Puuroriisirisotto limesalaatilla

Tämä ei ole oikea risotto, vaan puuroriisistä tehty risottomainen riisiruoka.

Salaattina perussalaatti, johon oli lisätty limemarinoitua sipulia. Salaatti oli kokeilu, mielenkiintoinen ja syötävä, mutta ei mitään erikoisen hyvää. Risoton ja salaatin yhdistelmä toimi kuitenkin ihmeen hyvin. Salaatti toi raikkautta mausteiseen risottoon.

Ensimmäiseksi laitoin riisiä varten pienen kattilan, jossa oli vettä ja kasvisliemikuutio, lämpiämään. Riisit (2dl) lisäsin kiehuvaan veteen ja annoin kiehua kunnes olivat kypsän makuisia. Käyttämäni riisin paketissa ei ollut ohjetta riisin keittämistä varten, vain riisipuuron keitto-ohje. Maistamalla kypsyys selvisi, jonka jälkeen kaadoin ylimääräisen veden pois.

Seuraavaksi pilkoin kulhoon pienen sipulin pieniksi paloiksi. Sekaan puristin yhden limen mehun, hieman öljyä, ripauksen suolaa ja reilusti mustapippuria. Sekoitin ja jätin maustumaan.

Itse salaattiin laitoin vain keräsalaattia, tomaattia ja maustekurkkua.

Risoton teon aloitin sipulin kuullottamisella. Kun sipuliin alkoi tulla väriä, lisäsin sekaan kukkakaali/porkkana/herne/papu-pakasteen, jonka olin “kypsentänyt” mikrossa. Kun myös vihanneksiin alkoi tulla väriä, maustoin pippurisekoituksella, valkosipulilla ja grillausmausteella. Lisäsin riisin, sekoitin ja jätin odottamaan sammutetulle levylle.

Lopuksi tein salaatin, valutin sipuleista suurimman osan nesteestä pois ja lisäsin salaattiin.

Mainoksia

Trackback osoite

, , , , , , , ,

Ei kommentteja bloggaukseen "Puuroriisirisotto limesalaatilla"

Hei, jätä kommentti:

KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT XHTML TAGIT:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa kommentit