Arkisto > Syyskuu 2008

Soijasuikaleet perunamuusilla

Sarjassamme pakastelöytöjä on vuorossa Finnsoy Oy:n Terra tuotemerkin Soijasuikaleita Valkosipuli. Tuote yllätti positiivisesti, muoto ja rakenne kohdallaan. Kaikin puoli onnistunut tuote Uusikaupunkilaiselta yritykseltä. Finnsoy Oy:n nettisivut ovat vain Englanniksi, joka hieman kummastuttaa, varsinkin kun heille on myönnetty avainlippu.
Soijasuikaleiden lisäksi tein Felixin perunamuusia ja tilkassa öljyä paistoin pussillisen Apetit Maalaiskasvikset -pakastetta, joka sisältää porkkanaa, vihreää papua, [...]

Siirry bloggaukseen

,

Pakastettava omenasose

Tänä vuonna omenoita tulee todella paljon tuosta yhdestäkin puusta, joka pihallamme seisoo. Kaikkia ei millään pysty syömään tuoreeltaan, joten päätin tehdä sosetta pakkaseen, josta sitä on sitten talven aikaan helppo hyödyntää pulliin, piiraisiin, puuroon….Unohdin punnita omenat ennen pilkkomista, joten omenamäärä on valmiiksi pilkottujen omenien paino!!! Soseesta tuli tosi hyvää, mutta jollei tykkää kovin makeasta, voi [...]

Siirry bloggaukseen


Kahvihetki

Siirry bloggaukseen


Peltileipä ja valkosipulipippurimargariini

Tein iltapalalle levitteeksi valkosipulipippurimargariinia, mutta halusinkin sitten sen kaveriksi jotain tuoretta leipää ja ajattelinkin kokeilla jotain pikaista. Leivän valmistamisen aikana margariini ehti hyvin jähmettyä ja oli valmista tarjottavaksi heti kun leipä tuli uunista.
Valkosipulipippurimargariini:

50g margariinia
1-2 raastettua valkosipulinkynttä
todella paljon rouhittua pippuria (käytin 5 pippurin sekoitusta)
reilusti kuivattua paprikarouhetta

Laita margariini pieneen astiaan, lisää mausteet ja sekoita. Maista ja lisää [...]

Siirry bloggaukseen


Aamiainen

Aamiainen - kahvia sokerilla, soijajogurttia mansikoilla ja ruisleipä margariinilla, leikkeleellä ja juustolla.

Siirry bloggaukseen

Kermainen tomaattisoijarouhekastike

Edellisen päivän lämpimien leipien teosta oli jäänyt yli tomaattisoosia ja päätin tehdä pikaisen kastikkeen pastan kaveriksi. Koska soosia oli melko vähän, päätin jatkaa sitä soijarouheella ja soijaruokakermalla. Lopulta kastiketta tuli niin, että kaksi ihmistä söi siitä kaksi päivää.
Kastike:

2dl soijarouhetta
4dl vettä
noin puolet eilisestä tomaattisoosista
purkillinen soijaruokakermaa
1/2-1 kasvisliemikuutio
reilusti oreganoa
reilusti kuivattua paprikarouhetta
reilusti kuivattua valkosipulia rouheena
ripaus sokeria

Laita 4dl vettä kiehumaan [...]

Siirry bloggaukseen

,

Välipala

Lasillinen kylmää vettä, tomaatti ja maissikakku margariinilla.

Siirry bloggaukseen


Lämpimät leivät

Jälleen kerran tuli tehtyä lämpimiä leipiä. Mikähän siinä on, että päivien viiletessä lämpimät leivät tuntuvat miellyttävän tavallistakin enemmän?!?! Tein taas kerralla pellillisen eli 12 leipää, josta saatiin samalla seuraavalle päivälle evästä matkaan.
Käytin 4 viipaletta ruispuikulaa, 4 viipaletta kaurapuikulaa ja 4 viipaletta monivilja paahtoleipää.
Tomaattisoosi:

Purkillinen kuorittuja tomaatteja
muutama ruokalusikallinen ketsuppia
pieni loraus öljyä
reilusti tabascoa
reilusti rouhittua mustapippuria

Kaada tomaatit astiaan ja [...]

Siirry bloggaukseen

Hillomunkkikahvit

Iloinen yllätys kylämme ruokakaupassa - myyntiin oli tullut munattomia Jokioisten hillomukkeja. Ne ovat meidän herkkua, kahvin kanssa jälkkärinä.

Siirry bloggaukseen


Nizzan tuomiset ja viimeinen ruokakuva

Tulimme viime yönä takaisin Nizzan lomaltamme. Sieltä olisi voinut tuoda monenlaista ruokaa ja ruoantekovälinettä. Ikävä kyllä (onneksi) meillä oli vain yksi keskikokoinen laukku mukana. Päädyimme monista houkutuksista ostamaan kotiin vietäviksi erilaisia tahnoja, kahvipapuja, pippurimyllyn, 2 lasia, pastaa, pippureita ja pähkinöitä.

Ruokatuomisien ostoa, kuten yleensäkin ruokaostoksien tekoa hillitsi Ranskan kielen osaamattomuus. Ihan kokoajan ei voinut myyjiltä kysyä [...]

