisen päivän keitetyt perunat voi hyödyntää uuniruokana.
Laitoin uunipellille paloitellut edellisen päivän perunat. En kuorinut perunoita. Pellille laitoin vielä pari sipulia neljään osaan paloiteltuna ja kokonaisen valkosipulin, josta leikkasin hieman yläosaa pois. Perunat voitelin pippuriseosöljyllä. Laitoin pellin 225 asteiseen uuniin.
Paiston aikana tein lisukkeen pilkotuista tomaateista, maustekurkusta ja aurinkokuivatuista tomaateista. Lisukkeeseen laitoin hieman chiliketsuppia mausteeksi. Sipulit ja valkosipulit ruskistuivat ensimmäisenä, joten otin ne uunista pois ja laitoin ne astiaan odottamaan perunoita. Valkosipulin kynnet irtoavat kuorista helposti hieman niitä puristamalla. Apuna voi käyttää veitsen kärkeä. Kun perunat olivat ruskistuneet, nostin ne sipulien päälle ja tarjoilin ruoan heti.
Ei kovin kaunista, mutta hyvää ja maukasta ruisleivän kanssa.







11/11/2008 -- 09:01 Linkkiosoite
Nam, tämähän vaikuttaa herkulliselta. Monestihan se onkin niin, että rumat ruoat maistuu parhaalta.
11/11/2008 -- 11:44 Linkkiosoite
Hei Helmi! Erityismaininnan ansaitse tuo valkosipuli, joka on aivan mielettömän hyvää tällä tavoin valmistettuna, kun sitä laittaa leivänpäällä, ei siihen muuta sitten tarvitakaan.
« Leipäaluset
iltapala »
kasvis.fi
Kommentit
Mainoksia
Avainsanat
Aurinkokuivattu tomaatti Basilika Feta Jogurtti Joulu Juuriselleri Juusto Kaali Kahvi Kasvisliemi Kaurahiutale Ketsuppi Kikherne Kikhernejauho Kukkakaali Kuorittu tomaatti Kurkku Kurpitsansiemen Lanttu Leipä Linssi Mansikka Oliivi Omena Palsternakka Paprika Papu Parsakaali Pasta Peruna Perunamuusi Porkkana Punajuuri Riisi Salaatti Seesaminsiemen Sinappi Sinappikurkkusalaatti Sipuli Soijarouhe Soijasuikale Tofu Tomaatti Valkosipuli ÖljyAiheet
Viim. artikkelit
Bloggauskalenteri