Vaikka tämä ei ole oikea Espanjalainen perunamunakas, eli tortilla (Anne kertoi, että ällät lausutaan jiinä), on tämä aikas lähellä.
Olen tehnyt useita kikhernemunakaskokeiluja ja tämä on yksi parhaista, ehkä jopa paras.
Kuorin viisi pientä perunaa ja laitoin ne veteen kiehumaan. Kyllä, veteen kiehumaan, en siis höyrystä kaikkea
Perunoita kypsennetään siihen asti, kunnes ne ovat lähellä kypsiä. Niiden tulee olla hieman kovia. Kannattaa olla tarkkana.
Perunoiden kiehuessa sekoitin 2.5dl vettä 2dl kikhernejauhoja kulhossa ja tein lisukkeen tomaattiviipaleista, oliiviöljystä, basilikan lehdistä ja ohuista valkosipulilastuista. Ennen tarjoilua ripottelin päälle vielä hieman oreganoa.

Kun perunat ovat sopiva kypsiä, ne huuhdellaan kylmällä vedellä, jotta ei polta sormiaan kun kuutioi ne. Perunakuutiot ja pilkotun sipulin paistoin margariinissa pannulla. Sitten kippasin ne kikhernejauhon sekaan ja sekoitin. Seoksen maustoin suolalla ja pippurisekoituksella.




Itse paistaminen sujui helposti, pannuhan oli jo kuuma perunoiden ja sipulin jäljiltä. Hieman lisää margariinia ja seos tasaisesti pannulle. Tortillaa ei kannata paistaa ihan täydellä teholla. Kääntämisessä auttaa lautanen.

Tämä maistuu kuumana, mutta myös jääkaappikylmänä seuraavana päivänä.












































Edellisen päivän ruoasta oli jäänyt tomaattikastiketta, jossa oli mausteena sokeri, suola ja mustapippuri. Päivän salaatista oli jäänyt hieman paahdettuja kurpitsansiemeniä. Yhdistämällä nämä leivän päälle syntyi yksinkertainen ja maukas välipalaleipä.






































Kaupasta tuli ostettua kypsiä punajuuria. Ne ei ole säilöttyjä, joten ne maistuu punajuurilta.



