Makaronilaatikko

Makaronilaatikkoon tulee tietysti makaronia. Vesi kiehumaan, hieman suolaa. Veden lämmetessä tehdään muut, eli sipulia ja valkosipulia paistinpannulle öljyn kanssa. Kun ne saavat hieman väriä lisätään pakasteet, kukkakaali, porkkana ja parsakaali (Kruunusekoitus nimeltään). Valmista on kun kaikissa on hieman väriä, päälle mustapippuria.

Kun vesi kiehuu, lisätään makaronit ja annetaan kiehua pussissa olevan ohjeen mukaan.

Kastikkeeseen tulee kasvisruokakermaa, ketsuppia, pippurisekoitusta ja valkosipulilastuja. Kaikki ainekset sekoitetaan kulhossa. Kun makaronit ovat valmiita, alkaa Makaronilaatikon kokoaminen. Ensimmäiseksi kerros makaronia, sitten paistettu kerros, jonka jälkeen taas makaronikerros. Ennen loppuja paistettuja lisätään hieman juustoraastetta. Sitten tulee makaronien kolmas kerros, joiden päälle kaadetaan kastike, tasaisesti joka puolelle. Päällimmäiseksi tulee reilun paksuisia viipaleita tomaattia ja juustoraastetta.

225 asteiseen uuniin keskitasoa alemmalle tasolle. Valmista on kun juusto on kauniin ruskeaa.

Erittäin maukasta myös lämmitettynä seuraavana päivänä.

Mainoksia

Trackback osoite

, , , , , , ,

Ei kommentteja bloggaukseen "Makaronilaatikko"

  1. Nam nam
    15/10/2008 -- 18:26 Linkkiosoite

    Kauankohan tuota suunnilleen pitää uunissa pitää ? Sen tunnin verran mikä menee lihamakaroonilaatikkoonkin ? Kiitos reseptistä.

  2. Otto
    15/10/2008 -- 19:06 Linkkiosoite

    Heissan Nam nam.

    Ei sitä tuntia onneksi tarvitse odottaa. Tarkkaa aikaa on vaikea sanoa. Aika riippuu uunista, päällä olevan tomaatin määrästä ja käytettävän juuston pehmeydestä. Omasta mielestä “liian pitkään” ei ole ongelma, koska ruskistunut juusto on todella nam.

Hei, jätä kommentti:

KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT XHTML TAGIT:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tilaa kommentit