Siirry bloggaukseen

Vegaaninen jälkiruoka

Eilisen vegaanisen ravintola-aterian päätteeksi tilasin vielä vegaanisen jälkiruoan. Kaurasta tehty omenapiiras vaahterasiirapilla. Kuten ruoasta, Anne piti myös jälkiruoasta enemmän kuin minä. Söin kyllä suurimman osan - olen meistä enemmän makean ystävä.

Siirry bloggaukseen

Vegaanista ruokaa

Kävimme toistamiseen Nizzan keskustan ostarilla. Vaikka oli hieman aikaista, niin päätimme mennä toiseen etukäteen katsottuun vegaaniravintolaan, joka sijaitsee ostarin takana. Paikka on nimeltään Spekeasy ja on hyvin pieni, neljä pöytää ja 12 asiakaspaikkaa. HappyCow arvosteluita voi lukea täältä. Ulkoapäin ravintola ei näytä kovin houkuttelevalta, mutta jos on vegaaniruoan ystävä, niin sisään astuminen kannattaa. Ravintolalla on [...]

Siirry bloggaukseen

Nizzaleivät

Täällä on pieniä ruokakauppoja joka puolella keskustaa. Meidän hotellin lyhyellä kadulla niitä on kolme. Meidän mielestä paras on Petit Casino (siis se on se kaupan nimi).

Haimme kaupasta leipätarpeita, leipää, juustoa, tomaattia, oliiveja, margariinia ja pippurisekoitusta. Minikeittöömme kuuluu miniuuni, johon mahtuu neljä leipää, eli sopivasti välipalamäärä. Huonossa valaistuksessa tuli hämmästyttävän tunnelmallisia kuvia.

Siirry bloggaukseen

, , ,

Oliiveja, mausteita ja pizzaa

Täältä Nizzasta saa hyvin kasvissyöjille ruokien raaka-aineita. Kauppakaduilta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista kokeiltavaa, erilaisia oliiveja, mausteita ja vaikka mitä. Kun kohdalle sattui kuvan pizzauuni, niin laitettiin heti neljän juuston pizza tilaukseen.

Siirry bloggaukseen

Ranskalaisittain

Nizzan loman ensimmäiseen ateriaan kuului Ranskalaiseen tapaan patonkia, tomaattia, pastaa ja punaviiniä.

Siirry bloggaukseen

, , ,

Iltapala

Iltapalana punaviiniä, tomaattia ja ruisleivällä päivältä yli jäänyttä höyrykypsennettyä perunaa, ripauksella suolaa.

Siirry bloggaukseen

, ,

Valkosipulinen guacamole

Mieli teki tortilloja ja koska kaapista löytyi muutama avokado ja lime, niin pitihän sitä guacamolea sitten tehdä. Jostakin kummasta syystä meiltä ei löytynyt yhtään ainutta sipulia (voiko se olla edes mahdollista?!?), joten valkosipuli hulluna päätin siis laittaa sipulin tilalle valkosipulia. Hyvää ja raikasta tuli ja toimi hyvin riisin ja paistettujen soijasuikaleiden kanssa.
Valkosipulinen guacamole:

2 avocadoa
1 lime
2 [...]

Siirry bloggaukseen

, , , , , ,

Perusherkkua

Eilen Jyväskylästä tultuamme teki mieli herkkua. Laitoimme ranskalaiset uuniin ja noin 10 minuuttia myöhemmin lisäsimme falafelit sekaan ja annoimme paistua, välillä sekoittaen, kunnes ranskalaiset olivat sopivan ruskettuneita.
Minä laitoin päälle ketsuppia ja pippurisekoitusta, Anne teki ketsuppivalkosipulisinappisekoituksen dipiksi.

Siirry bloggaukseen

Ohut juustoinen sipulioliivipiiras

Leipoessani omenapiirakkaa, itse suolaisen ystävänä kaipasin jotain suolaistakin ja päätin kokeilla samantapaisella pohjalla suolaista versiota. Tarkoitus ei ollut tehdä niin ohut, mitä pohjasta tuli, mutta loppujen lopuksi, hieman pannukakkumainen olemus toimi erinomaisesti. Jos siis tahtoo paksumman pohjan voi taikinasta tehdä vähän isomman.
Pohja:

4dl piimää
0.5 dl öljyä
2 dl juustoraastetta
ripaus sokeria
0.5tl suolaa
4-5dl jauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa
2tl valkosipulijauhetta

Päälle vihreitä ja [...]

Siirry bloggaukseen

, , ,

Markkina-aamiainen

Tämä markkina-aamu alkoi kuuden maissa aamiaisella. Tällä kertaa meillä on mukana Viola valkosipuli tuorejuustoa. Aamiaisella minulla oli ruisleipää ja Annella juustosämpylää. Välissä oli Violaa, kurkkua, tomaattia ja salaatinlehtiä. Lisäksi oli kahvia, tuoremehua ja Alpro Soya jugurttia. Tukeva aamiainen on tarpeen, sillä päivä on pitkä ja ruokaa saa vasta kuuden maissa myyntipäivän jälkeen. Evääksi tein muutaman [...]

Siirry bloggaukseen

prev posts