Linkit sivuillemme --->     Aanmaa f     -     Nettikauppa     -     kasvis.fi f     -     Smile f     -     Otto Aanmaa f t t     -     SKY-haku

Poksuvaa

Nostin keittiön pöydälle purkillisen makeaa maissia, nuudelipussin, eilisiä pastoja ja valkosipulin. Anne pyöritteli hieman päätään yhdistelmästä. Itsekin epäilin asiaa, mutta yritin parhaani mukaan vakuutella Annelle - kyllä tästä ihan syötävää tulee.

Nuudelit saa palasiksi helposti puristelemalla pussia sormin. Varoen rikkomasta pussia, sillä silloin nuudelit ovat pitkin huonetta (tästä on kokemusta). Nuudelit kulhoon ja saman verran kiehuvaa vettä päälle. Anna hautua välillä sekoittaen.  Maissi huuhdellaan ja laitetaan valumaan.

Käyttämällä seesaminsiemenöljyä paistamiseen saa hieman erilaista makua. Aluksi pannulle laitetaan eiliset pastat, sitten maissi ja lopuksi nuudelit. Paista kunnes ruoka saa väriä, vähennä lämpöä jos poksuu liikaa. Lopuksi lisätään kokonainen pilkottu valkosipuli (aika paljon mutta hyvää) sekä mausteeksi grillimaustetta (suolatonta tietysti) ja ripaus suolaa.

Maistoin ruokaa jo tehdessä, mutta Anne vasta pöydässä. Täähän on aika hyvää, varsinkin piimän ja ruisleivän kanssa, oli tuomio Annelta. Kyllähän se aika hyvää oli (ilman piimääkin).

Mainoksia

Trackback osoite

, ,

Ei kommentteja bloggaukseen "Poksuvaa"

Hei, jätä kommentti:

KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT XHTML TAGIT:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa kommentit