25 vuotis päivämme kunniaksi tein Annen pyynnöstä Soijastroganoffia. Hieman oli raaka-aine puutteita, mutta kaikki sujui hyvin ja maukasta oli.
Käytin Soyappetit soijasuikaleita puoli pussia eli 125g, ne kypsyvät 5 minuutin keittämisellä kasvisliemikuutiolla maustettuina. Kuorin 5 isoa perunaa, pilkoin ne ja laitoin höyrykattilaan kypsymään. Olisi ne perunat voinut laittaa tulemaan myös hieman myöhemmin, mutta höyrykattilassa on se hyvä puoli, että kansi kiinni se pitää ruoan lämpimänä pitkään.
Pilkoin maustekurkun (Rainbow Kurkkuviipaleet Mausteliemessä) pieniksi, sitä tuli hieman yli 1dl, olisi voinut olla 2dl. Halkaisin 2 isoa oikein kypsää tomaattia ja poistin niistä kannat.
Laitoin kaksi pieniksi pilkottua sipulia öljytylle pannulle paistumaan. Lisäsin valutetut soijasuikaleet. Öljyä voi lisätä paistamisen aikana, jotta saa hyvin paistettuja ja rapeita soijasuikaleita. Maustoin lopuksi grillimausteella.
Kastikkeen tein laittamalla kattilaan 8rkl öljyä ja 4rkl vehnäjauhoa. Sekoitin kokoajan vispilällä, kunnes jauho oli paahtunut tumman ruskeaksi. Nostin kattilan pois levyltä ja lisäsin 3.5dl kiehuvaa vettä kokoajan sekoittaen. Ruskeakastiketta olisi voinut olla enemmänkin. Nostin kattilan takaisin kuumalle levylle ja lisäsin kurkun sekä puristelin tomaatinpuolikkaat sekaan. Annoin hautua ja sekoitin aina välillä. Maustoin murskatuilla valkosipulilastuilla ja mustapippurilla. Annoin kastikkeen hautua kunnes tomaatit oli kokonaan hajonneet. Lopuksi lisäsin paistetut soijapalat ja sipulit. Maistamisen jälkeen laitoin vielä ripauksen suolaa.
Aterialla Anne teki perunasta haarukkamuusia ja minä en. Ruisleipää oli, mutta punajuuriviipaleita ei. Hyvää ruokaa ja erinomaista ruokaseuraa.

















Ei kommentteja bloggaukseen "Soijastroganoffia"